Minun piti palata kotiin loman jälkeen, ja matka oli pitkä, joten päätin ottaa paikan junasta, makuuhytistä.
Sain ylävuoteen, mutta sillä ei ollut suurta merkitystä aikomukseni oli nukkua koko matkan ajan. Matkaseurani oli äiti ja hänen nelivuotias poikansa. Oletin, että lapsi pitää meteliä ja häiritsee, mutta kävi ilmi, että poika oli hyvin rauhallinen ja hiljainen. Kun poikani nukahti, minä ja äiti joimme teetä, juteltiin hetki ja kävimme nukkumaan.
Aamulla heräsin koputukseen oven takaa. Kaksi poliisia astui hytin sisään. “Oletteko nähneet lasta?” “Tuolla hän on, ylävuoteella, nukkuu.” Pienessä nurkassa poika nukkui käpertyneenä, ilmiselvästi kylmissään. “Meidän tulee esittää teille muutama kysymys.”
Matkaseurani oli ilmeisesti päättänyt juoda reilusti illalla. Sen jälkeen hän oli astunut pois junasta väärällä asemalla. Aamulla, herättyään ja tajuttuaan tilanteen, luuli lastaan kidnapatun. Niin poliisit ryntäsivät tutkimaan junaa. Äiti oli vain humalassa ja unohtanut, että oli jättänyt lapsen makuuhyttiin.
Ajatus sellaisesta äidistä on pelottava hänestä puuttuu hallinta kokonaan. Onneksi hän unohti lapsensa ja tämä sai nukkua rauhassa koko yön. Muuten äiti olisi voinut lähteä lapsen kanssa johonkin syrjäiseen kylään, nukahtaa matkalla ja lapsi olisi voinut eksyä metsään.
Miten tämän pojan kohtalo eteni en tiedä, mutta toivon sydämestäni, etteivät viranomaiset jättäneet äitiä ilman seuraamuksia. On epätodennäköistä, että pelkkä sakko tuo mieleen tällaisen hemmotellun lapsen…
