Eilen, kun vaimoni tuli kotiin töistä, hän vaikutti jotenkin oudolta.
Kysyin häntä hääjuhlista, ja heti hän katsoi alas. Hän sanoi menevänsä yksin häihin…
Entä minä? Olin hämmentynyt.
Vaimoni selitti: Rakas, sain tammikuussa vain tyhjän palkan. Luultavasti menen häihin yksin. Sinä hoidat lapsen. Ei tässä mitään pahaa tapahdu. Lähden kolmeksi päiväksi, hotellissa täytyy yöpyä sekä syödä jotakin. Tietenkin pitää ostaa lahja morsiamelle ja sulhaselle.
Olemme nuori perhe. Asumme yksiössä Helsingin keskustassa. Anoppi lahjoitti meille tämän asunnon. Minä olin vanhempainvapaalla ja tyttäremme, Tuulikki, oli melkein kaksi vuotta. En pitänyt kiirettä töihin palaamisen kanssa, sillä en ollut löytänyt sopivaa hoitajaa lapselle. Vaimoni vanhemmat tarjosivat asunnon, joten kiitos heille.
Äitini hoitaa omat asiansa, tekee lisätöitäkin. Hän sanoi jo ensimmäisenä jos todella tarvitsen lapsenhoitajaa, kun menen töihin, hän ehdottomasti tulee. Mutta jos haluan ostaa uuden mekon tai värjätä hiukseni, siitä ei tule mitään. Silloin hän ei tule hoitamaan lapsenlasta.
Tunnen äitini luonteen hyvin. Muuten, hän matkustaa joka vuosi ulkomaille. Lisäksi kaikki viikonloput hän viettää kauneushoitoloissa ja hieronnoissa.
Perheessämme ei ole ollut mitään isoja kriisejä. Kun vaimoni on kotona, voin hoitaa omia asioitani. Tosin, vaimoni ei erityisesti pidä siitä, eikä päästä minua usein ulos kaupungille silloinkin vain lyhyeksi aikaa.
Mutta sitten saimme kutsun häihin.
Vaimoni nuorempi veli oli menossa naimisiin. Olisi pitänyt mennä Turkuun kolmeksi päiväksi. Niinpä pyysin äitiäni jäämään lapsen kanssa. Häät ovat suuri tapahtuma vain kolme päivää. Tyttäremme on rauhallinen, ei huuda eikä itke liikaa.
Äiti vastusteli pitkään, mutta huokaisi sitten ja otti kolme vapaapäivää töistä. Olin todella iloinen, sillä olin kyllästynyt olemaan kotona lapsen kanssa kaksi vuotta. Häissä saisin edes vähän levätä…
Silti, kaikki haaveeni romahtivat vaimoni ilmoituksen jälkeen.
Minulle tilaisuus olisi ollut tärkeä imetin lasta vuoden verran ja olin kotona ilman ulkoilua. Lopulta kukaan ei halunnut hoitaa häntä. Vaimoni taas osallistui työpaikan tapahtumiin ja matkusti aika ajoin.
En oikeastaan tunne vaimoni veljeä, enkä ole nähnyt tämän kihlattua kuin valokuvasta.
Olin pettynyt. Vaimoni ei silti tahtonut ymmärtää minua. Hänen mielestään kaikki oli ihan hyvin.
No niin, rakas, ensinnäkin äitisi ei ole kovin innokas ottamaan tytärtämme kotiinsa. Anna hänen levätä, ja sinä jäät tähän. Miksi tehdä jonkun olo epämukavaksi? Jos hän ei halua olla, niin ei ole. Eikä perheeni ole sinulle niin tuttu, miksi haluaisit sinne lähteä? Sinun tehtäväsi on olla kotona ja hoitaa lapsi. Minä käyn ja palaan.
Niinpä päätin, ettei kukaan lähde. Miksi vaimoni saa päättää, mitä minä teen?
Kenen puolella sinä olisit tässä tilanteessa?
Omasta mielestäni sekä tyttären äiti että puoliso ovat vähän itsekeskeisiä. Toki mummolla ei ole velvollisuutta hoitaa lapsenlasta, mutta hän voisi ajatella muutakin kuin itseään, kuten tytärtään.
Vaimoni ei taas ymmärrä minua. Olen omistanut paljon aikaa tyttärellemme. Ja minunkin pitäisi saada levätä.
Jos rakastaa puolisoaan, sitä pitäisi ymmärtää…
Tytär tässä tilanteessa on surullinen. Hän on täysin riippuvainen puolisostaan. Kukaan ei auta.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä muut suomalaiset ajattelevat. Toivottavasti tytär kykenee ratkaisemaan asian ja saa kerrottua miehelleen omat ajatuksensa.
Hyvät naiset, muistakaa, että elämme Suomessa, jossa kaikilla on vapaus! Voitte ilmaista mielipiteenne siitä ei seuraa mitään pahaa. Ei kukaan ole jättämässä, jos vaimo esittää toiveen. Ja vaikka niin kävisi, se tarkoittaa, ettei rakkaus ole aitoa. Kunnioittakaamme toisiamme ja tuottakaamme toisillemme iloa.
