Kun jätän jäähyväiset veljelleni Helsingin rautatieasemalla, äitini on liikuttunut ja pelkää, ettei välttämättä näe veljeäni enää tässä maailmassa, ottaen huomioon hänen ikänsä. Äidin toiveena on nähdä vielä veljeni ja siskoni viimeisen kerran, joten lähden matkaan. Ensimmäisenä käyn setäni luona, ja seuraavaksi suuntaamme paikkaan, jossa tätini asuu. Setäni vitsailee tulevasta häästäni, joka on kuuden kuukauden päästä, ja minä pyydän häntä huumorilla mukaan juhlimaan. Hän varoittaa minua pitämään pään kylmänä, koska hänellä on syntymämerkki Sää on aurinkoinen ja lämmin.
Saavuttuamme meidät ottaa ystävällisesti vastaan täti Alina ja hänen miehensä. Seuraavana aamuna lähden nuoremman serkkuni, Annan, kanssa nauttimaan merestä. Uidessamme hetken palaamme kotiin lounaalle. Anna on hieman väsynyt, mutta haluaisi levätä, vaikka hänellä onkin muita suunnitelmia. Hän suostuttelee minut lähtemään uudelleen rannalle ja sen jälkeen elokuviin. Kun astumme ulos vedestä, kaksi nuorta miestä lähestyy meitä ja kysyy neuvoa, kuinka pääsee tietylle kadulle. Anna neuvoo heidät, ja toinen pojista katsoo minua tarkasti ja kysyy: “Anteeksi, onko nimesi Maija?”
Hämmästyn kysymyksestä, kohotan kulmiani, jolloin hän jatkaa nopeasti: “Asutko Helsingissä ja sinulla on ystävä nimeltä Saara? Saara on siskoni. Näin sinusta kuvia hänen albumissa ja halusin tietää enemmän sinusta.” Huomaan silloin syntymämerkin hänen käsivarressaan. Päätämme kaikki lähteä yhdessä elokuviin ja sen jälkeen kävelylle meren rantaan. Kun sanoimme hyvästi, poika mainitsi, että hän ja ystävänsä olivat viimeistelemässä työmatkaansa ja lähtisivät seuraavana päivänä. Hän pyysi luvan soittaa ja pyysi puhelinnumeroani, johon suostuin. Kymmenen päivän kuluttua tapaamme taas, tällä kertaa äitini kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kuusi kuukautta myöhemmin menemme naimisiin.
