Tapasin vaimoni Kaisan yhteisten ystävien häissä Tampereella. Me rakastuimme toisiimme heti, ja vietimme koko illan yhdessä tanssien ja keskustellen. Suhteemme eteni nopeasti, ja muutaman kuukauden kuluttua menimme naimisiin sekä muutimme yhteen pieneen yksiöön Hervannassa. Jonkin ajan päästä Kaisa sai tietää odottavansa lasta. Hän ei kuitenkaan käynyt ultraäänessä koko raskauden aikana aina tuli jokin este: hän sairastui, töistä ei saanut vapaata tai jotain muuta ilmaantui…
Raskaus ei ollut helppo. Kaisalla oli jatkuvaa väsymystä, hänellä oli pahoinvointia ja selkäkipuja. Suuren vatsansa vuoksi hän ei pystynyt kävelemään pitkiä matkoja, joten hänen täytyi usein levätä sängyssä. Viimeisen kuukauden ennen synnytystä hän ei poistunut kotoa lainkaan. Minä rakastin vaimoani ja pidin hänestä huolta, mutta vietin suurimman osan ajasta töissä, koska elämä vaati.
Synnytys alkoi yllättäen ennenaikaisesti. Lääkärit pysyivät Kaisan luona koko ajan. Kolmoset syntyivät peräjälkeen kaksi tyttöä ja yksi poika: Saana, Kaisa ja Eero. Kaisan olotila oli järkyttynyt. Kun astuin synnytyssaliin, en voinut uskoa silmiäni hetkessä olin kolmen lapsen isä.
Kaisan ollessa sairaalassa ostin pinnasängyt lapsille. Asunto oli pieni, joten tila oli todella tiukoilla, eikä meillä ollut minne mennä. Arki alkoi nopeasti: valvottuja öitä ja lasten sairasteluja. Haaveilin, että kaikki olisi kuten ennen onnellista rakkautta, huolettomia iltoja, romanttisia hetkiä ja yökeskusteluja. Mutta mikään niistä ei toteutunut.
Kaisa tuskin pysyi lasten perässä. Hänen aikaa ei riittänyt enää minulle ollenkaan. Lopulta en enää kestänyt. Eräänä aamuna lähdin töihin eikä minua enää näkynyt kotiin.
Kaisa soitti kaikkialle: sairaalaan, poliisille, ystäville. Turhaan. Osoittautui, etten enää jaksanut ja pakenin vaimoani ja lapsiani.
Kaisa ymmärsi silloin, että hänen on oltava vahva hän oli nyt täysin vastuussa lapsistaan. Hänen äitinsä, Leena, muutti heidän luokse ja auttoi lasten hoidossa. Yhdessä he kasvattivat lapset ja tekivät parhaansa, vaikka se ei ollut helppoa. Kaisa jäi kotiin lastensa kanssa, kunnes he täyttivät kaksi vuotta. He elivät lapsilisän ja Leenan eläkkeen turvin.
Kotinsa läheisyyteen avattiin uusi kauppakeskus, ja Kaisa meni sinne töihin. Hän osoittautui ahkeraksi ja vastuulliseksi, ja sai paikan huolimatta kolmesta lapsesta.
Siitä hetkestä alkaen elämä helpottui. Myöhemmin Kaisa onnistui palkkaamaan lastenhoitajan, ja Leena sai helpotusta arjen pyörittämiseen. Muutaman vuoden kuluttua Kaisa sai ylennyksen ja muuttui paljon hänestä tuli kaunis ja huoliteltu nainen. Entinen aviomies näki hänet, kun tuli vierailulle vanhempiensa luokse Tampereelle.
Hän halusi nähdä lapset ja pyysi Kaisa anteeksi siitä, miten oli kohdellut häntä. Hän pyysi uutta mahdollisuutta. Kaisa katsoi häntä ja tiesi tämän hän ei enää koskaan palaisi saman miehen luo. Hänen tunteensa olivat kadonneet aikoja sitten. Sen hän sanoi suoraan. Miehen lähdettyä Kaisa huokasi helpotuksesta hän oli viimein päässyt irti menneestä. Tulevaisuus oli vielä edessä.
Tästä kaikesta opin, että elämä ei aina mene kuten haaveilee. On oltava vahva, otettava vastuu ja löydettävä voimaa jatkaa vaikka kaikki ympärillä muuttuu. Tätä en unohda koskaan.
