Varhaisena aamuna isäni ajoi kohti työpaikkaansa ja pysähtyi huoltoasemalle tankkaamaan. Siellä istui nuori, 19-vuotias raskaana oleva suomalainen tyttö nimeltä Sanelma, joka pyysi ohikulkijoilta apua. Isäni kaivoi taskujaan ja totesi harmissaan, ettei hänellä ollut yhtään lanttia jäljellähän oli juuri maksanut viimeiset eurot tankista. Hän nousi takaisin autoon ja aikoi lähteä, mutta jokin hetki pysäytti hänet.
Isäni nousi autosta vielä kerran ja kysyi Sanelmalta, kuinka hän oli päätynyt tähän tilanteeseen. Sanat tulivat hiljaisina, mutta täynnä tunnetta; Sanelma kertoi, että oli riitaantunut vanhempiensa kanssa. He eivät hyväksyneet hänen elämänvalintojaan, sillä Sanelma oli tullut raskaaksi avioliiton ulkopuolella. Vanhemmat olivat hylänneet hänet, eikä hänellä ollut enää kotia. Isäni kysyi varovasti, oliko hänellä töitä tai minkäänlaista taloudellista tukea. Sanelma pudisti päätään surullisena.
Keskustelun jälkeen isäni teki päätöksen. Hän ojensi käyntikorttinsa Sanelmalle ja sanoi: “Soita minulle huomenna.” Seuraavana päivänä Sanelma tarttui tilaisuuteen ja puhelin soi isäni työhuoneessa Helsingissä. Isäni kutsui Sanelman tapaamiseen, jossa he kävivät läpi hänen mahdollisuuksiaan. Sanelma sai mahdollisuuden työhaastatteluun, ja viikkoa myöhemmin hän aloitti työtalkuun hän vastaili puheluihin ja hoiti pieniä tehtäviä, mutta ahkeruus ja päättäväisyys kantoivat hedelmää.
Niin Sanelmasta tuli pian yksi yrityksen apulaisjohtajista. Nykyään hänellä on pieni perhe ja lämmin koti Espoossa, ja elämä hymyilee jälleen. Sanelman silmistä paistaa kiitollisuus ja ilokaikesta huolimatta, hän löysi paikkansa uudelleen Suomessa, tuulen ja järvien maassa.
