Olemme eläneet saman katon alla neljäkymmentä vuotta, ja kuusikymmentäkolmevuotiaana aiot yhtäkkiä muuttaa kaiken?
Sini istui vanhassa lempituolissaan ja tuijotti hämärää Helsingin iltaa ikkunoiden läpi, yrittäen unohtaa kaiken, mitä päivällä oli tapahtunut. Aivan hetki sitten hän vielä ahersi keittiössä, valmisteli lohikeittoa, odottaen että Mika palaisi kalareissulta. Hän palasi, mutta kädessään ei ollut saalista vain uutisia, joita oli pitkään halunnut kertoa, muttei uskaltanut.
Haluan erota, ja pyydän, että suhtaudut siihen ymmärtäväisesti, Mika sanoi yllättäen välttäen Sinin katsetta. Lapset ovat jo aikuisia ja ymmärtävät varmasti, lastenlapset eivät tästä välitä. Me voimme hoitaa asian rauhallisesti ilman dramaattisia riitoja.
Neljäkymmentä vuotta alat yhdessä, ja nyt yhtäkkiä haluat kaiken toisin? En ymmärrä, Sini sanoi hiljaa. Minulla on oikeus tietää, mitä tästä seuraa.
Sinä jäät meidän keskustakämppään, minä muutan tuonne Suvisaariston mökille Mika vastasi, selvästi suunnitellut kaiken valmiiksi. Ei tässä ole mitään jaettavaa, kaikki menee lopulta tytöille.
Mikä hänen nimensä on? Sini kysyi raskaasti.
Mika punastui, alkoi hermostuneesti kasata tavaroitaan ja teeskenteli, ettei kuullut. Sinin katseesta näkyi, ettei hän epäillyt Mikailla olevan toinen. Nuoruudessa tällaisia ajatuksia ei ollut, eikä hän uskonut vanhoilla päivillään jäävänsä yksin, miehen lähtiessä toisen luo.
Ehkä kaikki vielä järjestyy, lohduttelivat myöhemmin tytöt, Ella ja Kati. Älä ota isän käytöstä niin raskaasti.
Ei tästä enää mitään tule, huokaisi Sini. Ei ole mitään syytä muuttaa mitään, elän rauhassa ja iloitsen teidän onnesta.
Ella ja Kati ajoivat Suvisaaristoon juttelemaan Mikaan kanssa. Palasivat myöhemmin kotiin hiljaisina, eivätkä kertoneet äidilleen kaikkea mutta muutos puheissa oli selvä; äitiä alettiin vakuutella, että yksin voi olla jopa parempi, ei tarvitse huolehtia muista. Sini ymmärsi asian, eikä halunnut udella. Hän vain yritti jatkaa elämää, vaikka se oli vaikeaa, sillä sukulaiset ja ystävät olivat uteliaita ja kyseenalaistivat tilannetta.
Ajatella, niin monta vuotta yhdessä, ja hän jättää sinut eläkepäivillä toisen vuoksi, purnasivat naapurin Riitta ja Leena. Onko uusi nainen nuorempi vai rikkaampi?
Sini ei osannut vastata, mutta mietti kilpailevaa naista yhä enemmän halusi nähdä hänet omin silmin. Hän lähti mökille hakemaan hilloja, ja halusi törmätä uuteen tulokkaaseen ja niin juuri kävi.
Mika, et kertonut että exäsi tulee kylään, puuskahti överisti meikattu nainen, nimeltään Tuula. Luulin että kaikki oli selvitetty, eikä hänellä ole täällä mitään tekemistä.
Oikeastiko valitsit tämän? Sini kysyi, silmäillen ärsyyntynyttä Tuulaa.
Aioitko vain seistä siinä ja antaa tuon loukata minua? Tuula huusi. Olen vain pari vuotta teitä nuorempi, mutta näytän paljon paremmalta.
Jos hän todella uskoo, että kirkas ulkokuori on tärkeintä tässä iässä, Sini sanoi, yrittäen tavoittaa Mikaan hermostuneen katseen.
Koko matkan bussipysäkille Sini kuuli Tuulan irvailua, ja yritti olla itkemättä. Vasta kotona hän antoi tunteiden tulla ja soitti sisarelleen, pyytäen tätä kylään.
Älä sure, Nina rauhoitteli keittäessään piparminttuteetä. Itse sanot, ettei Mikaan uusi vaimo ole kaunis eikä ehkä kovin viisas.
Ehkä hän on oikeassa ja minä olen vanha, Sini epäili.
Sinä näytät hyvältä, Nina sanoi rehellisesti. Minusta on suuri virhe pukeutua leopardilegginseihin ja minihameeseen seitsemässäkymmenessä nainen voi olla upea missä iässä tahansa, jos osaa olla oman ikänsä näköinen.
Sini katseli peilistä itseään ja huomasi, että Nina oli oikeassa. Hän oli kunnossa, pukeutui tyylikkäästi, tytöt toivat kosmetiikkatuotteita Sini ei ollut koskaan mauton eikä halunnut olla huomiota herättävä papukaija, toisin kuin Tuula.
Nyt kun olet vapaa nainen, jatkoi Nina, voit elää ilosta. Tyttäret ovat omillaan, mahdollisuuksia on paljon: teatteria, kulttuuririentoja, ja minä en anna sinun lannistua.
Nina piti lupauksensa Sini vietiin teatteriin, konsertteihin ja kävelyille. Pian löytyi uusi ystäväjoukko samanikäisiä. Yksi mieskin yritti lähestyä Sinia, mutta hän torjui ja kieltäytyi yksityisistä tapaamisista.
Olen kuullut, että nyt juokset teatterissa, löytänyt uusia ystäviä ja ehkä menet vielä naimisiin? Mika kysyi yllätystapaamisessa Hakaniemen torilla.
Mitä kauempaa olet tullut ostoksille, eikö mökillä ole kauppaa? Vai eikö uusi vaimosi laita ruokaa? Sini uteli.
Olen tottunut asioimaan täällä ikääntyessä on vaikea muuttaa tapoja, Mika mutisi.
Sini ei jatkanut keskustelua, vaan kiirehti kotiin. Mika tunsi halua tavoittaa hänet kertoa, kuinka paljon hän katui eroa. Hän oli aina ollut Sinin ja lasten kanssa, kunnes Tuula tempaisi hänet mukaansa. Alkuun elämä tuntui jännittävältä, mutta Tuula ei pitänyt tavallisista arjen askareista, vaan suosi juoruilua, miesten seuraa ja iloisia juhlia.
Mika halusi yhä useammin palata kotiin ja Sinin kohtaaminen vahvisti tunteen. Sini ei raivoa, ei riitele hän vain yrittää elää arvokkaasti. Mika ei osannut kuvitella, että kaipaisi juuri sitä rauhaa ja turvaa, joka syntyi Sinin kanssa.
Taas ostit kuivattua aprikoosia, pyysin luumua, ärähti Tuula, tutkien ostoksia. Ja väärää rasvaa juustossa, unohtelit majoneesiakin.
Ennen ostokset teki Sini, tai yhdessä sinä jätät kaiken minulle, Mika tuskastui.
Lopeta entisen vaimosi kanssa vertaaminen! Tuula huusi. Kadutko jo minua varten jättämistä?
Mika todella katui, mutta ei nähnyt järkeä puhua siitä. Sini ei ollut tehnyt mitään saadakseen hänet takaisin hän oli vain oma itsensä, ja ex-mies kaipasi juuri sitä.
Hän tiesi, ettei Sini enää koskaan luottaisi, eikä ottaisi häntä takaisin. Usein hän harkitsi soittavansa, ja erään riidan jälkeen jopa saapui entisen kotinsa ovelle.
Haitko jotain tavaroita? Sini kysyi, päästäen Mikaa tuskin eteiseen.
Haluaisin jutella. Onko sinulla aikaa? Mika epäili, nuuhkien kotiin levittyvää luumupiirakan tuoksua.
Ei ole aikaa, halua, eikä mahdollisuutta, Sini sanoi tyynesti. Ota vain mitä halusit, minulla on vieraita tulossa.
Mika istui hetken eteisessä, eikä löytänyt oikeita sanoja. Hän palasi mökilleen, teki itselleen iltapalan, sillä Tuula oli taas kylällä. Kun Tuula palasi iloisen riehakkaana, Mika antoi tälle aikaa pakata henkilökohtaiset tavaransa.
Kun Tuulan draama oli ohi, Mika mietti taas soittamista Sinille mutta jätti sen tekemättä. Hän tunsi Sinin liian hyvin, ymmärtääkseen, ettei anteeksiantoa olisi.
Ehkä joskus, myöhemmin, hän voisi tulla pyytämään anteeksi ja se olisi pakko tehdä, muuten Mika ei saisi rauhaa. Anteeksiantoa hän silti toivoi mutta tiesi, ettei Sini koskaan enää voisi unohtaa petosta.
Nyt Mika eli mökillään, Sinillä oli kaupungissa oma aikansa tyttöjen ja lastenlasten kanssa, teatterissa ja ystävien parissa. Ex-miehelle ei enää ollut sijaa uudessa elämässä.
