Poikani on yhdeksänvuotias. Hän on hyvin iloinen ja rauhallinen lapsi. Äskettäin siskoni piti häät. Kutsussa luki oudosti, että tilaisuus olisi lapseton. En pitänyt ajatuksesta, mutta pysyin jäätävän tyynenä järjestelin niin, että ystävä huolehtisi pojastani hääpäivänä.
Kuitenkin yönä ennen juhlaa ystäväni soitti ja kertoi olevansa sairaana. Hän pyöritteli sanojaan, pyysi anteeksi, muttei se ollut hänen syynsä. Rauhoitin häntä ja jäin keittiöön istumaan, tuijottamaan lasillista vedellä. Poikani nukkui jo syvässä unessa, hääaamu häämötti hauraana. Mitä tekisin? Päätin ottaa poikani mukaan häävastaanotolle. Heittäisikö siskoni oman sukulaisensa ulos?
Siskoni puoliso oli varakas juhlista odotettiin säihkettä ja juhlan hehkua. Siskoni oli hermostunut etukäteen en siis ilmoittanut että poikani tulisi mukaamme. Kun siskoni näki poikani, hänen kasvojensa ilme muuttui kuin lumimyrsky. Syntyi outo raivo, hän alkoi huutaa kuin tuuli järven rannalla:
Miksi toit poikasi häihin? Me emme kutsuneet lapsia! Sinä pilasit kaiken!
Häpeän tunne kulki selässäni kuin kylmä viima. Poikani seisoi hiljaa, ymmällä, katsellen salia, jossa ihmiset puhuivat suomea kuin vesi virtaa joessa. Miksi tästä piti olla niin iso meteli? Mutta tämä oli vasta alkusoitto.
Siskon puoliso, iso ja varjomainen mies, sanoi: Antaa hänen olla lapsensa kanssa. Se on hänen asiansa. Olin hämmentynyt. Siskoni ei halunnut kuulla selityksiä, kaikki sanat kaikuivat tyhjään.
Minussa nousi kiukku kuin talvimyrsky, otin poikani ja lähdimme kotiin. Äiti ja isä jäivät juhlaan, vaikka ilo oli kuin kadonnut sumussa. Tunnelma oli kylmä, kukaan ei halunnut juhlia.
Siskoni suuttui ja odotti minulta anteeksipyyntöä. En usko, että se oli minun vikani. Tällainen käytös ei tee siskosta kultaista morsianta: hän odottaa itsekin lasta. Pitäisikö minun pyytää anteeksi siskoltani? Mitä tekisit tilallani?
