Vapaapäivänäni työstä olin juuri kiinni kotihommissa, kun yhtäkkiä ystäväni soitti ja ilmoitti suoraan, että hän ja hänen poikansa tulevat luokseni. Selitin parhaani mukaan, että siivoan, mutta ei tuntunut menevän jakeluun.
Kymmenen minuutin päästä he olivat jo eteisessäni. Ilo siitä, että pieni Veeti tuli käymään, ei ollut suuren suuri, koska hän oli tunnettu varsin vilkkaasta luonteestaan.
Istuttiin keittiössä kahvikupposten äärellä, kun Veeti katsoi Pikku Kakkosta olohuoneessa. Pari minuuttia myöhemmin kuului kamala rysähdys. Ryntäsin olohuoneeseen ja näin akvaarion murskana lattialla. Kaikki kalat oli pitkin mattoa ja vesi lorisi joka kolkkaan kuin kevättulva.
Ystäväni juoksi suoraan Veetin luokse tarkistamaan pojan vointia. Minä taas kaivoin rievun esiin, ettei naapurit kohta kellu kuin kuikka Erkylänjoessa. Kun olin saanut paikat kuivaksi, ystävä ilmoitti, että nyt olisi heidän aika lähteä.
Auttaisitko viemään maton pesulaan? kysyin minä.
Ei, Veeti on kovin järkyttynyt, pitää rauhoitella, vastasi hän.
Kysyin Veetiltä, miksi akvaario oli hajonnut. Poika totesi, että siellä lensi paperilennokki, joten hän koitti napata sen. Paras kohta oli, kun lennokki ei ensisilmäyksellä edes näyttänyt paperilta. Veeti osoitti sormella kaappiin ja sanoi: sieltä hän otti sen. Tajusin, että sehän oli tehty avioliittotodistuksesta.
No, teetän varmaan uuden. Eipä tässä ihmeempiä, totesi ystäväni huolettomana.
Aivan, mikäs tässä hätää; ostan uuden akvaarion, tilaan uuden todistuksen ja maksan naapurin vahingoista. Aika hyvä saldo ja tietenkin ystäväni antoi pyyhkeitä: Et olisi pitänyt asiakirjaa näkyvillä.
Kun vieraani vihdoin lähtivät, kävin vielä koputtamassa naapurin oveen ja tsekkaamassa vahingot. Siivosin kaiken ja rojahtin sänkyyn kuin juhannuksen jälkeen. Illalla ystävältä tuli viesti: minulla olisi kuulemma velkaa. Kävivät psykologilla, kun Veeti oli niin peloissaan. En edes vaivautunut vastaamaan laitoin vaan numeron estoon.
