Kuule, mun mies kasvoi isossa, lämpimässä perheessä tuolla Tampereen seudulla. Sillä tavalla, että hänen äitinsä sai lapsia siihen asti, kunnes syntyi viimein tytär, Hilkka. Aika erikoinen tapa ajatella, mutta eihän se mun asia ole arvostella toisen perheen ratkaisuja.
Kun mentiin naimisiin, luulin kyllä löytäneeni onnen. Samuli vaikutti tosi vastuulliselta, rohkealta ja vahvalta, sellaiselta joka ymmärtää perheen tärkeyden. Mutta eihän hän silti osannut irtautua äidistään tai pikkusiskostaan. Anoppi ei varsinaisesti hemmotellut poikiaan, mutta sen Hilkan hyvinvointi oli kyllä aina etusijalla.
Hilkka oli silloin kymmenenvuotias kun ensimmäistä kertaa nähtiin. Aluksi se ei häirinnyt mua, mutta noin viisi vuotta myöhemmin alkoi jurppia. Ei meinannut kiinnostua opiskelusta, pyöri hämärien tyyppien kanssa, ja Samuli sai aina hoitaa kaikki koukerot. Hilkka saattoi soittaa keskellä yötä ja mies ryntäsi auttamaan.
Ajattelin, että ehkä Hilkka aikanaan kasvaa, menee naimisiin ja asiat rauhoittuu. Mutta eipä käynyt niin. Kun sisko viimein kiinnostui avioliitosta, anoppi päätti että poikien kuuluu osallistua häiden järjestämiseen hänellä itsellään ei ollut penniäkään, siis senttiäkään. Sulhanen oli myös tosi vähävarainen, teki jotain pienipalkkaista duunia, joten nuoripari joutui asumaan anopin nurkissa.
Lapsetta tuli yksi, sitten toinen… Anoppi tajusi että ei tässä voi enää vuosikausia jatkaa tällaista sumppua. Sitten keksi ratkaisun: hän majailisi meidän luona, ja Hilkka saisi anopille kuuluneen kaksion. Siis hetkinen, minä kuitenkin ostin meidän kämpän omilla euroilla Samuli ei laittanut roposen roposta! Ja mikä parasta, Samuli on tyytyväinen koko sotkuun, kommentoi vain että äitini auttaa meitä kyllä.
Meillä on kaksio siinä keskustan tuntumassa. Mutta en halua luopua omasta rauhasta ja alkaa jakaa elämääni kenenkään muun kanssa. Anoppi on niin vakuuttunut siitä, että meidän kuuluu ottaa hänet luoksemme, koska Samuli on vanhin poika ja velvollinen huolehtimaan vanhemmista.
Rakastan mun miestä, ero ei tule kysymykseen. Mutta mitä ihmettä voin tehdä, että Samuli viimein tajuaa tilanteen? Miten selittäisin sille, että yhteiselo anopin kanssa on yhtä tuskaa? Osaako kukaan neuvoa kaikki vinkit otetaan kiitollisena vastaan.
