Luulin aina, että tällaiset tarinat olivat vain sellaista, mitä saattoi lukea lehdistä tai kuulla radiosta. Mutta minunkin elämääni mahtui sellainen tarina, joka muistuu mieleen yhä, vaikka vuosikymmeniä on kulunut.
Olin kuuden vanha, kun isäni jätti meidät, minut, äitini ja kaksi nuorempaa kaksoissiskoa. Se tapahtui yhtäkkiä, eräänä yönä. Jäimme kolmistaan: äiti, minä ja siskoni. Äiti puolusteli häntä pitkään, kertoi minulle, että isä oli lähtenyt työmatkalle, mutta minä tiesin jo lapsena totuuden. Kun äiti lopulta ymmärsi, ettei valheista ollut apua, hän sanoi: “Isä ei enää kuulu meidän elämäämme.”
Lapsen mieleni ei osannut käsittää kaikkea sitä, mitä aikuiset joutuvat käymään läpi. Olin vihainen isälle; kuvittelin hänen palaavan mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Äiti pysyi meissä kiinni, ei rakentanut uutta elämää, ei etsinyt puolisoa. Raskasta hänellä oli, mutta ei kai hänellä ollut vaihtoehtoja. Kuka olisi halunnut avioeron käyneen naisen ja kolme lasta? Vuodet vierivät. Nyt minäkin olen perheellinen, naimisissa, meillä on lapsia. Asumme yhä maaseudulla, omalla tilalla, missä viljelemme omenatarhaa. Ei tarha vielä vanha ole, mutta se kantaa jo hedelmää. Vähitellen siitä alkaa saada tuloja.
Muutama kuukausi sitten minulle soitti vieras mies, esittäytyi, ja sanoi, että meidän täytyy puhua nopeasti. Hän mainitsi olevansa kiinnostunut ostamaan omenia irtotavarana. Suostuin, luonnollisesti. Tapasin hänet tarhalla; hän oli kaljumies, hieman lihava, vieras hymy kasvoillaan. Hän ojensi minulle paketin. Avasin sen; sisällä oli halpoja makeisia ja purkki pikakahvia. Hämmästyin.
Olen isäsi, hän sanoi.
En tiennyt mitä sanoa. Sanoin vain: Oletko ollut koskaan vankilassa? En. Aiotko ostaa omenia? En. Siinä tapauksessa hyvästi. Hyvästi
Hän jätti laukkunsa penkille. Juoksin hänen peräänsä ja annoin hänelle takaisin halvat tuliaiset. Mietin, mitä hän oikeastaan odotti. Varotin siskojani, että isä saattaa ilmestyä heidänkin ovelleen. Oikeassa olin hän meni heille, mukanaan samanlainen laukku. Miten joku voi palata neljännesvuosisadan jälkeen lasten luo, mukanaan vain purkki kahvia? Kerro, jos ymmärrät.
