Meidän yhteinen tarinamme saa alkunsa yli viisitoista vuotta sitten, kun minä ja mieheni menimme naimisiin. Aluksi asuimme anoppini luona ja työskentelimme yhdessä paperitehtaalla. Myöhemmin muutimme opiskelija-asuntoon, ja elämä tuntui soljuvan mukavasti eteenpäin. Huomasin mieheni urakehityksen mahdollisuudet ja rohkaisin häntä hakeutumaan korkeakouluopintoihin samalla kun huolehdin hänen opinnoistaan ja kodin askareista. Kirjoitin hänen esseensä ja raporttinsa, jotta hän pääsisi läpi kursseista ja saisi ylennyksen työpaikallaan. Vaikka oma urani ei koskaan lähtenyt kunnolla nousuun yliopistotaustastani huolimatta, löysin lohtua siitä, että perheemme oli onnellinen.
Kun poikamme kasvoi isommaksi, sain toisen lapsen tyttären, jonka nimesimme suomalaisittain ainutlaatuisesti Ainoksi. Palasin myöhemmin työelämään, mutta lapsemme sairastelivat paljon ja tarvitsivat jatkuvaa huolenpitoa sekä lääkärikäyntejä. Siitä huolimatta pysyin myönteisenä ja kiitollisena perheemme läheisyydestä ja onnesta. Mieheni omistautuminen työlleen kasvoi, ja vähitellen säästimme tarpeeksi ostaaksemme tilavan kerrostaloasunnon Helsingistä, jossa lapsemme olivat riemuissaan saadessaan omat huoneensa. Mieheni poissaolot kotona kuitenkin lisääntyivät koko ajan, ja aloin huolestua.
Eräänä päivänä sain tietää hänen syrjähypystään työkaverini kautta, joka oli käynyt läpi samanlaisen tilanteen avioliitossaan. Otin yhteyttä mieheni uuteen naisystävään hänen työpaikallaan ja pyysin tätä jättämään perheemme rauhaan. Sen sijaan hän nolasi minut kaikkien edessä eikä katunut tekoaan lainkaan. Kun mieheni tuli paikalle, hän tunnusti uskottomuutensa ja kertoi haluavansa erota kanssani, koska oli kyllästynyt elämään kahden eri elämän välillä.
Hän palkkasi parhaat lakimiehet, eikä oikeudessa jättänyt minulle eikä lapsillemme mitään, eikä osoittanut huolta meidän elinoloistamme tai taloudellisesta turvastamme. Hänen kiinnostuksensa uuden suhteensa hoitoon meni kaiken muun edelle, enkä voinut enää kestää tilannetta. Vanhempieni tuella sain ostettua pienen kaksion Tampereelta ja löysin työpaikan, jotta pystyimme elättämään itsemme. Elämä alkoi hiljalleen kääntyä parempaan suuntaan.
Vuosi myöhemmin entinen mieheni ilmestyy ovelleni pyytämään apua: hän on menettänyt työpaikkansa ja uusi vaimo on jättänyt hänet vakavan liikenneonnettomuuden jälkeen. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi pettämistään, vaan käyttäytyi ylimielisesti. Vaikka hän rukoili apuani, kieltäydyin auttamasta. Hän jätti meidät ilman huolta ja vei meiltä kaiken. On nyt minun aikani asettaa omat lapseni ja itseni etusijalle aivan kuten hän itse teki aikoinaan.
