Päiväkirja, Helsinki
Minä, Sanna, menin naimisiin jo nuorena. Kun sain esikoispoikani 23-vuotiaana, en tuntenut suurta tarvetta olla äiti. Sen sijaan jätin hänet äidilleni Hauholle ja lähetin satunnaisesti euroja kotiin, kun itse elin huoletonta elämää mieheni kanssa Helsingissä. Kaksi vuotta myöhemmin olosuhteet pakottivat meidät ottamaan pojan takaisin kotiimme, mutta en oikein kyennyt tunnustamaan häntä omakseni, vaan pidin etäisyyttä. Pojan laitoin päivähoitoon aluksi lastentarhaan ja myöhemmin esikouluun jotta yhteytemme olisi mahdollisimman vähäinen. Siellä häntä hieman kiusattiin muilta lapsilta ja oppiminenkin tuotti vaikeuksia.
En ollut kovin aktiivinen vanhempi ja mieskään ei koulun yrittäessä saada meitä mukaan ollut halukas osallistumaan, päinvastoin vastasi vihaisuudella. Kun poikani viimein valmistui peruskoulusta, laitoin hänet töihin Keravalla sijaitsevaan tehtaaseen, jossa hän myöhemmin tutustui tulevaan vaimoonsa. Nuoripari sai tehtaalta asunnon Helsingin laitamilta. Itse pysyttelin etäännyksissä heidän elämästään, lähetin lapsenlapsilleni satunnaisia lahjoja ja muutaman kympin syntymäpäivinä.
Kun jäin eläkkeelle, halusin järjestää itselleni isot juhlat. Pyysin poikaani auttamaan, ja sanoin että voisi käyttää ne rahat, joita olin heille lähettänyt, ruokien ja lahjojen ostoon lapsenlapsille. Poikani vaimoineen lähettivät omat lapsensa mökille Pohjanmaalle juhlien ajaksi, että eivät sotkisi juhlavalmisteluja, ja laittoivat pöydän koreaksi. Saapuessani minut otettiin vastaan, ja vieraat juhlivat kanssani pitkälle yöhön.
Kun juhlat viimein hiljenivät ja vieraat lähtivät, kerroin pojalle ja hänen vaimolleen, että minun pitäisi lähteä aiemmin enkä ehtisi nähdä lapsenlapsiani, jotka olivat palaamassa toisen isoäidin luota. Jätin heille vain pienen palan kakkua ja toivoin sen riittävän. Poikani oli selvästi loukkaantunut välinpitämättömyydestäni.
Viikko myöhemmin soitin pojalleni minun piti mennä Meilahden sairaalaan leikkaukseen, ja pyysin tuomaan vähän tavaroita. Hän vastasi kylmästi, sanoen että he lähtisivät lomalle Lappiin minkä minä kyllä tiesin etukäteen ja ohjasi minua soittelemaan isälleni asian tiimoilta.
Vasta myöhemmin minulle selvisi, ettei maailma pyöri minun ympärilläni. Poikani piti puolensa ja asetti perheensä etusijalle.
