Sanotaan, että juhlan odotus on monesti makeampaa kuin itse juhla. Muistan nyt tarinan Tyyneestä, jossa odotus venyi melkein neljän kuukauden mittaiseksi kuin jatkokertomus vanhassa televisiossa, joka ilmestyi ruudulle joka päivä.
Noina kuukausina Tyyne oppi Antero-Matin mieltymykset tarkasti, muisti hänen lapsuudenystävänsä, ja tottui siihen, että miehen jokainen hyvää huomenta päättyi kolmeen pisteeseen.
Tyyne oli neljäkymmentäviisi ikä, jossa treffit eivät enää aiheuta polvissa värinää, vaan uteliasta ja ironista tutkimisen halua. Katsotaan, minkälainen otus tällä kertaa osuu kohdalle, ajatteli hän valmistautuessaan.
Tyyne kuului niihin naisiin, jotka osaavat pukea yksinkertaisen villapaidan kuin juhlapuvun ja joilla on itselleen nauramisen taito, mikä pelastaa kiusallisista tilanteista.
Antero-Matti hän täytti hiljattain viisikymmentäkaksi vaikutti kirjoittaessaan vakavalta, harkitsevalta ja hieman ironiselta, mutta ennen kaikkea luotettavalta.
Näissä vuosissa, Tyyne, kirjoitti Antero-Matti myöhäisinä iltoina, ihmiset eivät kaipaa enää ilotulituksia, vaan lämpöä. Olisi mukava olla naisen kanssa, joka ymmärtää sanoitta.
Sanoitta no, se sopii, hymähti Tyyne peilaillessaan. Pääasia oli, että jos sanoja kuitenkin tuli, ne eivät saisi häntä haluamaan poistua välittömästi.
Treffit sovittiin pieneen, kodikkaaseen kahvilaan Helsingissä, jossa tuoksui kaneli. Tyyne saapui ajoissa ryhdikkäänä, itsevarmana ja hyvällä tuulella. Hän näytti erinomaiselta.
Antero-Matti tuli viitisen minuuttia myöhemmin. Livenä hän oli aavistuksen matalampi kuin kuvissa, ja hänen katseensa oli kuin olisi juuri löytänyt virheen budjettilaskelmassa.
Hän istahti vastapäätä, nyökkäsi lyhyesti ja sanoi hei.
Ei yhtään kohteliasta kehua, ei lämpimän oloista kiva nähdä.
Antero-Matti tarkasteli Tyynettä kuin insinööri uutta prototyyppiä. Kahvi ja pulla tilattiin ja päätettiin pitää ilta rentona.
Tyyne, aloitti hän rehtorin äänellä, olen analysoinut meidän kirjoittelua pitkään neljä kuukautta. Nyt, kun näen sinut livenä, pitää heti selventää olennainen. Minulla on viisi vaatimusta sinulle.
Tyynen sisällä kilisi kuin ilo olisi säröillä. Hän nojasi leukaansa ja nyökkäsi.
Viisi vaatimusta? Kuulostaa jännältä. Kuuntelen.
Antero-Matti ei ymmärtänyt ironiaa, ja näytti ensimmäistä sormea.
Ensimmäinen: yhdessä kuvassa, sinisessä mekossa, vartalosi näyttää erilaiselta kuin nyt. Olet… jossain määrin muotoilevampi. Se voi johtaa harhaan. Tässä iässä nainen pitäisi olla rehellisempi.
Tyyne hymähti mielessään. Muotoileva kiitos, ettei sanonut veistoksellinen.
Toinen vaade: vastausnopeus.
Vastaat usein liian hitaasti. Kolme viikkoa sitten laitoin viestin 14:15 ja vastasit vasta 16:40. Mies ei halua odottaa. Se on epäkunnioittavaa.
Luulen, että silloin olin työpalaverissa aloitti Tyyne, mutta Antero-Matti jatkoi jo.
Kolmas: tapaamispaikka.
Miksi olemme täällä? Tämä kahvila on liian fiini. Ehdotin jotain mutkattomampaa. Valintasi kertoo mieltymyksestä näyttävyyteen.
Tyyne katseli lattea ja mietti, kaataisiko sen Antero-Matin päälle mutta uteliaisuus voitti.
Miksi tuo mekko? Ollaan vaan kahvilla. Se on liian näyttävä päiväsaikaan. Korutkin turhia. Nainen vetää puoleensa syvyydellä, ei kimalluksella. Tässä iässä etsin sisältöä, en ulkokuorta.
Viimeinen: itsenäisyys.
Valitsit paikan itse, puhut usein itse. Et anna miehelle tunnetta olla mies. Tarvitsen naisen, joka kysyy neuvoa eikä esitä riippumatonta. Jos olemme yhdessä, sinun pitää muuttaa käytöstäsi.
Antero-Matti istui kädet ristissä odottaen anteeksipyyntöä tai kiitosta rehellisyydestä.
Tyyne katsoi häntä, ja tajusi kirkkaasti: neljä kuukautta viestittelyä oli ollut suojana pikkutarkalle manipuloijalle. Hän ei hakenut lämpöä hän etsi sopivaa ego-bensa-asemaa.
Tiedätkö, Antero-Matti, sanoi Tyyne lempeästi, minäkin analysoin. Viisi minuuttia riitti.
Ja mikä päätelmä? kysyi toinen.
Olet harvinainen tapaus. Tulin läpi kaupungin, jotta voisin kuulla laskelman mausta, ulkonäöstä ja oikeudesta olla minä. Se on erikoinen luottamus omaan napaan.
Antero-Matti mulkaisi:
Puhun vain suoraan.
Ei, pudisti Tyyne päätään. Et ole rehellinen. Et vain ole onnellinen ja yrität mitata maailman vinoilla mittareilla. Kuvani eivät kelpaa? Mene museoon siellä tavarat eivät muutu. Hitaat vastaukset? Hanki itsellesi tamagotchi. Mekko ei kelpaa? En pukenut sitä sinua varten, vaan itseäni varten.
Tyyne nousi, laittoi laukun olalle ja katsoi rauhallisesti.
Lopuksi: jos egosi särkyy sanasta itse, tarvitset enemmän terapiaa kuin romantiikkaa. Tässä iässä arvostan aikaani liikaa tuhlatakseni sen ihmiselle, jonka tutustuminen alkaa puutteiden tarkastelulla.
Mihin menet? Ja kahvi? mutisi Antero-Matti.
Juo kahvi itse. Säästät varoja. Ja vinkki: jos toivot, että sinulle katsotaan suuhun varaa aikaa hammaslääkäriin.
Kotona Tyyne ensimmäiseksi blokkasi Antero-Matin jokaisessa sovelluksessa. Hänen ikäiselleen mukavuus on muutakin kuin villasukat ja hiljaisuus se on puhelin ilman ihmisiä, jotka yrittävät vääntää sinua omaan muottiin.
Mietin nyt, oliko kyse epäonnistuneesta flirttiyrityksestä vai hyvin harjoitellusta esityksestä? Ja kannattaako jatkaa tuttavuutta, jos heti ensimetreillä sinulle esitetään lasku siitä, että olet oma itsesi?
