Muutama vuosi sitten ystäväni Teemu meni naimisiin. Täytyy sanoa, että hän piti pintansa pitkään Teemu oli jo kolmenkymmenenkolmen ikäinen. Hän oli elänyt koko elämänsä itselleen, ja avioliittoa vastaan hän oli aina ollut hyvin suorasanainen. Vierailut vanhempien luona, viikon ruokaostokset, perhejuhlat nämä olivat kaikki Teemun mielestä vastenmielisiä velvollisuuksia.
Kun ystäväporukka ja perhe vitsailivat avioliitosta, Teemun vakiovastaus oli:
Minulla on oma koti, oma työ, mitä minä perheellä teen? Kyllä elämä rullaa näinkin. Lisäksi minulla on uskollinen ystävä koirani Sisu. Meillä on hyvä olla kahdestaan, eikä murheista tietoakaan. Naiset? Tänään niitä on, huomenna ei.
Mutta lopulta jokainen taipuu. Niin kävi Teemullekin hän lankesi lopulta naisen pauloihin. Ja tämä nainen ei ollut kuka tahansa. Hän oli sellainen, joka pysytteli tarkoituksella tavoittamattomana, mikä vain lisäsi Teemun kiinnostusta. Nainen oli nimeltään Sanni, 29-vuotias, eronnut, mutta lapseton.
Toisen tapaamisen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Sanni viivähti joskus Teemun luona, ja pian Teemun kaapista löytyi Sannin vaatteita. Teemu tuskin ehti havahtua, kun Sanni jo asui hänen luonaan.
Eräänä iltana he istuivat keittiössä teekuppien ääressä, kun Sanni totesi:
Teemu, olet viitannut avioliittoon muutamaan otteeseen. Tiedätkö, ehkä olen suostuvainen.
Teemu koitti kuumeisesti muistella, milloin oli muka ehdottanut avioliittoa. Mutta hän ei löytänyt sopivaa hetkeä eikä voinut myöskään kieltää sitä. Hän yritti vaihtaa aihetta, mutta Sanni siirtyi jo hääsuunnitteluun.
Teemusta tuntui, että tilanne alkoi elää omaa elämäänsä, mutta hän ei pystynyt laittamaan vastaan. Olihan se tiedossa, että ennemmin tai myöhemmin täytyy asettua. Ja olihan Sanni hyvä valinta. Näin yksi vapaa mies vähemmän.
Ensimmäinen aviovuosi oli pääasiassa mukavaa arkea, vaikka riitatilanteita sattui silloin tällöin. Sanni ei pitänyt siitä, jos Teemu tuli myöhään kotiin tai saapui humalassa. Toisaalta Sanni piti edelleen yhteyttä entiseen mieheensä saattoi vuodattaa hänelle murheitaan nykyisestä liitosta. Tämä taas ärsytti Teemua suuresti.
Sanni puolusteli käytöstään sanomalla, että ihmisiä pitäisi kohdella lempeämmin.
Kerran Teemu oli juhlistamassa työpaikan pomon syntymäpäivää ja tuli taas humalaisena kotiin. Hän rojahti viereiseen huoneeseen nukkumaan, ja kuuli samalla Sannin keskustelun koira Sisun kanssa.
Olet sinä melkoinen veijari. Syöt ja nukut koko päivän, et osaa mitään muuta. Ihan kuin isäntäsi. Tai itse asiassa olet viisaampi. Et puhu mitään, mutta ymmärrät kaiken. Isäntääsi taas ei kiinnosta mikään. Kuinkahan tuollaisen kanssa voi elää?
Teemu kuunteli vierestä, ja mieli teki lähteä sanomaan painava sana vaimolle. Mutta tilanteesta tuli lopulta toisenlainen.
Tulihan se taas kotiin kännissä. Eikö sinustakin tuo haju ala tympiä? Hän ryyppää yhä enemmän. Alan olla niin kyllästynyt tähän. Kadun, että menin hänen kanssaan naimisiin. Aluksi vaikutti ihan mukavalta, mutta hän onkin ihan kelvoton. Ex-mieheni sentään oli parempi. Ei juonut, tienasi hyvin. Miksi erosinkaan hänestä? No, petti minua kerran tai pari, mutta kuka nyt ei. Antoi kuitenkin hienoja lahjoja. Osasi pyytää anteeksi. Vieläkin koettaa taivutella minua palaamaan. Mitä teen, Sisu? Kaikki on sinun käsissäsi. Anna vain joku merkki.
Silloin Teemu käveli huoneeseen. Hän komensi Sisun luokseen, käänsi katseensa vaimoonsa ja sanoi:
Jos kuvittelet, että olen koskaan haaveillut perheestä, olet väärässä. En tarvitse vaimoa varsinkaan sellaista kuin sinä. Sinä tunkeuduit minun asuntooni. Sinua on vastenmielistä katsoa. Sinulla on tunti aikaa pakata tavarasi. Exäsi varmasti odottaa. Tai mene kenen luo haluat. Ja vielä yksi asia huomenna voit hakea avioeroa.
Sanni ei poistunut arvokkaasti, vaan repesi itkuun, pyyteli anteeksi ja syytti Teemua kovasydämisyydestä. Mutta Teemu pysyi päättäväisenä ja ohjasi Sannin ulos ovesta. Pihalla Sanni tilasi taksin, astui siihen ja katosi ties minne.
