Elämäni vaikeimpana hetkenä isäni päätti jättää perheemme ja lähti uuden naisen matkaan, jättäen äitini, pikkusiskoni ja minut Helsingin harmaisiin iltoihin. Pikkusiskoni oli vasta kaksivuotias, ja hänellä oli terveysongelmia, jotka pahenivat ajan myötä. Hänen hoitonsa vaati uskomattoman määrän euroja, voimia ja suomalaisen saunan verran kärsivällisyyttä. En minä täysin ymmärtänyt, mikä siskollani oli, mutta näin kyllä, miten äiti ja mummoni tekivät kaikkensa pelastaakseen hänet hammasta purren ja kahvia litkien yökaudet.
Isä taas väsähti koko hommaan ja kinasteli äidin kanssa milloin mistäkin, aiheuttaen äidille suunnatonta tuskaa. Isän lähtö tuntui minusta henkilökohtaiselta selkäänpuukotukselta, sillä hän oli minua kohtaan aina ollut lempeä Hessu, kun äiti pyyhki pikkusiskolta nenää.
Se päivä, kun äiti sai tietää, että isä oli häipynyt, on jäänyt mieleeni Suomen synkimpänä torstaina. Isä muutti Tampereelle uuden emännän kainaloon ja taisi unohtaa, että meitäkin oli joskus elämässä. Vaikka mummoni, siis isän äiti, soitteli ja pyysi isää palaamaan, mies pysyi jääräpäisenä kuin lappilainen poro. Vuoden kuluttua rakas siskoni menehtyi, jättäen meidät kaikki surun suohon. Eipä tullut isä saattohoitoonkaan ei edes haudalle jäähyväisiä jättämään.
Äiti romahti surusta kuin homeinen mökki myrskyssä, ja mummoni astui vahvemmalla otteella elämääni. Onneksi minulla oli molemmat mummot toinen keittämässä kalakeittoa ja toinen halaamassa ja muistuttamassa, että elämä jatkuu sittenkin, vaikka välillä tuntuisi, ettei jaksa edes sukkaa kääntää. Vähitellen äitini nousi takaisin jaloilleen, huomasi taas, että olin olemassa, ja silmät kyynelissä lupasi, ettei koskaan jättäisi minua. Hän vakuutti tekevänsä kaikkensa, jotta olisin onnellinen ja toden totta, niin hän myös teki.
Äiti ja mummot kannattelivat minua kuin juhannussalon ympärillä, ja pitivät huolta, että minulla oli kaunein mekko päällä kun lakki laitettiin päähän ettei ainakaan puuttunut fiilistä, vaikka isot asiat olivat menneet uusiksi.
Vuosiin en nähnyt isää, vaikka eihän hän koskaan täysin mielestä lähtenyt. Kertaalleen ukko ilmestyi esiin mummoni hautajaisissa, kun haisteli perintöä ilmeisesti luuli, että saisi mummolta kämpän, vaikka oikeasti mummoni viisaana naisena siirsi omistukset nimelleni jo kun olin kaksitoistavuotias. Siinä oli rakkautta isolla ärrällä, ja sellainen side, jota eivät pelkät sukulaisuudet määritä.
