Perheeseeni kuuluivat vanhempani, nuorempi veljeni Mikael ja minä. Kun Mikael muutti Helsinkiin, jäin asumaan vanhempieni luokse. Myöhemmin menin itse naimisiin, ja myös Mikael avioitui ja hänestä tuli ylpeä kahden tyttären isä. Vaikka hän asui kaukana, Mikael kävi silloin tällöin vierailulla lapsuutensa kodissa, ja kun hänen vanhempi tyttärensä kasvoi, hänkin alkoi tulla kyläilemään yksin. Odotin aina innolla hänen vierailujaan ja pyrin tekemään parhaani, jotta hän tuntisi olonsa tervetulleeksi.
Eräänä hänen vierailuistaan keskustelimme pitkään ja avasin huoleni siitä, miten vanhemmilleni kasaantuvat taloudelliset paineet tuntuivat raskailta. Halusin jakaa ajatukseni hänen kanssaan, koska hän oli rakas siskontyttöni. Juttelumme venyi pitkälle yöhön, ja seuraavana aamuna hän yllätti minut tarjoamalla rahaa lahjan sijaan, haluten auttaa. Kieltäydyin ensin, mutta hän pysyi tiukkana ja lopulta otin hyvillä mielin hänen kauniin eleensä vastaan.
Kun hän oli lähtenyt, Mikael soitti minulle ärtyneenä ja kysyi, mitä oikein ajattelin, kun otin rahaa hänen tyttärelleen. Yritin selittää, etten ollut pyytänyt mitään, ja että apu oli täysin hänen oma toiveensa, mutta selitykseni eivät uponneet. Mikael syytti minua hyväntahtoisuuden hyväksikäytöstä ja oli pettynyt, etten pyytänyt rahaa suoraan häneltä.
Tunsin oloni väärinymmärretyksi ja halusin hyvittää tilanteen, joten siirsin hänen tililleen kaksinkertaisen summan euroissa, osoittaakseni vilpittömyyttäni. Siitä huolimatta se jäi viimeiseksi kerraksi kun puhuimme. Yritin laittaa itseni hänen asemaansa ja mietin, mitä olisin itse tehnyt samassa tilanteessa, mutta ilmeisesti hän näki asian toisin. Tämä tapaus jätti minuun ristiriitaisia tunteita ja etäisyyttä veljeeni.
