Viisi vuotta oli kulunut siitä, kun veljeni meni naimisiin, mutta hänen vaimonsa pysyi meille vieraanaaina siihen asti, kunnes eräs vierailu avasi silmämme menneisyyden tapahtumiin. Veljeni Antti muutti aikoinaan kauas, Ouluun, heti yliopistosta valmistumisen jälkeen, vakaana aikomuksenaan palata vuoden kuluttua kotiin. Kohtalo kuitenkin johdatti toisin: hän tapasi siellä tytön, he rakastuivat ja menivät naimisiin, ja Antti jäi lopulta pysyvästi pohjoiseen. Emme koskaan päässeet heidän häihinsä; ainoastaan äitimme tapasi hänen uuden vaimonsa, Ainoa, nopeasti juhlien jälkeen.
Vuodet kuluivat, emmekä olleet koskaan päässeet käymään heidän luonaan. Mutta tuona ikimuistoisena vuonna Antti ilmoitti puhelimitse, että he olisivat kiertomatkalla, ja pysähtyisivät luoksemme kahdeksi päiväksi. Valmistelin vierailua toiveikkain mielin olihan meillä pieni kerrostalokoti, ja tarvittaessa olisimme majoittaneet heidät myös serkkuni mökille, jossa oli enemmän tilaa. Mutta ilo vaihtui pian syvään pettymykseen heti, kun tapasimme Ainoan rautatieasemalla. Jo junamatkasta hän jaksoi valittaa kaikki tuntui olevan vikana, eivätkä vaatimukset ottaneet loppuakseen.
Mökillä tyytymättömyys vain jatkui jokainen yksityiskohta sai osakseen epäluuloisen katseen: suihku ja ulkohuussi herättivät hänessä lähes kauhua. Loputtomat moitteet johtivat lopulta siihen, että Antti vei hänet hotelliin keskustaan. Minä jäin mieheni kanssa ihmettelemään, miten joku voi olla noin vaikea vieras. Kun Ainoa palasi, ruokakin alkoi maistua vain valikoiden, ja pöytään varaamani kalakeitto sai häneltä vain pienen hymähdyksen. Vain perunat ja vihreät kasvikset kelpasivat, niitäkin hän tarkasteli varoen.
Kaiken lisäksi seuraavana päivänä kaupungilla kävellessämme Ainoa käyttäytyi kuin pahankurinen lapsi; levoton, huokaileva, täysin tyytymätön kaikkeen ehdottamaamme. Olin melkein helpottunut hyvästellessäni heidät rautatieasemalla ja toivottaessani paluumatkaa etelään. Vieläkin mietin, miten veljeni oli kestänyt viisi vuotta lyhyen vierailun jälkeen hänen vaimonsa todellinen luonne paljastui meille kaikessa raadollisuudessaan. Kai nämä kokemukset elävät muistoissanikin yhä, kun ajattelen menneitä.
