Olen aina pitänyt itseäni empaattisena ihmisenä, enkä koskaan ole ollut ahne. Jos minulla on ollut jotakin ylimääräistä, mikä voisi auttaa toista, olen antanut sen ihan ilomielin pois niinhän Raamattukin opettaa, että toisista pitää pitää huolta.
No, tässä yksi ilta ajattelin, että vanha talvitakkini on vain keräämässä pölyä kaapissa eikä sillä ole minulle mitään käyttöä, vaikka se on ihan siisti ja ollut päällä ehkä pari kertaa. Ostin sen joskus ihan hyvään hintaan, mutta siitä huolimatta päätin, että annan sen vaan jollekin, joka oikeasti tarvitsee sitä, ihan ilmaiseksi.
Laitoin sitten ilmoituksen netin kierrätysryhmään ja arvaapas, ei mennyt kauaakaan, kun eräs nainen laittoi yksityisviestiä ja sovittiin, että nähdään siinä klo 21.
No, kello olikin jo kaksitoista yöllä, kun oveeni koputettiin. Kysyin kuka siellä on, ja vastaus tuli: Me sovittiin siitä takista! Oltiin sovittu että kello yhdeksän, ja nyt on jo puolenyön yli. Etkö tajua, että ihmiset nukkuvat tähän aikaan? Voitaisiinko vaihtaa huomiseen?
Mutta hänpä vaan tivasi: En, minä haluan nyt heti!
Olin ihan äimänä tuosta röyhkeydestä, mutta päätin silti antaa takin enhän tuosta nyt viitsinyt alkaa riitaa. Annoin takin ja hän tokaisi heti: En mä ala ulkona sovittamaan, kyllä mun pitää testata tätä ensin.
Ajattelin itsekseni, että tämä on nyt annettu pois ilmaiseksi, mitä tässä pitää sovitella. Siis pitäiskö mun tulla sun asuntoon vai mennä hissiin? hän siinä vielä pamautti. Lapset nukkuu, sanoin minä. No, mä meen sitten hissiin, hän tokaisi.
Hän vetäisi takin nenänsä edessäni, ei sanonut kiitosta, ja lähti pois.
Totta puhuen, annoin silti takin. Mutta en ole kyllä koskaan ennen nähnyt tuollaista käytöstä! Ehkä muissa on vika, mutta mietin, että eipä kyllä tee tällä kokemuksella mieli enää antaa kenellekään mitään ilmaiseksi ei siitä tunnu kukaan olevan kiitollinen tai arvostavan.
