Olen kasvanut isossa perheessäni: isä, äiti, isoveli, kaksi siskoa ja minä. Asuimme väljähkössä kolmion asunnossa Helsingissä, ja isäni rakensi meille aikoinaan ison mökin maalle, Savon sydämeen. Silti emme koskaan olleet erityisen läheinen perhe etenkään lapset, ja vielä vähemmän me tytöt keskenämme. Ristiriidat olivat arkipäivää, eikä tilanne iän myötä varsinaisesti muuttunut suhteemme jäivät etäisiksi ja niissä tuntui jatkuvasti pientä jännitettä.
Veli oli ensimmäinen, joka lensi pesästä. Armeijan jälkeen hän meni naimisiin ja sai arvostetun aseman työelämässä, mutta vaimonsa vaikutus häneen oli selvä meistä kukaan ei koskaan oikein kelvannut hänelle. Heille syntyi tytärkin, ja vanhempani yrittivät käydä tapaamassa lapsenlasta, mutta miniän kireyden vuoksi vierailut olivat usein vaivaannuttavia. Tilanne jatkui samaan malliin vuosia, kunnes noin seitsemän vuotta sitten he lopettivat vierailut kokonaan.
Vanhin siskoni rakastui palavasti näyttelijään opiskeluiden alussa ja jätti yliopiston kesken. Kolmen vuoden ajan hän reissasi tämän miehen ja teatterikiertueiden mukana ympäri Suomea, kunnes heidän välinsä tulehtuivat ja mies hylkäsi siskoni vieraassa kaupungissa. Vanhempani yrittivät auttaa, mutta siskoni ylpeys ei antanut myöten hän ei ottanut apua vastaan. Hän asui ensin milloin missäkin soluasunnossa, ja myöhemmin kertoi menneensä naimisiin, mutta en tiedä paljonkaan heidän yhteisestä elämästään, en ole tavannut heitä useampaan vuoteen.
Toinen siskoni oli aina perheemme silmäterä hän sai parhaat lahjat ja suurimman huomion. Ehkä hänen poikkeuksellinen kauneutensa toi mukanaan erityiskohtelua. Koulu ei kiinnostanut erityisesti, ja hän vaikutti elävän elämäänsä motolla: Ihmisen arvo löytyy lompakon koosta. Lukion jälkeen hän alkoi seurustella varakkaan liikemiehen pojan kanssa, mutta kun isän bisnekset kaatuivat, siskoni siirtyi rikkaamman kaverin matkaan. Nyt he ovat asuneet yhdessä viisi vuotta ja saaneet pojan.
Oma elämäni on ollut kaukana rauhallisesta. Valmistuttuani yliopistosta menin naimisiin ja meille syntyi tytär, mutta mieheni ajautui alkoholiongelmaan ja päädyimme avioeroon. Samanaikaisesti vanhempieni terveys romahti. Vuosien ajan tasapainottelin hoitaen vuoroin sairaita vanhempiani, vuoroin lastani. Sisarukseni eivät juurikaan auttaneet, vaikka heillä kyllä riittää odotuksia ja vaatimuksia perinnöstä. Isä antoi minulle mökin omistuksen jo varhain, mutta koen olevani oikeutettu perimään myös osan asunnosta Helsingissä.
