Veljeni on ollut ujo poika pienestä asti. Vuodet ovat vierineet, mutta mikään ei ole muuttunut. Koulussa hän ei saanut juurikaan ystäviä, vaikka Eero oli oikeasti hyvä tyyppi. Luonteensa takia veljeni ei osannut lähestyä tyttöjä lainkaan. Yliopistossakin hänen porukassaan oli pelkkiä poikia. Tyttö, johon hän oli ihastunut, löysi toisen, koska Eero ei uskaltanut tehdä aloitetta. Vaikka Eero ei ollut onnekas rakkaudessa, työelämässä hän menestyy.
Yliopiston jälkeen veljeni löysi hyvän työpaikan, osti itselleen asunnon ja alkoi auttaa sukulaisiaan taloudellisesti. Vuodet kuluvat, mutta sopivaa tyttöystävää hän ei löydä. Olen jopa yrittänyt esitellä häntä omille ystävilleni, mutta turhaan. Kaikki tytöt sanoivat, ettei heidän ja Eeron välillä ollut mitään yhteistä juteltavaa, vaikka Eero on ihan mukava mies. Lopulta tuli kuitenkin nainen, joka onnistui voittamaan veljeni sydämen. Eero suorastaan hehkuu onnesta.
Itse ajattelen, että yksin oleminen on parempi kuin suhde sellaisen henkilön kanssa. Eeron uusi tyttöystävä työskentelee kassalla ruokakaupassa ja hänellä on kaksi lasta entisestä liitostaan. Hänellä ei ole koulutusta eikä omaa asuntoa. En ymmärrä, miksi veljeni on hänen kanssaan. Kun Eero esitteli valittunsa vanhemmille, äiti oli pyörtyä ja pyysi vierasta lähtemään. Säälin veljeäni. Hän on ollut yksin niin kauan, ja kun viimein löysi tytön, tämä ei ole hänen arvoisensa. Eero ei kuuntele vanhempiaan. Rakkaus on sokea. Toivon, että veljeni pian huomaa erehdyksensä ja jättää hänet.
Miten voisin saada hänet vakuuttumaan?
