Kuinka monta kertaa olenkaan sanonut pojalleni, ettei hänen pitäisi mennä naimisiin hänen kanssaan. Vielä aivan ennen häitä pyysin häntä suoraan miettimään päätöstään. Mutta kuunteliko hän? Ei tietenkään. Hän oli rakastunut. Ja nyt hän saa kantaa seuraukset.
Muutama päivä sitten poikani soitti minulle. Äitinä tunnistin heti hänen äänestään, että hän oli kipeä. Sitä ei voi äidin vaistolle valehdella. Poikani pyysi minua tulemaan. Hän kertoi, että vaimonsa, vaikka tiesi hänen sairastuneen, oli pakannut laukkunsa ja lähtenyt ystäviensä luo, eikä kotiin jäänyt ketään laittamaan teetä tai keittämään lihalientä.
Lisäksi hänen vaimonsa ei edes vastannut puheluihin. Vaikka kello oli jo paljon, kiirehdin kuitenkin hänen luokseen. Matkalla pysähdyin apteekkiin ostamaan lääkkeitä. Ajattelin siinä samalla hänen vaimoaan. Hänen piti oikeasti jättää sairas miehensä yksin ja lähteä juhlimaan ystäviensä kanssa. Poikani oli todella huonossa kunnossa. Kun näin hänet, halusin heti soittaa ambulanssin, mutta poikani pyysi ensin odottamaan.
Hänellä oli korkea kuume ja koko asunto oli tyhjä. Onneksi olin muistanut tuoda lääkkeitä ja jotain syötävää. Jouduin pidättelemään itseäni etten alkaisi huutaa. Minkälainen nainen näin käyttäytyy! Hän jättää sairaan miehensä kotiin, kotona ei ole lääkkeitä, vain hänen omat laihdutuslääkkeensä ja jääkaapissa kaikuu tyhjyys. Keitin pojalleni teetä ja juoksin lähikauppaan ostamaan kanaa keittoa varten.
Vasta kun hän oli levännyt ja saanut syötyä, alkoi olo helpottaa. Lämpökin laski. Sitten hänen kaunis vaimonsa palasi kotiin kolmen aikaan aamuyöstä, ja tonkkin tuoksui vahvasti alkoholilta. Hauskaa taisi olla. En edes saanut sanottua hänelle kunnolla lääkkeistä tuskin hän olisi kuunnellutkaan. Lähinnä poikani vointi sai minut olemaan tekemättä asiasta isompaa numeroa. Mutta ilmeisesti poikani oli lähellä räjähtää itsekin.
Tässä tilanteessa ymmärsin taas, ettei kaikkia päätöksiä voi tehdä toisen puolesta, eikä rakkaus aina riitä, jos toinen ei osaa huolehtia. Usein elämä opettaa kantapään kautta, ja tärkeintä on lopulta oppia arvostamaan niitä, jotka todella välittävät.
