Olin vasta 22-vuotias, kun jäin yksin, ilman miestäni, pieni Eero sylissäni. Poikani oli tuolloin vain kaksivuotias. Mieheni jätti meidät, koska kyllästyi jatkuvaan huoleen, piti ansaita rahaa ja käyttää ne perheensä hyväksi.
Eipä se häntä miellyttänyt. Mitä sitä perheelle tarpeita ostamaan, kun omat ja rakastajattaren menot tuntuivat tärkeämmiltä. Olipa mieheni minkälainen tahansa, se teki minulle arjen helpommaksi, kun hän lähti. Kaikki vastuu jäi kuitenkin harteilleni. Laitoin Eeron hoitoon päiväkotiin ja aloin itse käydä töissä. Muistan yhä, miten uuvuttavaa se joskus oli jalkani olivat puuduksissa väsymyksestä mutta silti kotona vallitsi järjestys, ruoka oli valmiina ja lapsi puhdas ja hyvin hoidettu.
Äitini oli jo nuoren opettanut minua tähän, ja meidän sukupolvi oli kestävempää lajia. Myönnän, että hieman hemmottelin poikaani. Nyt, kun Eero on 27-vuotias, hän ei osa edes paistaa perunoita. Äskettäin hän meni naimisiin, ja ajattelin, että nyt hänellä on vaimo, joka huolehtisi tästä höpsöstä minä voisin rauhassa keskittyä omiin harrastuksiini ja ehkä vaihtaa työpaikkaakin. Ajattelin että vihdoin voisin elää omassa rauhassa.
Mutta Eero ilmoitti, että hän ja vaimonsa, Aino, tulisivat asumaan luokseni toistaiseksi. En tietenkään ollut erityisen innostunut, mutta annoin suostumukseni, että voivat asua luonani. Ajattelin, että Aino hoitaisi Eeroa, laittaisi ruokaa ja pesisi vaatteet ja minä kestäisin tilannetta hetken. Mutta toisin kävi. Aino paljastui varsinaiseksi tapauksesi. Hän ei siivonnut itseltään ruokapöydästä, ei pessyt astioita eikä vaatteita, eikä edes harjannut lattioita ei tehnyt käytännössä mitään.
Kolmen kuukauden ajan huolehdin kolmesta aikuisesta. Tarvitsinko minä sitä? Mitä miniäni teki? Koska Eero päätti elättää perheensä, Aino ei käynyt töissä. Hän oli kaupungilla ystäviensä kanssa tai puhelimella koko päivän kunnes Eero tuli töistä. Minä tein työni. Kun saavuin kotiin, koko asunnossa vallitsi sotku, tavarat levällään, jääkaappi tyhjä eikä ruokaa valmiina. Jouduin lähtemään markettiin, ostamaan ruokaa, kokkaamaan ja pesemään astiat. Aino ei osoittanut minkäänlaista tunnonvaivaa. Hän jopa tuli luokseni, kun pesin astioita, ja toi lautasta, joka oli ollut hänen huoneessaan useita päiviä ja johon oli kerääntynyt jo kärpäsiä. Hän oli unohtanut sen sinne ja sen lautasen haju oli aivan järkyttävä. Kun seuraavan kerran miniä toi lautasen, sanoin suoraan, että jos hänellä olisi yhtään omatuntoa, hän pesisi edes joskus astiat.
Mitäs sitten kävi? Pyysi hän anteeksi ja teki asialle jotain? Ei seuraavana päivänä, huudon ja mekkalan kera, hän ja Eero lähtivät ja vuokrasivat oman asunnon. Eero jopa syytti minua perheensä hajottamisesta. Miten? Että pyysin miniääni edes pesemään astiat? No, onneksi nyt saan elää rauhassa ja siistissä kodissa eikä tarvitse enää siivota kenenkään jälkiä. Nämä nuoret nykyään, sanonpa vain ovat aika avuttomia.
