Tapasin mieheni yliopistossa monta vuotta sitten. Silloin olimme molemmat juuri täyttäneet 18 ja aloittaneet opintomme Helsingissä. Huomasin hänet oikeastaan heti Matti erottui joukosta vahvuudellaan, viisaudellaan ja ennen kaikkea lempeydellään. Aluksi olimme vain hyviä ystäviä, mutta pian tunsin, että tunteeni olivat paljon syvempiä kuin pelkkä ystävyys. Muutaman kuukauden kuluttua meistä tuli pari. Ajattelen usein noita vuosia kaiholla opiskeluajat olivat elämäni onnellisimpia.
Vuotta myöhemmin Matti kosi minua en muista olleeni koskaan yhtä onnellinen kuin sinä iltana Töölön vanhoissa kortteleissa. Koska meillä ei ollut paljoakaan rahaa, emme pitäneet suuria juhlia, vaan vietimme pienen intiimin häät perheen kesken. Silloin eurot olivat tiukassa, mutta rakkautta riitti.
Toisena opiskeluvuotenamme Matti aloitti työt. Aluksi elimme opiskelija-asunnossa, eikä oma asunto ollut kuin haave, mutta uskoimme, että joskus se toteutuisi. Ja niin kävi: isoäitini kuoltua sain häneltä pienen perinnön, ja Matti oli säästänyt palkastaan. Yhdessä meillä oli tarpeeksi maksaaksemme käsiraha kahden huoneen asuntoon Kalliossa olimme jo alkaneet haaveilla, että perheemme vielä kasvaa.
Elimme yhdessä kymmenen vuotta, mutta lapsia meille ei koskaan suotu. Muutama vuosi taaksepäin Matti joutui kuitenkin suurten vaikeuksien eteen työpaikallaan. Yrityksessä ilmeni talousvaikeuksia, ja omistaja syytti Mattia joka toimi pääkirjanpitäjänä sekä veloista että harmaasta taloudesta. Oikeudenkäynnin jälkeen Matti tuomittiin täysin syyttömänä neljäksi vuodeksi vankilaan. Taistelimme kovasti, etsimme parhaita asianajajia, mutta turhaan. Paperit oli laadittu niin, että Matti näyttäytyi syyllisenä vaikka totuus oli toinen, hän teki vain mitä pomo käski. Oli vaikeita aikoja, mutta pysyin Matin rinnalla niin hyvin kuin osasin. En kuitenkaan arvannut, kuinka pian itsekin joutuisin apua tarvitsemaan…
Eräänä iltana anoppini, Maija, tuli käymään. Hän sanoi, etten voisi enää asua kodissamme. Hän syytti minua siitä, mitä Matille oli tapahtunut, ja väitti, että Matti oli ostanut asunnon omilla rahoillaan ettei minulla olisi minkäänlaista oikeutta siihen. En tiennyt mitä olisin sanonut en ollut koskaan odottanut häneltä sellaista kovuutta.
Kävi ilmi, että ennen oikeudenkäyntiä Matti oli antanut äidilleen valtakirjan, jonka avulla tämä oli hakenut tiliotteen, joka osoitti että lainanlyhennykset oli maksettu Matin tililtä. Nyt Maija väittää, että nämä paperit riittäisivät oikeudelle todisteeksi siitä, ettei minulla ollut osuutta asunnon hankintaan. Olen neuvoton, vieläkin. En tiedä, miten jatkaa eteenpäin elämä on vienyt suuntaan, jota en olisi koskaan uskonut.
