Olin naimisissa miehen kanssa, jolla oli takanaan aiempi avioliitto ja kaksi lasta siitä liitosta. Mieheni oli eronnut kauan sitten, mutta hän piti edelleen yhteyttä entiseen vaimoonsa. Heidän vuorovaikutuksensa koski oikeastaan vain lapsia. Lapsilleen mieheni maksoi elatusmaksua, auttaen heitä rahallisesti. Kaiken lisäksi mieheni tiesi aina, mitä tapahtui hänen lapsilleen, ex-vaimolleen sekä jopa entiselle anopilleen.
Kului vuosia, ja eräänä päivänä sain yllättäen kuulla, että mieheni oli päättänyt auttaa entistä vaimoaan rahallisesti. Kävi ilmi, että ex-vaimolla oli kasaantuneena paljon velkaa. Noin kolme vuotta sitten hän oli ottanut pankista lainan perustaakseen pienen liikkeen, mutta jostain syystä koko yritys meni nurin. Laina oli otettu, mutta maksukyky loppui kesken, ja velkaa kertyi runsaasti. Hän oli suunnitellut siirtävänsä omaisuuden äitinsä nimiin, muuten hän olisi voinut päätyä lasten kanssa kadulle velkojen vuoksi.
Mieheni oli kuullut tästä asiasta vasta äskettäin, ja alkoi vihjailla minulle varovasti asiasta. Että hänen ex-vaimollaan on nyt isoja velkoja, ja siellä ovat myös hänen omat lapsensa että voisiko hän ojentaa auttavan käden. Jos ei autettaisi, velat voisivat jäädä lasten riesaksi ja hän jäisi velkataakan alle eläkeikään saakka.
Eilen hän lopulta sanoi: “Aion antaa entiselle vaimolleni puolet palkastani joka kuukausi, jotta hän saa maksettua velkansa nopeammin pois… Mitä mieltä sinä olet?”
Olin suorastaan järkyttynyt kuullessani tämän. “Oletko nyt tosissasi, kallis mieheni? Miksi sinun pitäisi auttaa häntä? Hänhän on jo vieras sinulle, etkä ole hänelle enää mitään. Miksi tällainen apu?”
Hän ei luovuttanut: “No mutta, siellä ovat minun lapseni, ja jos velat jäävät, ne voivat koitua heidän murheekseen. Minun täytyy auttaa.”
Sanoin hänelle, että maksat jo elatusmaksua ja sen lisäksi annat heille rahaa muutenkin. Lapsesi ovat siis kyllä ihan hyvin turvassa ja hoidettuja. Jätä entinen vaimosi selviytymään velkojensa kanssa itse eihän se enää ole sinun murheesi. En hyväksy tätä. Miksi meidän pitäisi luopua omasta toimeentulostamme vain entisen vaimon vuoksi? Ei, älä edes harkitse sitä!
Mieheni vaikeni ja loukkaantui sanoistani… Mutta teinkö minä jotakin väärin? Oliko se kohtuutonta? Näitä kysymyksiä olen pohtinut vieläkin, vuosikymmenten jälkeenkin.
