Sain saksanpaimenkoiran nimeltä Väinö kuukauden mittaisen koirankouluttajakoulutukseni jälkeen. Väinö, kolmen vuoden ikäinen palveluskoira, oli jo ehtinyt saada kolme omistajaa ennen minua. Aluksi meinasivat lähettää sen vartiointipisteelle, mutta lopulta sain minä, harjoittelija, Väinön hoitooni. Jostain syystä kukaan aiemmista omistajista ei ollut pitänyt Väinöstä, sillä se ei tahtonut totella käskyjä kovin herkästi. Oli jo puhetta siitäkin, että Väinö jäisi vain koiratarhaan ja käytettäisiin tarpeen tullen, mutta koska sekä minä että vaimoni tulemme pitkän koirien kanssa työskentelevien sukujen parista, päätimme yrittää pärjätä.
Aluksi ruokkiminenkin sujui varovasti: vein ruokakipon hauvalle lumikolalla. Mutta ajan kanssa Väinön sydän alkoi sulaa. Vuoden kuluttua koko koirasta oli tullut aivan toisenlainen tapaus. Meidän nuorimmainen poikamme oli silloin vuoden ja puolen ikäinen. Kevätsiivouksen aikaan menimme pihalle haravoimaan, poika mukanaan, kun taas tyttäremme oli päiväkodissa.
Siinä tapahtui jotain hassua: poikani kipitti märkien perunamaiden poikki ja Väinö seurasi tarkkana perässä. Aina kun poika kaatui, Väinö nappasi häntä hellästi takin helmasta kiinni ja nosti pystyyn. Vaimoni on ollut absolutisti koko elämänsä, mutta vartiointifirman pomo oli juhlatamineissa liikkeellä ja viini virtasi kuin Oulujoki keväällä. Vaimoni jäi vahtimaan, kun pomo lähti vetäytymään juhlien jälkeen.
Kello yhdentoista aikaan illalla istuin kuistilla ja yritin soittaa vaimolleni, mutta en saanut yhteyttä. Ajattelin jo, että jospa hän yrittää joen yli ja tippuu veteenajatus huolestutti toden teolla. Olin jo lähdössä etsimään, kun näin portin avautuvanVäinö taluttaa vaimoani hihnassa, toinen silmät hieman ristissä. Väinö talutti vaimoni suoraan kuistille, ja kun tämä rojahti sohvalle, Väinö istahti viereeni ja katsoi minua hyvin voitonriemuisesti. En tiennyt, että koiran katseessa voi olla niin paljon pilkkaa. Kiusaan vaimoani yhä siitä, miten Väinö toi hänet kotiin kuin parhaankin saaliin.
Ja Väinöse on nykyään perheen luottojäsen, jonka ymmärrystä ja tarmokkuutta en lakkaa ihastelemasta.
