Kova ja vaativa aviomies hallitsee tiukasti koko perhettään. Erityisesti vaimo kantaa raskaimman taakan. Kun ihminen on pitkään painostettuna läheiseltä, alkaa ajan myötä uskoa, että tällainen elämä on normaalia. Mutta kaikki muuttuu hetkessä, kun vaimolle valkenee, ettei mies olekaan niin oikeudenmukainen tai hyvä kuin hän on uskonut.
Tänään elokuvaksi muuttuvassa kohtauksessa näemme sankarittaren, joka on kokenut paljon myrskyjä avioliitossaan. Silti hän toivoo kaiken vielä muuttuvan paremmaksi. Katsojan viisaat neuvot ja myötätunto voivat auttaa häntä selviytymään tästä umpikujasta.
Niin vaativa aviomies.
Oskari, mieheni, on erityisen ankera ja vaativa. Hän on perheen pää, joka tekee kaikki tärkeät päätökset kylmässä ja autoritäärisessä tyylissä. Hän haluaa aina olla johdossa, eikä jousta koskaan. Kaiken pitäisi olla juuri hänen haluamallaan tavalla. Tiesin Oskarin jäykästä luonteesta jo ennen avioliittoamme naimakaupat sovittiin vanhempiemme toimesta, kuten sukujemme perinteisiin kuuluu.
Olen luottavainen ja avoin, niinpä uskoin häntä sokeasti. Mutta vähitellen Oskar muuttui aviomiehestäni herrakseni. Hän elättää meidät täysin, ja vaatii, että pysyn kotona enkä saa työskennellä missään. Samalla hän haluaa kodin olevan siisti, lämmin ja täynnä rakkaudella valmistettua ruokaa.
Rakastan häntä ja osoitin sen yrittämällä tulla raskaaksi. Vaikka yritin jatkuvasti, en onnistunut. Terveyteni suhteen ei ollut mitään vikaa kävimme useilla asiantuntijoilla, mutta mitään syytä ei löytynyt.
Olin jo menettänyt toivoni. Eräänä aamuna voin huonosti Oskari oli lähtiessään töihin pahalla tuulella, ja edessä oli tavallinen siivouspäivä.
Tottumuksesta otin raskaustestin, vaikka en uskonut enää mihinkään. Mutta tällä kertaa testissä näkyi ne kaksi kaivattua viivaa! Tunsin suunnatonta riemua, en kyennyt hillitsemään itseäni. Minun lapsestani tulee maailman onnellisin! ajattelin. Ryhdyin heti pukeutumaan, halusin yllättää Oskarin uutisella.
En soittanut äidille, sillä Oskari oli mielessäni ensimmäisenä. Viisi minuuttia myöhemmin istuin taksiin ja suuntasin mieheni työpaikalle Helsingin keskustaan. Hän olisi pitänyt olla jo toimistolla. Toivoin voivani pyytää sihteeriä pitämään tuloni salassa, järkyttää Oskaria iloisella yllätyksellä. Mutta sihteeri ei ollut omalla paikallaan.
Kävelin hiljaa avointa käytävää pitkin ja avasin Oskarin työhuoneen oven. Törmäys kuin isku suoraan sydänjuuriin! Sihteeri istui puolialastomana pöydällä, Oskari hänen kanssaan.
Anteeksi, että keskeytin, sanoin, ääni särkyen, ja juoksin ulos huoneesta. Taksi odotti kadulla matka suuntautui vanhempieni kotiin Espooseen. Mielessäni kuitenkin kaihersi pelko: ymmärtäisivätköhän he lainkaan?
Kun saavuin, äiti itki nyt kun olin vihdoin raskaana, lapsesta ei enää tarvittu. Isä oli täynnä vihaa ja pettymys ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.
Jos Oskari väittäisi, että keksin kaiken, minulla ei olisi todisteita. En voisi hakea avioeroa ilman niitä. Tämä kaikki tuntuu ansalta, ja teen kaikkeni pysyäkseni rauhallisena, ettei vauva kärsisi. Mutta mitä tulevaisuus tuo minulle ja lapselleni?
Toimittajan vinkki.
Aviomiehen ankaruus ei aina aiheuta vaikeuksia perheessä tilanteen arviointi ja neuvojen antaminen on vaikeaa, varsinkin jos vanhat tavat perustuvat uskoon tai traditioihin. Tässä tarinassa sankarittaresta tuli todellinen vanki omassa kodissaan. Kukaan ei tiedä, miten tapahtumat etenevät. Mutta hän ei ole syyllinen mihinkään, eikä kenellekään. Se on tärkeää ja hänen on muistettava se. Pääasia on, ettei luovuta eikä menetä uskoa parempaan!
Onko sinulla kokemusta samantyyppisestä tilanteesta? Tai osaisitko neuvoa, miten sankaritar voisi jatkaa? Jaa ajatuksesi ja neuvosi autetaan yhdessä!
