Olen ollut avioliitossa yli 20 vuotta Aapon kanssa. Elimme hiljaisesti ja sopuisasti. Meillä oli mökki Järvi-Suomessa, jossa kävimme aina viikonloppuisin. Aapo imuroi ja järjesti kodin, minä keittelin lohikeitot ja paistoin ruisleivät. Kuvittelin meidän elävän tällaisina mummoiksi ja vaareiksi asti. Mutta sitten yhtenä unenomaisena yönä Aapo astui olohuoneen pehmeään puolihämärään ja kuulutti yhtäkkiä:
Sinikka, anteeksi, mutta minä lähden. Olen tavannut toisen naisen ja rakastunut häneen valtavasti!
Olin toki jo 38-vuotias. En ollut tyhmä. Huomasin selvästi, että Aapolla on joku toinen. Yritin olla tekemättä siitä draamaa. Ajattelin, ettei Aapo koskaan jättäisi minua. Hyvää tarkoittavat kyläläiset näyttivät minulle joskus salaa otettuja valokuvia Aaposta vieraan naisen kanssa. Minä vain nielin kaiken, kunnes Aapo sanoi suoraan lähtevänsä. Se oli silti kuin ukkosmyrsky poutataivaalta totaalinen yllätys.
Onneksi tyttäremme, Sanni, oli silloin Lapissa ystäviensä kanssa. Kerroin ystävilleni, että Aapo oli jättänyt minut. Koko juttu muuttui oudoksi unien naisten illaksi.
Yksi ystävä, Tarja, kehotti laihduttamaan ja etsimään uuden miehen. Toinen, Kaisa, kehotti heti käymään ennustajamummin luona että Aapon voisi saada takaisin. Kolmas, Helinä, käski vain etsiä uuden sulhon saman tien.
Mutta Leena sanoi: Elä ihan samaan tahtiin kuin ennenkin! Kyllä se helpottaa! Mutta en voi enää, sydän särkyy liian pahasti! Nyt pitää vaan kestää. Aika parantaa, usko pois. Olen itse ollut jo kolmesti eronnut. Siivoot kodin, kokkaat, käyt töissä, katot elokuvia ja luet iltasadut. Kenelle minä enää keitän? Ketä varten? Meitähän varten! Tullaan joka ilta syömään sun sapuskat!
Kiitin ystäviäni neuvoista, mutta pääni oli sumussa. Keneen luottaisin?
Lopulta päätin mennä ennustajamummon luo. Otin Aapon ja hänen uuden naisensa valokuvan mukaan. Vanha nainen levitti pelikortit liinalle ja kuiskasi pimeässä, että Aapo palaisi luokseni kahden viikon päästä.
Mutta ei, Aapoa ei kuulunut kahdessa viikossa eikä kuukaudessakaan. Maksoin mummolle puolet kuukauden palkastani, noin 1200 euroa. Olo oli yksinäinen. Silloin aloin ostella valtavia määrin karjalanpiirakoita ja pullaa. Kahden viikon päästä tajusin painaneeni seitsemän kiloa enemmän.
Päätin muuttaa linjani. Tein suursiivouksen, pesin ikkunat, kastelin kaikki huonekasvit, järjestin huonekalut uusiksi. Koko koti tulvi koivun ja puhtaan saunan tuoksua. Ilmoittauduin kansantanssiin, jotta karistaisin pullakilot. Ja joka päivä keitin tillikeittoa, jota Aapo rakasti. Iltasella tuli ystäväni syömään kaiken.
Kun ystävät lähtivät, katselin sohvalla Tuomiopäivän kuninkaiden uusinta jaksoa. Aapo ja minä olimme aina puhuneet siitä, muttemme koskaan ehtineet katsoa.
Eräänä iltana ovi vain kävi ja Aapo astuu lempeästä sumusta kotiin. Näki kodin kiillon, haistoi tillikeiton tuoksun. Istuin hiljaa katsomassa TV:tä.
Hyvää iltaa, Sinikka. Tulin hakemaan loput tavarani, jotka unohtuivat viimeksi. Totta kai! Paketoin jo! Onko sulla kassi? Ei ole! Ei haittaa, annan omani!
Laitoin Aapon tavarat muovipussiin.
Teitkö tillikeittoa? Teinpä tietenkin! Oletko nälkäinen? Ehkä maistan.
Aapo söi kaksi lautasellista. Sitten sanoi: Kiitos, Sinikka! Lähden nyt. Mene vain. Minun pitääkin katsoa tämä jakso loppuun! Mitä sarjaa katsot? Tuomiopäivän kuninkaat. Mehän joskus haaveilimme katsovamme sen yhdessä, muistatko? Muistan!
Aapo lähti. Itkin hetken sohvalla, katsoin sarjan loppuun ja nukuin unien sumuun.
Kahden viikon päästä Aapo palasi kaikkine tavaroineen. Katsoin häntä epäuskoisena.
Sinikka, anna anteeksi! Rakastan sua ja sun keittoja, kodin lämpöä. Anna anteeksi, sorruin nuoruuden houkutuksiin. Kaipasitko keittoani? Kaipasin kaikkea, mutta ennen kaikkea sinua! No tule nyt sitten sisään. Häpeän Sannia ja sinua, ethän kerro tytölle mitään? En minä kerro. Haluatko illallista? Haluan, kiitos paljon.
