Päiväkirjamerkintä:
Äiti taisteli syöpää vastaan pitkään. Kun äiti oli 27 ja isä 31, äiti menehtyi. Meitä oli perheessä kolme lasta. Nuorin olin minä, eikä minulla ollut vielä edes kahta vuotta ikää. Isä ei pystynyt selviytymään yksin, joten hänen oli hankittava meille uusi äiti, enemmänkin äiti kuin vaimo. Puolen vuoden kuluttua hän meni tuttavan luo ja pyysi tämän tytärtä vaimoksi. Nainen ei edes kuunnellut pitkään, vaan antoi siunauksensa heti. Näin tuli uusi äiti, 21-vuotias, meidän perheeseen.
Anneli saapui taloon ja ryhtyi heti järjestelemään kaikkea. Hän siivosi kotimme ja toi sinne järjestystä. Omista rahoistaan osti kangasta ja ompeli minulle sekä vanhemmalle sisarukselle koulupukut. Vanhimmat lapset alkoivat heti kutsua häntä äidiksi, mutta minä en kyennyt siihen. Olin vaikea tässä asiassa osasin vasta myöhemmin kertoa, ettei minua ollut helppoa lähestyä. Eräänä päivänä näytin hänelle, miten äidin hiukset olivat aina kiinni matalassa nutturassa. Sen jälkeen Anneli piti nutturaa päivästä toiseen.
En silti kutsunut häntä äidiksi. Isä keksi tempun: Anneli leipoi lempparipiirakkani, ja koko perhe istutettiin pöydän ääreen. Kun muut ryntäsivät piirakan kimppuun, minut pidettiin kaukana siitä niin kauan, kunnes sanoin Anneliä äidiksi. Kolmen vuoden kuluttua Anneli synnytti neljännen lapsensa, mutta ensimmäisen omansa. Siitä alkoi perheessämme vaikeampi aika. Isä ei löytänyt töitä omalla alallaan ja liittyi maatilalle töihin. Äiti meni myös sinne töihin. Neljän vuoden kuluttua tuli toinenkin lapsi meille.
Anneli ei koskaan erottanut lapsia omiksi tai toisten lapsiksi. Viiden vuoden jälkeen Anneli sairastui samaan tautiin kuin ensimmäinen äiti. Silloin vanhemmat sisarukseni olivat jo opiskelemassa yliopistossa toisella paikkakunnalla. Äiti joutui sairaalaan ja minä kävin häntä tapaamassa päivittäin. Hän kertoi lääkäreille, ettei saisi olla sairas, koska kotona odotti pieniä lapsia. Lopulta äiti voitti taudin.
Meidän ilo oli rajaton Anneli kärsi pitkään, mutta oli vahvempi kuin sairaus. Kun elämä alkoi jälleen tasoittua, perheemme menetti rakkaimmat ihmiset yksi toisensa jälkeen. Puoli vuotta myöhemmin vanhemmat lapsi, Anneli ja isän yhteinen poika, oli menossa naimisiin. Hääpäivän aattona hän katosi. 36 päivän etsinnän jälkeen hänet löydettiin ja haudattiin. Muutin takaisin vanhempien luo, en voinut jättää äitiä yksin. Hänen jälkeensä isä menehtyi, sitten vanhempi veljeni ja myöhemmin äidin nuorimman lapsen poika sisaren poika. Koko perhe joutui auto-onnettomuuteen, mutta vain hänen poikansa loukkaantui pahasti.
En voi käsittää, miten Anneli säilytti lempeytensä, lämpönsä ja rakkautensa kaiken tämän jälkeen. Hän kasvatti viisi lasta, hoitaa lastenlapsiaan ja nyt hänellä on jo kaksi lastenlasten lasta. Joka aamu hän nousee aikaisin, siivoaa talon ja istuu neulomaan pieniä juttuja lapsenlapsille ja lastenlasten lapsille. Meille lapsille on ilo viettää vapaa-aikaa äidin kanssa vaikka ikää on kertynyt, Anneli jaksaa jutella ja hänen rakkautensa riittää kaikille.
