Se oli ilta joskus vanhoina hyvinä aikoina, kun Leena palasi kotiin töistä kahdeksan maissa. Hän veti syvään henkeä oven edessä ja avasi sen miettien, mitä koti tällä kertaa toisi tullessaan. Heti kynnyksen ylitettyään hänen korviinsa kantautui lapsen itku.
Huokaisten Leena siirtyi olohuoneeseen. Hänen tyttärensä, Annikki, ja vävynsä Eero istuivat sohvalla tuijottaen televisiota. Koko asunto oli sekaisen tavarameren vallassa.
Lasten lelut olivat levinneet sohvalle, sängylle ja ympäri lattiaa. Pöydällä lojui karkkipapereita, kananluita, tyhjiä limupulloja ja omenan kuoria.
Likaisia vaatteita roikkui tuolien selkänojilla, ja yhden tuolin päällä nökötti käytetty, huolimattomasti kasaan litistetty vaippa.
Huoneessa oli tunkkaista ja ilma oli vähintäänkin epämiellyttävä. Kaikki tämä sai väsyneen Leenan miltei murtumaan.
Yksivuotias Aamu-tyttärentytär riensi iloisesti huutaen Leena-mummon syliin tätä nähdessään.
Leena avasi ikkunan, päästi raitista ilmaa sisään ja käveli keittiöön. Keittiön näky oli masentava: tiskiallas täynnä likaisia astioita, pöydällä leivänkantteja ja läikyttynyttä teetä, lattialla rikkinäisen lautasen sirpaleita.
Joku oli rikkonut Leenan rakkaan teekupin, jonka hänen edesmenneeltä mieheltään oli aikoinaan saanut lahjaksi. Hellalla oli pannulla palaneita lihapullia. Jääkaapissa oli tyhjää.
Keittiöön tupsahti Annikki, joka antoi äidilleen suukon poskelle:
Hei vaan. Kun kerran ehdit kotiin, me Eeron kanssa lähdemme nyt ulos. Alanpa laittautua. Aamulle annoin iltapalaa noin tunti sitten.
Hetkinen, Annikki, minne te oikein olette menossa? Leena kysyi hämmentyneenä.
No siis, äiti! Me mennään Eeron kanssa vähän rentoutumaan, ensin elokuviin ja sitten kahville. Voisitko antaa vähän rahaa? Eihän mulla muuten riitä.
Olohuoneesta Eero huusi:
Leena, voitko huomenna keittää kunnon hernekeittoa? Näin telkkarissa, kun joku veti sitä oikein himolla. Ja joku raikas salaattikin olisi kiva. Ostitko kahvia? En pärjää ilman!
Entä minä sitten? Leena sanoi arasti, katsoen tytärtään apeana. Olen ollut töissä koko päivän, en ehtinyt edes syödä lounasta. Olen väsynyt ja haluan vain hetken lepoa. Miksi ette voisi ottaa Aamua mukaanne?
Ei voida, äiti! Vanhempienkin pitää välillä saada olla ilman lasta. Meillä menee Eeron kanssa nyt vähän huonosti. Psykologitkin sanovat, että pitäisi olla aikaa kahden.
Etkä sinäkään ole ehtinyt olla Aamun kanssa koko päivänä, ihan varmasti olette molemmat kaivanneet toisianne. Me ei viivytä kauaa, äiti. Älä sure. Olet paras!
Leena ei ehtinyt edes vastata, kun Annikki kiiruhti eteiseen. Hetken kuluttua nuoripari häipyi, jättäen yksivuotiaan Aamun isoäidin hoteisiin.
Leena oli tyrmistynyt. Häntä itketytti väsymyksestä ja mielipahasta. Kodissaan hän tunsi olevansa lähinnä ilmainen työvoima, rahalähde ja mukavuuksien takaaja.
Leenan päätä särki sietämättömästi. Hän haaveili rauhallisesta lepäämisestä, mutta Aamullla oli ihan muut suunnitelmat mummon varalle.
Lisäksi piti keksiä jotain iltapalaa, sillä Leena ei ollut syönyt koko päivänä. Kaiken päälle kotikin oli siivottava.
Hänestä tuntui kuin olisi ollut sodassa. Huokaisten raskaasti Leena istahti tuolille ja purskahti itkuun voimattomuuttaan
***
Annikki ja Eero olivat asuneet Leenan kaksiossa jo useamman vuoden. Ennen heidän muuttoaan Leenan elämä oli ollut rauhallista ja tasaista.
Aikanaan pariskunta vuokrasi pientä asuntoa Pasilasta, mutta jostain syystä vuokraisäntä heitti heidät pihalle. Niinpä he siirtyivät Leenan luo.
Kun Annikki pyysi, saisivatko he jäädä hetkeksi, äiti ei voinut kieltäytyä. Annikki lupasi, että he muuttavat heti kun sopiva asunto löytyy.
Mutta sopivaa asuntoa ei koskaan löytynyt jos se oli kohtuuhintainen, se oli liian kaukana töistä, jos sijainti sopi, hinta ei sopinut.
Sitten Eero menetti työnsä pienen lähikaupan varastolla. Työkaverit olivat Annikin mukaan toimineet Eeroa vastaan, mutta uusi työ olisi kuulemma jo pian nurkan takana.
Eero ei kuitenkaan hakenut töitä, vaan vietti päivänsä television ja tietokoneen äärellä.
Perhe eli Annikin vaatimattomalla palkalla. Pian asiat muuttuivat jälleen, kun Annikki huomasi olevansa raskaana.
Raskaus oli vaikea, lääkkeitä ja tutkimuksia piti olla jatkuvasti, ja kaiken maksoi Leena, joka työskenteli fysioterapeuttina yksityisellä lääkäriasemalla.
Elämä muuttui painajaiseksi. Rahaa ei riittänyt Annikki ja Eero eivät ostaneet ruokaa, mutta söivät mieluiten herkullista ja monipuolista ruokaa, tuoreita hedelmiä ja leivonnaisia.
He eivät maksaneet sähkölaskuja, eivätkä käyttäneet omia rahojaan kotitarvikkeisiin, eivätkä osanneet säästää.
Kaikki kulut jäivät Leenan harteille. Hän näki, miten tytär ja vävy käyttivät häntä häikäilemättä hyväkseen, mutta ei uskaltanut sanoa mitään.
Hän pelkäsi, että ainoa tytär loukkaantuisi ja hylkäisi hänet, varsinkin kun Annikki oli raskaana.
Miten Leena olisi voinut ajaa pois tyttärensä, kun tämä kantoi pientä lasta sydämensä alla? Oli vain kestettävä ja työskenneltävä vielä enemmän. Leena otti lisätöitä yksityisestä lääkäriasemasta, kerätäkseen vähän lisätuloja
***
Ovesta kuului koputus. Leena pyyhkäisi kyyneleet silmistään, meni avaamaan ja yllättyi nähdessään vanhan ystävänsä, Kaarinan, eteisessä.
Asunnossa vallitsi sotku. Mitä hän voisi tehdä? Ei auttanut muu kuin päästää Kaarina sisään.
Hän veti väkinäisen hymyn kasvoilleen, tervehti ystäväänsä ja ohjasi tämän keittiöön. Kaarina tiesi jo ennestään Leenan tilanteen.
Kaarina oli monesti kehotellut ystäväänsä ottamaan itseään niskasta kiinni ja sanomaan pariskunnalle suorat sanat, mutta Leena ei ollut siihen vielä kyennyt.
Seuraamatta montakaan sanaa Kaarina avasi jääkaapin, otti sieltä kananmunat ja kermaviilin, pesi paistinpannun ja alkoi paistaa Leenalle munakasta.
Sillä aikaa kun Kaarina teki iltapalaa, Aamu nukahti Leenan syliin. Leena vei tytön varovasti vanhempien sänkyyn ja palasi keittiöön.
Munakas oli valmis. Leena katsoi kiitollisena ystäväänsä, joka jaksoi ymmärtää ja lohduttaa ilman sanojakin.
Syö nyt, Kaarina kuiskasi ja istahti viereen. Taitaa olla, ettet ole syönyt koko päivänä. Alat olla läpikuultava jo.
Kyllä näkyy, että et saa tarpeeksi unta etkä ruokaa. Näin ei voi jatkua. Nyt sinun pitää ajatella omaa terveyttäsi. Tyttäresi ja vävysi ovat ihan loisia, sinun täytyy päästä heistä eroon. Ymmärrätkö sinä?
Mutta miten minä heidän kanssaan noin voisin tehdä? Leena huokaisi. Heillä on pieni lapsi. Minä en pysty.
He käyttävät sinua hyväksi. Miksi heidän pitäisi hakea asuntoa tai töitä, kun saat kaiken ilmaiseksi ruuan, lääkkeet, vaatteet ja sähkön?
Sinun sydän on lämmin, siksi ne pysyykin. Mutta jos et tee mitään, minä teen sen puolestasi.
Leena tiesi Kaarinan olevan oikeassa. Ellei hän ottaisi puheeksi asioita, tilanne vain pahenisi.
Leena lupasi puhua Annikille heti kun nämä saapuisivat kotiin. Kaarina jäi auttamaan siivouksessa, keitti rauhoittavaa yrttiteetä ja hieroi ystävänsä hartioita.
Kaarina ei halunnut lähteä ennen kuin nuoripari tulisi kotiin, ollakseen tukena vaikeassa hetkessä.
Annikki ja Eero palasivat yhdentoista aikaan. Leena ja Kaarina istuivat olohuoneessa, kun he tulivat ovesta.
Iltaa, täti Kaarina, sanoi Annikki happamana, vilkaisten äitinsä ystävään, jota ei koskaan oikein ollut sietänyt.
Iltaa, Kaarina vastasi lyhyesti, vaivoin pidätellen pahaa mieltään. Toivottavasti oli kiva ilta. Mikäs toi kotiin jo näin aikaisin? Olisit voinut viihtyä pidempäänkin!
Äiti, mennään nukkumaan, mutisi Annikki, kääntäen selkänsä Kaarinalle. Leena kuitenkin pysäytti hänet.
Annikki, odota. Kutsu Eero ja tulkaa tänne. Minulla on teille asiaa.
Hyvä on, Annikki sanoi yllättynen ja teki työtä käskettyä.
Leena, onko jotain sattunut? Eero kysyi kiinnostuneena.
On, Leena totesi ja jatkoi rohkeammin: Nyt teidän on aika hakea oma vuokra-asunto. Annoin teille viikon aikaa löytää uusi koti. Sen jälkeen ette jää tänne.
Se on lopullinen päätökseni. Olette nuori perhe, täytyy opetella ratkaisemaan omat asiat itsenäisesti.
Etkö sinä voi! Annikki parahti, Minne me muka menisimme? Ei meillä ole rahaa, olen äitiyslomalla. Mitä me tehdään?
Kyllä te pärjäätte, Leena sanoi hiljaa. Olette aikuisia, hoidatte perhettä, osaatte tehdä lapsen, osaatte kantaa vastuunkin.
En voi ikuisesti pitää teitä pumpulissa. Elämä ei toimi niin. Mieti, mitä tapahtuu, jos minulle käy huomenna jotain. Annikki, nyt pitää nähdä totuus ja lakata pakoilemasta.
Äiti, miten sinä kehtaat? Annikki huusi, Hei, mikä ihmeen äiti sinä olet, jos ajat lapsesi ja lapsenlapsesi ulos? Oletko sinä äiti vai hirviö? Sinusta ei ole mihinkään!
Rauhoitu, Kaarina puuttui puheeseen. Sinulla ei ole oikeutta huutaa äidillesi. Nyt menkää molemmat miettimään, mitä sanottiin.
Tämä on teidän syynne! Eero karjaisi. Te myrkytätte anoppini mielen! Pysykää pois meidän asioista! Oman elämänne voisitte hoitaa!
Riidasta olisi varmasti tullut isompi, ellei lastenhuoneesta olisi kuulunut Aamun itkua.
Annikin ja Eeron oli pakko poistua huoneesta. Kaarina tarttui Leenan käteen osoittaakseen olevansa vierellä. Leena katsoi kiitollisena ystäväänsä.
Annikki ja Eero muuttivat viimein pois viikon kuluttua. Leenasta tuli yhdessä yössä oman tyttärensä vihollinen.
Kaikki hyvät teot olivat unohtuneet. Hänestä tehtiin itsekäs ja kova äiti. Leena kuitenkin tiesi sydämessään, että oli tehnyt oikein.
Hän vain toivoi, että tytär joskus rauhoittuisi ja palaisi hänen luokseen.
Joskus on pakko antaa elämä kantapään kautta opettaa, muuten lapset eivät koskaan opi. Leena uskoi, että jonain päivänä kaikki ymmärtäisivät, että se tehtiin heidän parhaakseen.
