Eräänä iltana palasin kotiin ja yllätyin kovasti. Tyttäreni pakkasi tavaroitaan: vaatteet, kosmetiikat, laitteet. Kysyin häneltä, minne hän oli oikein lähdössä.
Kävi ilmi, että minun 18-vuotias Annini oli yhtäkkiä kokenut itsensä aikuiseksi. Hätkähdin niin, että päästin ilmoille pienen huudahduksen. Silloin Anni sanoi:
Isä, muutankin nyt pois. Alan asua yhdessä Oton kanssa.
Miten niin muutat? Kuka tämä Otto edes on? Miksi ette ole esittäytyneet meille, kysyin. Kenen rahoilla oikein ajattelit asua? Onko hänellä perhettä? Minusta nyt kyllä kiirehdit ihan liikaa.
Isä, älä nyt! On vuosi 2020-luku. Olen aikuinen ja elän omaa elämääni! vastasi tytärni.
En sanonut siihen mitään. Tajusin olevani täysin voimaton tässä tilanteessa. Katselin, kun Anni pakkasi laitteitaan hiljaa hyvästelin kaikkea, vaikka en sitä vatkaintakaan ollut aikoihin käyttänyt. Tyttöni sai laukkunsa valmiiksi ja lähti. Ikkunasta näin nuoren miehen auttamassa häntä kantamaan tavarat autoon. No, jos hän kerran halusi alkuun aikuisen elämän, pitäköön sen! Katsotaanpa, kuinka tässä käy. Seuraavana päivänä vaihdatin ovien lukot; ei voi koskaan tietää, mitä sellainen Anni uuden poikaystävänsä kanssa saa päähänsä.
Meni muutama päivä ilman, että kuulin Annista mitään. En olisi uskonut, että hän heti aloittaa elämänsä omillaan. Yhtäkkiä sain Annilta puhelun:
Isä, maksatko mun ammattikoulun maksun?
Pettymys puristi rintaa. Tytär soitti vain kysyäkseen, maksananko hänen opintonsa ei edes tiedustellut, miten minulla menee.
En maksa. Olet itsenäinen nainen. En halua sekaantua enää teidän asioihinne.
Just joo. Kiitti isä! Anni puuskahti ja katkaisi puhelun suoraan.
Tämä oli juuri sitä, mitä hän halusi. Nyt hän oppii, millaista se aikuisten elämä todella on.
Päätin tehdä Annin huoneesta työhuoneen, kun kerran hän ei täällä enää asunut. Etsin kivan pöydän ja pari tuolia. Jätin sängyn vielä paikoilleen olkoon siinä, jos Anni haluaa joskus edes miettiä asioita ja palaa takaisin.
Pari viikkoa meni. Palasin töistä kotiin ja ovella minua odotti Anni kassien kanssa. Tyttö näytti hermostuneelta.
Miksi et kertonut, että tulit? kysyin.
Hävetti, isä. Et kai ole kuitenkaan iloinen, että näet minut? sanoi hän ja pyyhki silmiään.
Tietenkin olen iloinen, kuulehan nyt. Mennään sisälle.
Menimme asuntoon, ja Anni alkoi laittaa tavaroita paikoilleen. Huomasin, että kahvinkeitin oli kateissa se oli jäänyt Oton kotiin. Kävi ilmi, että Oton äiti oli ottanut sen vuokraksi huoneesta ja ruoasta. Otto on kolmekymppinen mies. Kun Anni ymmärsi, etten aio maksaa hänen opintojaan, hän pyysi Oton apua. Mutta tämä ei aikonut ottaa vastuuta hoidella hänen menojaan.
Minua jäi silti kiinnostamaan: mitähän Otto oikeasti ajatteli, kun toi työttömän tyttäreni vanhempiensa nurkkiin asumaan?
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
