Tiedätkö, olen nyt 65-vuotias ja olen seitsemän lapsenlapsen mummo kuulostaa ehkä monen unelmalta, mutta pahoin pelkään, että tämä mummo on viimeiset 20 vuotta pyörinyt ihan liikaa muiden nurkissa. Mä oon siis asunut tyttäreni Anninan ja hänen miehensä kanssa ja voin sanoa, että jaksaminen on kortilla. Kurkkuun asti on niitä räiskiviä lapsia ja loputonta hälinää.
Annina ei jotenkin tunnu tajuavan, että hänellä on nämä kaikki lapset välillä mietin, tunteeko hän edes ruuhkavuosiensa keskellä omaa elämäänsä? Kun se kuudes lapsenlapsi, Pihla, syntyi, oli pakko istua Anninan kanssa alas ja puhua ihan rehellisesti ehkäisystä. Ajattelin, etten enää tässä iässä joudu omalle, 35-vuotiaalle tyttärelle enää näistä asioista valistusta pitämään, mutta niin vain kävi! Ja kuinkas kävikään melkein pyörryin, kun kuulin, että seitsemäs lapsi olisi taas tulossa! Tiedätkö meillä on täällä suomalaisittain ihan iso talo, viisi huonetta, mutta nyt täällä asuu jo 9 henkeä. Ahistaa.
Anninan onneksi minä ja mun ukko ollaan raadettu koko elämä, että saatiin isompi tupa ja ostettiin tontti, johon nyt vävykulta Väinö (se kutsuu itseään nykyään viljelijäksi, vaikka eihän tuo sieltä paljoa maitoa lypsä). Annina touhuaa pihalla ja peltohommissa Väinön kanssa, ja minä seison keittiössä aamusta iltaan, syötän koko päivän tätä pientä koululuokkaa. Lapset kasvaa, nälkä lisääntyy, eikä vanha makaroonilaatikko enää kelpaa kenellekään aina pitää olla jotain tuoretta ja mummon tekemää.
Kun se kuudes lapsi syntyi, mulla oli pieni toive, että ehkä Annina ymmärtäisi antaa mun joskus hengähtää. Että joskus saisin jäädä hetkeksi rauhaan siitä kitinästä ja kakkaisten vaippojen maailmasta. Mutta ei, vuodet vain vierivät ja meno ei parane yhtään.
Mulla on onneksi veli Eero se asuu yksin Pohjanmaalla, kun hänen oma tytär muutti Saksaan hommiin. Ollaan soiteltu aika paljon. Yhtenä iltana Eero pyysi mua käymään; oli jotakin terveysmurheita, ja tottakai sydän oli mukana mutta rehellisesti sanottuna helpotuksen aalto pyyhkäisi, kun sain luvan karata hetkeksi tästä hässäkästä hänen luokseen. Nyt Eero on jo hyvässä kunnossa, mutta mietin että miten ihmeessä selviän, jos palaan taas kotiin siihen huutoon ja hälinään. Täällä on ollut aikaa lukea kirjoja, kuunnella hyvää suomalaista musiikkia ja katsoa elokuvia, ihan rauhassa. Tuntuu ensimmäistä kertaa, että vanhuus voikin olla ihan nautittavaa, enkä vain elä odottaen että lapset kasvavat aikuisiksi.
Nyt Annina soittelee mulle harva se päivä, että äiti, tuu jo kotiin, en mä pärjää ilman sua. En tiedä mitä tekisin sydän sanoo yhtä ja järki toista. Mitä mieltä sä oot pitäiskö mun palata vai pitäiskö mummon vihdoin elää vähän itselleen?
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
