Joulupöytä oli haalistunut muisto, kun levähdin vatsalleni vanhan hirsitalon vierashuoneen lattialle, yhä suorassa silkissä ja hilpeässä humussa. Latva-Järvisen talossa leijui vahva laventelin tuoksu, jota piristi menneiden vuosien pöly. Ulkona lumi satoi kämmenenkokoisina, lähes elokuvamaisina hiutaleina alas Kurikkalan pelloille, paksuna peittona. Sisällä kuitenkin leijui lämmin kinkun tuoksu, ja yläkerrassa kaikuivat lasten kikatus ja holhottujen aikojen tarinat.
Veera Koskinen, Koskisen rekkafirmojen ainoa perijä, makasi mahallaan vanhan sängyn alla. Vieressä puristui kämmeneensä pieni samettirasia sisältä löytyi vuosikerta Leijona-rannekello 1952, jonka Veera oli metsästänyt kolme kuukautta. Se oli hänen joululahjansa sulhaselleen, Aki Latva-Järviselle. Aki rakasti vanhoja esineitä; niissä oli hänen mielestään sielua, toisin kuin Koskisten kiiltävässä omakotitalossa.
Aki tulee rakastamaan tätä, Veera hymyili kuumeisesti. Suunnitelma oli simppeli: kun Aki tulisi vaihtamaan villapaidan päälleen, Veera hyppäisi esiin ja huutaisi Yllätys! ja näkisi rakkaansa silmissä kiitollisuuden.
Askeleet kolahtivat käytävällä, painavat ja päättäväiset. Ei Akin kevyt askellus. Oven kahva kääntyi.
Veera pidätti hengitystään. Ovensuuhun astuivat ensin beiget korkokengät, sitten tutut miesten kävelykengät. Ovenpainike löi viimeisen sinettinsä.
Vihdoinkin, sähisi Raili Latva-Järvinen, Akin äiti. Hänen äänensä, yleensä makeaa hunajaa, muutui jäänharmaaksi. Luulin ettei se neiti koskaan poistuisi olohuoneesta.
Ihan rauhassa, äiti, vastasi Aki, mutta äänessä ei ollut lämpöä vain kylmää byrokratiaa. Meillä on kymmenen minuuttia ennen kuin se alkaa etsiä.
Kutsuithan Lehtosen? Raili tiuskaisi.
Joo. Se on mukana pelissä. Mutta Aki, oletko varma tästä? Se tytönkatse… minua kuvottaa. Katsoo kuin olisin joku pyhimys.
Kestät nyt, äiti. Vain pari kuukautta hääpäivään.
Veera tunsi sydämensä hakkaavan kuin lintu häkissä. Mitä ihmettä he suunnittelivat?
Minä inhoan sitä, Raili ärisi hiljaa. Näitkö miten se katsoi mun pöytäliinaa? Kun rääsyä. Hemmoteltu prinsessa.
Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Hän on automaatti. Hyvin, hyvin rikas automaatti, Aki nauroi. Vetoketju rahisi hän vaihdatti paitaa.
Veera puri kieleensä, veri maistui suussa.
Eli honeymoonilla sitten? Railin ääni madaltui.
Juu. Ahvenanmaalle, yksityissaarelle. Vietämme hermoromahduksen, vainoharhaa. Olen kylvänyt siemenet hänen ystäviinsä: sanonut, että Veera on ollut poissa tolaltaan ja unohtavainen. Lehtonen tekee paperit pakkohoitoon Niuvanniemessä. Miehelle avioliitto-oikeudet, rahat meidän tilille. Hän jää pehmustetulle osastolle loppuelämäksi.
Eihän se pääse sieltä ulos?
Ei niillä lääkkeillä.
Sängyn yläpuolella jouset narahtivat kun Aki sitoi kengännauhoja. Patja valui alas, Veeran hiukset tarttuivat lattiaan. Hän ei liikkunut. Kyyneleet tippuivat pölyyn, jossa hän piilotteli talossa, jossa hänen tulevaisuutensa haudattiin.
Mennään, Aki sanoi. Mun pitää käydä suutelemassa automaattiani. Toivottavasti se osti kalliin kellon siitä saa alkupääoman Teslaan.
He poistuivat. Ovi naksahti kiinni.
Veera makasi hiljaa. Samettirasia kädessä poltti.
Osa 2: Liittouma
Veera ei pomppanut esiin. Hän pysyi piilossa vielä puolisen tuntia, täristen lujasti.
Hän oli naiivi, epäilemättä. Isän miljoonat olivat rakentaneet hänestä lasisen suojakuplan. Mutta hän ei ollut tyhmä. Jos hän nyt hetkenä minä hyvänsä paljastuisi, näin keskellä Pohjanmaan yötä mitä nämä tekisivät? Aki oli vahva, Raili raju. He myönsivät kidnappausaikeensa juuri. Jos he huomaavat hänen tietävän, Veera saattaisi pudota portaisiin vahingossa.
Veera ryhdistäytyi. Hän kömpi esiin vanhan sängyn alta, pesi pölyt mekostaan. Katseli kalpeaa peilikuvaansa: punaiset silmät, ryvettynyt juhlapuku. Uhrin näköinen.
Ei, hän päätti. Ei uhri.
Veera kaivoi laukusta puhelimen ja aloitti äänimuistion.
Olen Veera Koskinen. Jos kuolen, Aki Latva-Järvinen ja hänen äitinsä ovat syyllisiä. Tässä mitä kuulin…
Hän nauhoitti kaiken, mitä muisti. Tiedosto nousi salattuun pilvipalveluun ja ajastettuna sähköpostina isänsä turvallisuuspäällikölle.
Puhtaana, sievän hymyn päälle liimattua lasinaamiota kantaen, Veera astui alakertaan.
No siinä sinä olet! Aki leveili takan vierellä, verimukissa glögiä. Me jo huolestuttiin.
Veera käveli hänen luokseen, tunsi syleilyn sen, joka suunnitteli hänen sulkemistaan kalterien taakse. Hän halusi huutaa.
Kävin vain siistimässä meikkiä, Veera visersi. Halusin näyttää täydelliseltä sinulle.
Olet aina täydellinen, Aki sanoi ja suuteli hänen otsaansa.
Ai niin, Veera nauroi kirkkaasti. Meinasin unohtaa. Hän ojensi samettirasian.
Aki avasi: Leijona? Veera… tämä on…
Pidätkö? Veera kysyi, seuraten Akin ahnasta katsetta.
Rakastan, Aki sanoi.
Hyvä. Tekisin mitä vain puolestasi, Aki. Mitä vain.
Myös tuhotakseni sinut, hän ajatteli.
Kahden kuukauden ajan Veera näytteli haksahtavaa morsianta. Salassa hän teki töitä.
Yksityisetsivä löysi Lehtosen pelivelkainen psykiatri, jonka Aki oli ostanut. Veera sai käsiinsä sähköposteja Sveitsin klinikalle. Kasassa oli nippu todisteita, joilla voisi lähettää heidät vankilaan.
Vankila ei kuitenkaan riittänyt. Halusivatko he hänen rahat, nöyryytyksen?
Veera päätti antaa juuri sen mitä pyysivät.
Viikko häiden alla, Veera istui Helsingin hienoimmassa häätoimistossa, laskelma pöydällä: 465 000 euroa.
Onhan siinä summa, Aki sanoi muka huolestuneena.
Höpöhöpö! Veera nauroi heleästi. Isä haluaa minulle parhaan. Mutta… Hän näytti murtuneelta. On yksi pulma.
Mikä? Raili kysyi.
Isä on vanhanaikainen, etteikö sulhasen perhe maksa mitään. Että ihmiset puhuvat… että Aki olisi… kultakimpaleen kaivaja.
Aki jännittyi. En välitä muiden puheista.
Tiedän, kulta. Mutta nimellisesti allekirjoitatko sinä paperit? Isännäksi vain nimellisesti?
Meillä ei ole lähes puolta miljoonaa, Veera, Raili ärähti.
Tiedän! Veera kikatti. Se on juju! Te allekirjoitatte, minä siirrän rahat hääpäivän aamuna, lisäksi 5000 euron kiitospalkkion Railille. Te maksatte laskut, näytätte anteliaalta ja isä on tyytyväinen.
Aki ja Raili katsoivat toisiinsa, ahne ja röyhkeä katse.
Lupaathan siirtää ennen kahdeksaa? Aki varmisteli.
Ristin sormet, Veera vakuutti.
Aki allekirjoitti paperit. Kukat, pitopalvelu, tilavuokra, bändi nimissä Aki Latva-Järvinen ja Raili.
Valmista, hymyili Aki.
Osa 3: Troijan hevonen
Hääpäivänä The Grandin salissa hehkui keväinen valo. Veeralla oli yllään mittatilaustyönä ommeltu hääpuku, kuin pilvi ympärillään.
Aki: Odotan siirtoa, kulta. Paikan vetäjä kysyy.
Veera: Pankki väittää, että kansainväliset siirrot ovat hitaita lauantaisin. Kyllä se tulee! Rakastan sua!
Tosiasiassa: rahaa ei koskaan ollutkaan. Veera siirsi varat aamulla suojattuun rahastoon, isänsä nimiin.
Pöydällä oli pieni musta muistitikku.
DJ tuli sisään. Moi, täällä morsian maksaisin 300 euron setelillä, jos soitat tämän, kun kosken kaulakorua. Se on yllätys Akille, vanhan mummon ääniviesti. Tarkoitus on, että kun pappi kysyy, onko estettä, tämä soi.
DJ:n kulmat kohosivat, mutta raha kelpasi.
Vieraita oli salissa kolmattasataa, Helsingin seurapiirit ja Latva-Järvisen suvun itsepintaiset jäsenet.
Kun pappi lausui: Onko kenelläkään estettä tälle liitolle?, Veera koski kaulakoruun.
Saliin räjähti särisevä ääni. Sitten tuttu rusahtava Railin ääni:
Minä inhoan sitä. Näitkö, miten se katsoi mun pöytäliinaa? Hemmoteltu prinsessa…
Vierasjoukko haukkoi henkeä.
Sitten Akin ääni, kylmä kuin Räisälän järvi: Ei se ole ihminen. Se on automaatti. Hyvin, hyvin rikas automaatti.
Takapenkeissä kiehui kuiskutuksia. Veeran isä syöksyi seisomaan.
Aki syöksyi mikrofonille: Sammuttakaa! Sammuttakaa!
DJ:n kädet tärisivät. Nauha jatkui.
Aki: Lavastetaan hermoromahdus viedään Niuvanniemeen Hän ei näe enää päivänvaloa.
Kauhu huljui huoneessa. Ei juorua vaan tunnustus.
Veera seisoi alttarin edessä kuin marmorinen patsas.
Aki takertui huutamaan: Clara, rakas, se on… AI! Joku hakkeroi!
Veera nosti mikrofonin: Ei ole. Tallenne, jouluaatolta. Kun piileskelin sängyn alla odottamassa sinua.
Lähemmäs:
Aiot leimata minut hulluksi? Sulkea sairaalaan?
Yleisölle:
Minä saatan olla prinsessa. Mutta minä en mene mihinkään pehmustettuun huoneeseen.
Akin kasvojen irvikuva repesi. Hän otti otteen Veeran varresta: Sinä pieni lutka! Lavastit tämän!
Silloin hänen ympärilleen rymähti kolme vartijaa, palkattuina Koskisen rahalla, ei hääpaikalla.
Raili yritti paeta, mutta Veeran kaasot torppasivat tien.
Veera katsoi lattialla makaavaa Akia.
En sanonut tahdon, Veera sanoi mikrofoniin. Sanoin tiedän.
Hän tiputti mikrofonin. Lähti hiljaa askeltamaan alas käytävää.
Osa 5: Lasku
Juhlasalin ovilla Veeran eteen astui Hovimestari, Pääkokki ja Kukkakauppias.
Neiti Koskinen! Lasku on hoitamatta! Tarvitsemme heti 465 000 euroa!
Veera hymyili viileästi. Minä en kirjottanut mitään. Katsokaa sopimuksia.
Mutta… mutta! hovimestari änkytti.
Kaikissa lukee: Aki Latva-Järvinen. Raili Latva-Järvinen takaajana. He ovat vastuullisia.
Mutta hän sanoi, että siirrätte rahat!
Hän valehteli. Hänellä on siihen taipumus. Suosittelen lunastamaan hänen korttinsa ennen kuin poliisit vievät hänet.
Kulissit kaatuivat. Kauppiaat ja tarjoilijat hyökkäsivät Akin ja Railin kimppuun.
Veera pysähtyi vielä kerran. Hän näppäili Akille viestin:
En vienyt rahojasi, Aki. Lahjoitin koko summan, minkä aioin käyttää häihin, mielenterveystieteen tutkimukseen KYSiin. Sinusta tuli hyväntekijä. Ole hyvä.
Ulkona sireenit ulvoivat.
Veeran isä odotti limusiinilla.
Tiesit jo kaksi kuukautta?
Minun täytyi hankkia tarpeeksi todisteita. Ja konkurssi piti varmistaa hääsopimuksilla.
Isä pudisti päätään, silmissä ylpeys ja pelko. Muistuta, etten suututa sinua.
Hyvä ajatus, Veera hymähti.
Poliisit syöksyivät sisään. Veera astui autoon. Lentokentälle.
Osa 6: Viimeinen nauru
Kolme tuntia myöhemmin
Lentokone nousi sumuverhon yläpuolelle. Nahkaa ja samppanjaa, rauhaa.
Veera istui villapuvussa, yksin. Ei Akin äitiä, ei Akin syleilyjä. Hän suuntasi Ahvenanmaan saarelle, jonka Aki oli vuokrannut hänen hermoromahdustaan varten. Mutta hän aikoi ainoastaan ottaa aurinkoa.
Samettirasia kädessä, hän avasi Leijona-kellon. Kulta hohti auringonvalossa.
Oikeassa olit, Raili, Veera kuiskasi. Olen hemmoteltu tyttö.
Hän pujotti kellon ranteeseensa. Aavistuksen iso, maskuliininen mutta voimakas.
Ja rikkailla tytöillä, hän jatkoi, on varaa parhaisiin lakimiehiin maassa. Te ette pääse Niuvanniemeen ikkunaosastolle. Te saatte Sörkkaan.
Hän siemaisi shampanjaa. Poisti Akinkin numeron. Kaikki vanhat valokuvat, sitoumukset, hääkortit deletoi kaiken.
Näyttö musteni.
Veera katsoi ulos. Pilvet lainehtivat kuin höyhenpeti. Kaksi kuukautta piileskeltiin, pelättiin, näyteltiin.
Nyt hengitettiin vapaasti.
Moottorit pauhasivat ja se kuulosti uuden elämän alulta.
Ei uhri. Ei prinsessa. Hallitsija ja matti jäi laudalle yksin.
