Voi raukkaa lammas
Hei vaan, äiti ja isä, Aamu räjähti tupaan lauantaisaunan jälkeen, nyt on kuulkaa niin, että menen naimisiin. Joni kosi, ja minä suostuin, ei tarvinnut edes miettiä!
Voi hyvä tavaton, Aamu, kylläpäs olet jo aivan aikuinen tyttö, iloitsi Hilja, vilkaisten miestään, Tapio istui vakavana keittiön nurkassa, ilme tiukkana uutisen jäljiltä.
No totta kai, mitä muuta ajattelit? Valmistuin ammattikoulusta, käyn jo töissä Helsingissä ja Joni samalla lailla, mepäs aateltiin että mitä tässä enää miettimään.
Aamun vanhemmat tunsivat Jonin jo entuudestaan, kaupunkilaispoika oli asunut äitinsä kanssa Vantaalla, rauhallinen ja mukava kundi. Sopi heille oikein hyvin vävykokeeksi.
Häiden järjestämisestä otti vastuun Hilja Tapion kanssa, he kun asuivat maalla, oli navetta ja kasvimaa. Joni oli säästänyt vähän euroja syrjään, mutta Tapio sanoi:
Joni, pannaanpas ne säästöön, teille pitää jossain vaiheessa ostaa oma asunto, me hoidetaan nää häät Hiljan kanssa, ehkä sinun äitisikin vähän jeesaa.
Jonin äiti, Taina, totesi heti:
Minulla ei ole rahaa, yksin kasvatin pojan ainoalla palkallani No, voin antaa pienen lahjan jos oikein venytän.
Aamun vanhemmat eivät lähteneet moittimaan miniän äitiä, mutta Hiljalle jäi siitä kuitenkin epäluottamus. Häät sovittiin pidettäväksi pienen kaupungin kahvilassa kotoisasti, mutta ilman suurempia ylenpalttisuuksia.
Häiden jälkeen nuoripari päätti ostaa asunnon lainalla, ja Aamun vanhempien avustuksella hoitui käsiraha. Taina ei taaskaan pystynyt, kaikki meni kuulemma velkoihin.
Aamu ja Joni asuivat nyt omassa kerrostalokolmiossaan. Kohta syntyi heidän tyttärensä, pieni Helmi. Mummo ja ukki toivat joka eläkepäivä tuliaisia: maitoa, perunoita, kananmunia ja hunajaa kaikkia kotikylän tuotoksia Helsinkiin asti.
Joskus Hilja soitti Tainalle:
Hei, pitäisiköhän yhdessä ostaa Helmi-tytölle synttärilahja kumpikin, lapsella tarvetta riittää.
Voi Hilja, kun ei ole rahaa, Taina jopa saattoi tirauttaa itkut, elämä on yksin raskasta.
Aamun syntymäpäiville Hilja ja Tapio tulivat taas kuorma-autolla: perunaa, porkkanaa, riistaa metsältä. Taina toi konvehtirasian ja parikymmentä euroa, Hilja antoi viisikymppiä. Hän ei säästellyt. Mutta silti häntä kaihersi, miksei toinen mummo koskaan auttanut.
Tapio, miten me ei osata sanoa ei omille lapsille, mutta miniän äiti vain valittaa ja säälii itseään Ketä tässä maailmassa säästää? Töitä pitää tehdä eikä jäädä voivottelemaan! Vai haluaisitko sinä sellaisen vaimon, joka roikkuisi kaulassasi ja itkisi iltaisin; minäpä vaan teen töitä kuin mies, Hilja jupisi, Tapio kuunteli hiljaa.
Hilja pani merkille, että Taina kulki aina siistinä: tukka leikattuna, lakattuina kynsinä. Mistä se muka rahat siihen nappaa? Mutta aina vaan valittaa.
Tapion reaktio yllätti:
Kyllä naisella pitää olla aikaa ja mahdollisuus pitää itsestä huolta. Siksi se näyttääkin nuoremmalta, Hilja melkein jäi sanattomaksi miehensä sanoista.
Se suututti Hiljaa.
Sen kelpaa, kun yksiössä asuu, ei ole lehmää eikä perunamaata Minä taas hikoilen aamusta iltaan navetalla ja marjapuskissa. Ehkä minäkin alan nyt helliä käsiäni ja sinä lypsät tästä lähtien lehmän ja kaivat perunat! Mutta taitaapa olla, ettet ota kontollesi näitä hommia.
Tapio oli tyyni, antoi yleensä vaimon marista rauhassa vastaisi jos jaksaisi, muttei jaksanut. Näin jatkui: Hilja rehki navetalla, Tapio ajoi linja-autoa.
Kun Helmi täytti kolme, pääsi hän päiväkotiin. Sairastasteli kuitenkin ja sovittiin, että Taina jäisi kotiin hoitamaan.
Mikäs siinä, olenhan jo eläkkeellä, Taina suostui.
Hilja iloitsi.
No vihdoinkin apua lastenhoitoon, kyllä tekeekin hyvää heille.
Aika kului, Hilja huomasi Tapion käyvän usein Hakaniemessä.
Kerääpä taas maitoa ja kananmunaa, käyn tuomassa lapsille samalla kun menen verstaan asialle, ja näen Helmiäkin.
Hilja pakkasi syliinsä tavaraa, kiitti mielessään avusta:
Kaikki kun on kaupungissa niin kallista, mutta meillä puhdasta suoraan pellosta.
Tapio palasi kotiin yhä myöhäisempään. Tämä ei ollut ennen tavallista. Nyt viivyi Helsingissä; Hebrickan nurkilla istui iltoja.
Ensin Hilja ei pannut merkille, mutta kun Tapio viipyi yhä uudestaan ja pidempään, alkoi hiljalleen hahmottaa asiaa.
Hyvänen aika, minun Tapio on retkahtanut siihen toiseen mummoon varmasti! Se pitää varmistaa. Hiipii selän takana toisen syliin.
Kun Tapio seuraavan kerran lastasi tavarat autoon, Hilja ehdotti:
Tapio, minäkin tuun tällä kertaa! On niin ikävä Helmiä, kaupassakin pitäisi käydä.
Tapio näytti vaivaantuneelta.
Matkalla tunnelma oli kolea.
Mikä sinua harmittaa? Hilja kysyi.
No, hieman päätä särkee. Mitäpä muutakaan sanoisi.
He soittivat ovikelloa, Taina avasi oven aamutakki auki, meikit kunnossa, kasvoillaan odottava hymy joka hyytyi kun näki pariskunnan yhdessä.
Ohoh, enhän minä teitä odottanut, tulkaa toki! Sitoi nopeasti aamutakin vyötä.
Helmi sai nuken, leikittiin, sitten tyttö nukahti. Taina tarjosi kahvia ja kakkua.
Kahvipöydässä Hilja huomasi miten toiset vilkuilivat toisiaan suoraan silmiin, kuin heillä olisi ollut salaisuus.
No jopas! Ajavat asiansa kuin minä en olisi tässä. Ei kai vaan ole lipsahdettu liian pitkälle Hilja kiehui, mutta oli hiljaa.
Mä menen nyt parvekkeelle, poltan tupakan siinä, Tapio sanoi ja nousi ylös.
Heti kun ovi pamahti kiinni, Hilja iski suoraan asiaan:
Taina, älä esitä viatonta lammasta. Kyllä minä näin, missä mennään ja miksi Tapio täällä ravaa. Älä enää yritä houkutella minun miestäni; jos miestä haluat, etsi itsellesi, mutta pysy erossa minun ukosta!
Taina punehtui päästä varpaisiin ei arvannut, että maalaiseukko ymmärtää salaisuudet noin nopeasti. Hän oli pitänyt Hiljaa hölmönä, joka vain uurastaa maatilalla.
Poistuessaan Hilja sanoi vielä suoraan ovella, Tainan punan hehkuessa:
Älä luule minua hölmöksi.
Kotimatkalla Hilja ripitti miehensä:
Nyt ei muuten yksin reissuja tule. Älä kuvittelekaan meneväsi naisen luo, jos lapset on töissä. Jos Helmiä pitää hoitaa, minä menen sitten itse. Kerran vielä, niin saat hoitaa navetan yksin.
Tapio mutisi:
Eihän siinä mitään, kunhan autan lasten kanssa.
Niin, mutta ei enää! Hilja töksäytti.
Illalla soitti Aamu.
Äiti, miksi syytit Tainaa? Eihän hän ole tehnyt mitään. Olen kiitollinen kun auttaa Helmin kanssa.
Hilja kiivastui, tajusi miten toinen mummu oli kääntänyt lapsenkin häntä vastaan.
Voi Aamu, olet nuori et vielä ymmärrä. Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos oma miehesi viettäisi tunteja toisen naisen luona. Sillä aikuisen pitää itse ymmärtää rajat. Yksi äiti sinulla on ja kaikki mitä lapsillesi annan, tulee minun työstäni. Jos mummu ei ala hoitaa Helmiä, minä kyllä tulen itse.
Ymmärrän äiti! Kylläpä mummu taas värjäili omiaan. Anteeksi, ymmärsin väärin.
Siitä asti Tapio pysyi tiukasti kotona, ja jos kaupunkiin lähti, soitti aina ja pyysi vaimon mukaan. Hilja ehti taas käydä kampaajalla, leikkasi kynnet, ja ukkikin otti enemmän vastuuta lehmistä ja perunamaasta.
Kyllä miehen pitää olla kiireinen, muuten ehtii ajatella tyhmiä, hymähti Hilja. Nyt minullakin on aikaa itselleni, en ole yhtään huonompi kun miniän äitikään.
Kiitos kun luit, kaikkea hyvää, onnea ja valoa suomalaiseen keittiöön!
