– Nadja, kultaseni, olen kotona – tule vastaan! – Leolle?! Sinä jo täällä? Luulin, että palaat vasta kolmen päivän päästä… Noin kolmekymppinen nainen astui kiireesti eteiseen kietoutuen silkkiseen aamutakkiin ja katsoi hämmentyneenä ovella seisovaa miestään. – Halusin yllättää sinut, Nadja. Näyttää siltä, että yllätys onnistui! Etkö ole iloinen? – Pitkä, harteikas mies virnisti tyytyväisenä hyvin tehdystä yllätyksestä. – Totta kai olen iloinen! Mene vain keittiöön, lämmitän sinulle ruokaa. Leo nyökkäsi vaimolleen ja suuntasi keittiöön, jossa odotti runsas pöytä: mansikoita, suklaata, tuoretta ruokaa suoraan uunista… Kaikki kuin häntä varten laitettuna. – No Nadja, onpa sinulla herkkuja! Mistä tiesit, että tulen kotiin? Oletpa oivaltava! Leo kasasi lautasen täyteen ruokaa ja ryhtyi syömään. Vaimoa ei näkynyt, mutta hän arveli, että Nadja etsii parhaillaan hienoa mekkoa miestään varten. – Leo, minä… Me… – Voi Nadja, sinun lihapataa ei voita mikään. Ja salaatti, ja letut – aivan uskomattomia… Andrei?! Leo kääntyi ja näki vaimonsa Nadjan, joka piteli käsipuolessa hänen omaa veljeään, Andreita. Nainen katsoi syyllisesti lattiaan ja Andrei, shortsit ja t-paita päällään, hieraisi väsyneenä otsaansa. – Joo, Leo. Se olen minä. Hei, veli… – Hyvää päivää. Ja nyt voisitte selittää, mitä täällä tapahtuu? Vaikka tiedän kai jo tarpeeksi… – Leo, minä… Olen pitkään halunnut kertoa. Rakastan veljeäsi Andreita ja haluan olla vain hänen kanssaan. Anteeksi, – Nadja sanoi nopeasti, katsoen miestään alta kulmien. Leo pudotti lautasen käsistään. Lautanen kolisi lattialle ja ruuantähteet levisivät pitkin keittiön lattiaa. – Joten… Te siis… Juuri äsken… – Niin. Me olimme juuri yhdessä. – Mahtavaa, Nadja! Ja sinäkin, Andrei, wau! Rakkaat ihmiset… Nyt ymmärrän, miksi ilta oli näin herkullinen – ja kenelle se oli tarkoitettu! Nadja ei uskaltanut katsoa miestään. Hän tunsi, että jos nostaisi katseensa, koko rohkeus katoaisi. – Entä Iida? Mitä aiotte tehdä tyttäremme kanssa? Tietääkö hän? – Ei, ei vielä. – Missä hän on nyt? – Naapurissa katsomassa piirrettyjä. – Ja useinko vein hänet sinne? – Viimeiset puoli vuotta… Leon voimia ei enää riittänyt selityksiin. Hän oli väsynyt matkasta eikä nähnyt enää syytä riidellä. Luonteeltaan hän ei osannut suuttua pitkään. Mutta kun häntä todella loukattiin… No, silloin parempi varoa. Vaikka se oli lähinnä poikkeus. Mutta tämä tilanne omien läheisten kanssa todella yllätti Leon. Hän meni hetkeksi aivan hämilleen. – Kymmenen minuutin päästä haluan teidän olevan poissa täältä. Aika alkaa nyt, – Leo sanoi juoden teetä ja katsomatta veljeään. – Mikä Andreissa muka viehätti Nadjaa? Ulkonäkö – samanlainen, myyränmerkki ihan samassa kohtaa… Ei tottunut tekemään töitä, järkeä ei paljon… Hän ei tule saamaan muuta kuin harmia. Mutta se on hänen valintansa! – Leo tuumi jatkaessaan teensä juomista. – En muuten lähde, ennen kuin saan suostumuksesi, – Andrei nousi yhtäkkiä. – Ja minkä suostumuksen muka tarvitset? – Avioeroon… Päästä Nadja vapaaksi, hän ei enää rakasta sinua! – Näen hyvin, ketä vaimoni nyt rakastaa… – Leo hymyili. – Haluatte eron? Sitten mennään oikeuteen! Katsotaan, miten jaksatte maksaa lakimiehille. – Leo… – nainen laski kätensä miehen ranteelle. – Leon, voidaanko sopia asiat rauhassa? Sinä olet hyvä mies, tiedän sen… Mies pudisti päätään. – Selvä siis. Mutta Andrei, et ole enää veljeni! – Mutta… halusimme pyytää vielä yhden asian. – No, mikä se vielä on? – Jäätä minulle asunto avioeron jälkeen, Leo! – Nadja hymyili hurmaavasti ja silitti miehensä rannetta. – Iida rakastaa tätä paikkaa, koulussa on paljon ystäviä… Emme pysty ostamaan uutta, jollemme saa tätä asuntoa, pitäisi palata maalle… Leo laski leukansa kämmenilleen ja mietti. Kun Nadja huomasi hänen epäröivän, hän sanoi entistäkin lempeämmin: – Leo, kulta… Tee tyttärellesi hyvä teko. Sinä kyllä ansaitset jatkossakin hyvin! Ole kiltti, hän on ainoa lapsesi. Tähän kaikkeen pyrin vain hänen vuokseen… – Rauhoitu nyt, Nadja, – Leo väisti vaimonsa. – Minulla on parempi idea. – Mikä sitten? Meinaatko jättää meille autonkin? Iida olisi niin onnellinen… – Iida muuttaa minun kanssani. – Mitä?! – Nadja ei uskonut korviaan. – Oletko mennyt sekaisin? Et edes osaa hoitaa lapsia! Olet aina matkoilla, eikä tyttärenne edes muista sinun nimeäsi! – Katsotaanpa sitä, – mies sanoi ja lähti ovelle. Muutaman hetken päästä Leo palasi pitäen tytärtään kädestä. Tyttö oli kymmenenvuotias, juuri neljännelle luokalle siirtynyt. Hän puristi isänsä kättä ja hymyili onnellisena. – Miksi tuot hänet mukaan keskelle riitaa?! – Nadja kysyi kiukkuisena. Mies ei vastannut. Hän istui alas, otti tytön syliinsä ja sanoi: – Iida, rakas, voitko vastata minulle muutamaan kysymykseen? – Totta kai, – tyttö iloitsi isän huomiosta. – Lupaatko olla rehellinen? Puhun kanssasi kuin aikuisen kanssa nyt. – Ihan niin kuin niiden setien kanssa, joiden kanssa olet töissä? – Juuri niin. Tyttö nyökkäsi iloisesti. – Satuttiko äiti sinua? Oliko viime viikolla tukistamista tai lyömistä? Tyttö vilkuili syrjään, hypistellen mekkonsa helmaa. – Mitä oikein kuvittelet itsestäsi?! – huusi Nadja. – Anna lapselle rauha! – Nyt hiljaa. Juttelen tytön kanssa, – Leo vastasi ja silitti tytön päätä. – Älä pelkää. Lupasit vastata rehellisesti, muistatko? Tyttö nyökkäsi ja kyyneleet nousivat silmiin. Hän rutisti isäänsä ja kuiskasi hiljaa: – Kyllä äiti löi minua kolme kertaa. Yhden kerran kolmosesta, toisen maitolasista, kolmannen kerran siitä, kun huusin Andrei-sedälle. Hän pussasi äitiäsi silloin, kun olit työmatkalla. – Älä nyt itke, rakas… Olen täällä, eikä äiti enää satuta sinua. – Valehtelee! – Nadja kielsi aran tytön puheet. – En ole koskaan koskenut häneen! – Joten aiot siis käyttää asuntoa ja autoa lapsen hyväksi? – Leo hymyili. – Iida, vastaatko vielä yhteen kysymykseen? – Hyvä on… – Jos saisit valita, jäisitkö minun vai äidin luo? Kumman kanssa haluat mieluiten asua? Tyttö oli hetken hiljaa ja vilkaisi vuoroin isää ja äitiä. Nadja yritti houkutella, ojensi käsiään. – Lupaatko ettet lähde pitkille matkoille? – Lupaan, – isä sanoi empimättä. – Sitten haluan asua sinun kanssasi, isi. – Voi sinua! – Nadja huusi jo, mutta Leo rutisti tytärtä selkänsä taakse. Andrei ei sanonut mitään, vain seisoi hiljaa. – Siinä se sitten oli, Nadja. Et enää tapaa häntä, – Leo sanoi rauhallisesti ja meni tytön kanssa lastenhuoneeseen. Muutaman minuutin päästä hän auttoi tytärtä pakkaamaan. Onneksi Leon matkalaukku oli jo valmiina. Leo ja tytär menivät hotelliin toiselle puolelle kaupunkia, jonka hän tunsi entuudestaan työmatkoilta. …Muutaman kuukauden kuluttua oli oikeudenkäynti, ja koska Nadjalla ja hänen uudella miehellään ei ollut vakituista tuloa eikä asuntoa, tuomari päätti, että Iida jää isänsä luokse. Leo jakoi asunnon niin kuin lupasi ja myi oman puoliskonsa. Äiti sai tavata Iidaa viikonloppuisin, mutta Iida asui isän uudessa kodissa. Leo muutti elämänsä, vähensi työmatkoja ja alkoi viettää enemmän aikaa tyttärensä kanssa. Ja Iida hymyili yhä useammin – mikä oli arvokkaampaa kuin mikään työ tai raha… Kerro kommenteissa, mitä ajattelet! Laita tykkäys, jos tarina kosketti.

Sini, minä olen kotona, tulepa vastaan!

Vesa?! Miten sinä olet jo täällä? Sinunhan piti palata vasta kolmen päivän kuluttua…

Kolmekymppinen nainen asteli kiireesti eteiseen silkkiseen aamutakkiinsa kietoutuneena ja hämmentyneenä katsoi oven suussa seisovaa miestään.

Halusin yllättää sinut, Sini. Näyttää siltä, että onnistuin! Etkö olekaan iloinen? Pitkä ja harteikas Vesa hymyili leveästi, ylpeänä aiheuttamastaan yllätyksestä.

Tietysti olen, totta kai olen! Mene sinä vaan suoraan keittiöön, lämmitän sinulle ruokaa.

Tyytyväisenä Vesa nyökkäsi vaimolleen ja suuntasi keittiöön. Siellä häntä odotti runsas pöytä: mansikoita, suklaata, juuri uunista tullutta ruokaa… Kaikki näytti olevan kuin häntä varten valmistettua.

Kylläpä sinä oletkin taas laittanut pöydän koreaksi, Sini. Mistä tiesit, että tulen? Sinulla on tainnut olla aavistus!

Vesa lappasi runsaasti ruokaa lautaselleen ja ryhtyi syömään. Vaimoa ei kuitenkaan kuulunut, mutta mies ajatteli tämän ehkä pukeutuvan parhaimpiinsa miestään varten niin kuin monesti ennenkin.

Vesa, minä… Me…

Sini, sinun karjalanpaistisi on taas kerran loistavaa! Salaatti ja letutkin aivan suussa sulavia… Erkki?!

Vesa kääntyi ympäri ja näki Sinin tulevan eteisestä pitäen kädestään Vesalle läheistä miestä omaa veljeään Erkkiä. Sini katseli syyllisesti lattiaan, ja Erkki t-paita ja shortsit päällään hieraisi otsaansa väsyneen oloisena.

Niin, Vesa, täällä ollaan. Terve, veli…

Hyvää päivää vaan. Ja nyt joku voisikin kertoa, mitä täällä oikein tapahtuu? Tai ehkä se onkin jo aika selvää…

Vesa, minä… Minun olisi pitänyt sanoa tämä jo kauan sitten. Minä rakastan veljeäsi Erkkiä ja haluan olla vain hänen kanssaan. Anteeksi, Sini sanoi nopeasti, vilkuillen entistä miestään varovasti.

Vesan kädestä lipsahti lautanen lattialle, ruuantähteet kolisten pitkin keittiön lattiaa.

Ja nytkö te siis… Äsken…

Niin, juuri nyt olemme olleet yhdessä.

Mainiota, aivan upeaa, Sini! Ja Erkki, hienoa sinultakin! Rakkaat ihmiseni! Nyt ymmärränkin miksi teit niin herkullisen illallisen ja keille se todella oli tarkoitettu!

Sini ei uskaltanut nostaa katsettaan. Hän pelkäsi, että rohkeus pettäisi, jos hän katsoisi Vesaa silmiin.

Entä Ilona? Mitä aiot tehdä tyttäremme suhteen? Tietääkö hän?

Ei, ei tiedä…

Missä hän nyt on?

Naapurissa, katsomassa piirrettyjä.

Onko se nykyään yleistä, että laitat hänet naapurille?

Noin puolen vuoden ajan olen…

Vesan kysymykset loppuivat. Samoin kuin tunteetkin. Pitkän matkan jälkeen hän oli väsynyt eikä nähnyt syytä riehua tai riidellä. Rauhallinen ja tasainen luonne oli hänen vahvuutensa.

Mutta jos Vesa suuttui, kannatti muiden pysyä kaukana. Onneksi se tapahtui harvoin.

Tämä tilanne kuitenkin yllätti Vesaa enemmän kuin mikään. Hän oli hetken ymmällään, mutta vain pienen hetken.

Sinulla on kymmenen minuuttia aikaa olla poissa. Aika alkaa nyt, totesi Vesa hörpäten kahvistaan. Veljeään hän ei vilkaissutkaan.

Mikähän tuossa Eetussa viehätti Siniä? Ulkonäkö sama kuin minulla, vieläpä samat syntymämerkit… Mutta työtä pelkää, todellista järkeä ei Sini menee vain alamäkeen hänen kanssaan. Mutta onhan se hänen valintansa! mietti Vesa jatkaessaan kahvinsa juomista.

En lähde mihinkään ennen kuin saan suostumuksesi, ilmoitti Erkki äkkiä.

Millaista suostumusta muka kaipaat?

Avioeron. Päästä Sini vapaaksi, hän ei rakasta sinua enää!

Kyllähän näen, ketä vaimoni rakastaa, Vesa hymähti. Avioeroako haluatte? Sen saatte, mutta oikeuden kautta! Ihan vain nähdäkseni, mihin teillä rahat lakimiehiin riittää.

Vesa, Sini laski kätensä miehensä ranteelle. Vesa, pyydän sovitaan tästä rauhassa. Tiedän, ettei sinussa ole ilkeyttä, olet hyvä mies…

Vesa pudisti päätään.

Hyvä on, tavallaan sopii. Mutta Erkki, sinä et enää ole veljeni.

Me… Olisimme vielä toivoneet yhtä asiaa.

No?

Jätä minulle asunto avioeron jälkeen, Vesa! Sini hymyili suloisesti ja silitteli yhä miehensä rannetta.

Ilona on niin kiintynyt tähän paikkaan, koulu ja ystävät ovat täällä… Jos myymme asunnon, meillä ei ole varaa uuteen, ja joudutaan takaisin maalle vanhempieni kotiin…

Vesa nojasi leukaansa lukittuihin käsiinsä. Sini huomasi miehen epäröinnin ja muutti ääntään houkuttelevammaksi:

Vesa, olet niin hyvä. Tee tyttärellesi lahja sinä kyllä ansaitset vielä paljon rahaa! Ole kiltti, sinulla on vain yksi lapsi! Vain Ilonan takia pyydän…

Anna olla nyt, Sini, Vesa keskeytti napakasti. Minulla on parempi ehdotus.

Ai mikä? Sini räpsäytti silmiään iloisena. Jätätkö autonkin meille? Ilona olisi niin iloinen!

Ilona asuu kanssani.

Mitä?! Etkö ole tosissasi? Sinähän olet töissä yötä päivää ja reissuilla, et osaa edes olla lapsen kanssa! Hän ei edes muista, mikä sinun nimesi on!

Katsotaanpa, mies vastasi ja suuntasi eteiseen.

Muutaman minuutin päästä Vesa palasi pitäen tyttöä kädestä. Ilona oli kymmenvuotias, juuri neljännelle luokalle siirtynyt. Hän piteli isänsä kädestä tiukasti kiinni ja hymyili iloisesti.

Miksi otit hänet tähän? Että saisi osallistua riitaan? ärähti Sini.

Vesa ei vastannut. Hän istui takaisin tuolille, veti Ilonan syliinsä ja aloitti keskustelun:

Ilona, kulta, saanko kysyä sinulta pari asiaa?

Tottakai! Ilona säteili, tyytyväisenä isän huomiosta.

Lupaat kuitenkin vastata rehellisesti. Puhun sinulle nyt niin kuin aikuiselle.

Niin kuin niille miehille, joiden kanssa juttelet johtoportaassa?

Juuri niin.

Tyttö nyökkäsi innostuneena, odottaen haastavaa keskustelua.

Sano, onko äiti kohdellut sinua huonosti? Onko hän lyönyt sinua viime viikolla?

Tyttö hämmentyi ja katsoi sivuun. Hän nypläsi sormillaan mekkonsa helmaa.

Pidä suusi, Sini, minä puhun tyttäreni kanssa, tokaisi Vesa napakasti ja silitti Ilonan päätä. Ei tarvitse pelätä, Ilona. Lupasithan puhua rehellisesti?

Tyttö nyökkäsi. Kyyneleet hiipivät hänen silmiinsä. Hän painautui isäänsä vasten ja kuiskasi kiireisesti:

Niin, hän löi minua kolme kertaa! Yhden kerran numerosta, toisen kerran kaatuneesta maidosta. Kolmannen kerran kun huusin Erkille. He suutelivat silloin, kun olit työmatkalla.

Älä itke, rakas, Vesa lohdutti silittäen tytärtään. Olen nyt tässä, eikä äiti enää satuta sinua.

Valehtelee kaikki! Sini väitti vastaan. En ole edes koskenut häneen!

Haluaisitko asunnon ja auton muka lapsen hyväksi? kysyi Vesa ovelasti. Ilona, vielä yksi kysymys.

Hyvä on…

Jos saisit valita, kumman luona asuisit minun vai äidin?

Ilona vaikeni katsellen vuorotellen isäänsä ja äitiään. Sini yritti houkutella tytärtä puolelleen, ojenteli jo käsiään.

Lupaatko, että et enää lähde pitkille työreissuille?

Lupaan! Vesa vastasi heti.

Sitten haluan asua sinun kanssasi, isä.

Senkin…! Sini huusi ja huitaisi lasta kohti, mutta Vesa nappasi tytön suojaansa selkänsä taakse. Erkki seisoi syrjässä eikä ollut missään vaiheessa yrittänyt puuttua asiaan.

No niin, Sini, siinä se nyt oli. Et enää näe häntä, Vesa totesi rauhallisesti ja käveli lapsen kanssa lastenhuoneeseen.

Muutaman minuutin päästä Vesa auttoi Ilonan pakkaamaan tavaransa. Onneksi hänen oma matkalaukkunsa oli valmiiksi pakattu työmatkaa varten. Sitten Vesa vei tytön kanssaan hotelliin kaupungin toiselle laidalle, jonne hänellä oli joskus työjutuissa tapana majoittua.

…Muutamaa kuukautta myöhemmin oli oikeudenkäynti. Koska Sinillä ja Erkki uudella “miehellä” ei ollut vakituista tuloa, asuntoa eikä kykyä hoitaa lasta, tuomari määräsi Ilonan jäämään isälle.

Myös tyttö halusi aikuisen tavoin asua isän kanssa. Ja vain hänen kanssaan.

Vesa jakoi asunnon kuten sovittiin, ja myi oman osuutensa. Äiti sai tavata Ilonaa viikonloppuisin, mutta asumaan jäätiin isän kanssa uuteen kotiin.

Vesa muutti työnsä aikatauluja, jotta aikaa riitti Ilonalle. Kolmen kuukauden työmatkat jäivät pois kokonaan. Ja Ilonan hymy palasi se oli arvokkaampaa kuin eurot ja työ milloinkaan…

Kerro kommenteissa, mitä ajatuksia sinulle tästä heräsi? Laita tykkäystä!