7. toukokuuta
Jarkko, auta nyt! En oikeasti tiedä mitä teen, vettä tulee ihan kaameasti, kohta naapuritkin kärsii! Kyllä sä sen alakerran Mirjan tiedät, saa kohtauksen vielä! Mun kädet tärisee, en löydä edes sulkuventtiiliä! Puhelu kaikui niin terävästi, että kuulin sen keittiön pöydän toisella puolella, vaikka Jarkon puhelin ei ollut kaiutinpäällä.
Suvi laski haarukkansa lautaselle hitaasti. Kodikas keittiö täyttyi hiljaisuudessa äänen kilahduksesta, joka tuntui aloittavan taas uuden kierroksen tutussa kamppailussa, jota olin katsellut vierestä jo kolme vuotta. Jarkko istui minua vastapäätä, puri huultaan anteeksipyytävä katse kasvoillaan ja silmät vaelsivat viivähtäen ensin kotiruoassa, jonka olin valmistanut, sitten puhelimen valonäyttöön.
No miltä se näyttää, Aino? Missä hana vuotaa, lavuaarin alla vai kylppärissä? Koita sammuttaa pääsulku.
Mä en tiedä missä se on! Jarkko, tule nyt, oikeasti, mä itken ihan kohta. Vesi on kuumaa, tosi pelottavaa kun oon yksin.
Jarkko katsoi minuun. Hänen katseessaan oli sama avuttomuus ja toiveikkuus, jonka olin kohdannut monta kertaa viime kuukausina.
Sitähän tämä taas, Leena, hän sanoi hiljaa, yrittäen hymyillä. Tiedäthän, Aino ei pärjää tekniikan kanssa yhtään, ihan kuin lapsi. On pakko käydä auttamassa.
Totta kai on, vastasin mahdollisimman tasaisella äänellä, vaikka minussa kuohui. Tämä ei toki ollut meidän hääpäivä eikä meillä ollut erityisiä suunnitelma tänä iltana joille odotettiin kaksi viikkoa. En tietenkään tehnyt illallista kolmea tuntia. Mene vaan, Jarkko. Pelasta Aino. Ilman sua ei pärjää.
No älä nyt aloita taas, mieheni sanoi nopeasti ja nappasi autonavaimet. Ollaan oltu kavereita lapsuudesta. Pitää auttaa, kun toisella on hätä. Käyn vaan äkkiä, vaihdan tiivisteen ja tuun takaisin. Pistätkö kastikkeen uuniin, ettei jäähtyisi?
Ulko-ovi paukahti. Keittiöön jäi jäljelle juhlaruoan tuoksu ja karvas pettymys. Kävelin ikkunalle ja näin miten Jarkon auto kaarsi pihasta kadulle ja katosi toukokuun iltaan.
Aino. Hänen nimensä oli hiipinyt avioliittoomme kuin kolmas pyörä. Lapsuudenystävä, entinen luokkatoveri, oikea oma poika, kuten Jarkko tapasi sanoa. Aino ilmestyi kuvioihin eronsa jälkeen ja siitä asti ollut osa arkeamme. Aluksi avuntarpeet olivat satunnaisia muuttoapua, tietokoneen asennus. Jarkko, auttavainen ja käytännön ihminen, oli tietenkin aina valmis.
Mutta Ainon pyynnöt muuttuivat vuosien varrella ilmiömäisen järjestelmällisiksi: milloin rengas rikki, hylly kaatuu kylppärissä, uusi kaappi pitäisi koota kun vaatteet lojuvat lattialla. Ja tietenkin aina silloin, kun meillä oli omat suunnitelmat.
En ollut mustasukkainen draamailija totta kai ystävät auttavat, ystävyys on ystävyyttä. Mutta emännänvaisto kuiskasi, ettei kyse ollut pelkistä putkivuodoista. Aino oli näyttävä, viimeistelty nainen, joka katsoi miehiä tavalla, jolla jokainen mies tunsi olevansa sankari. Hän oli omaksunut avuttoman tytön roolin ja Jarkko ratsasti paikalle kuin pelastava ritari.
Laitoin illallisen jääkaappiin. Ruoka ei maistunut. Jarkko palasi kolmen tunnin päästä, likaisena ja vähän liian tyytyväisenä itseensä.
Ei siinä kauan mennyt! Tuli kyllä melkoinen vesikatastrofi, viemärin liitin irtosi. Jouduin hakea tiivisteitä yömyynnistä. Ainokin pelästyi, join vähän rauhoittavaa.
Saitko edes teetä pelastajalle? kysyin muka muistikirjaani lukien.
Sain, ja Ainolla oli joku piirakkakin vielä. Lähetti sulle anteeksipyynnöt, että ilta meni pilalle.
Piirakka, merkitsin mielessäni. Aino ehti paistaa omenapiirakan hädän keskellä mutta ei löytänyt sulkuventtiiliä? Jotain tässä ei täsmännyt.
En sanonut mitään, sillä riitely ei olisi auttanut Jarkko asettuisi heti puolustusasemiin, syyttäisi minua kylmyydestä ja turhasta mustasukkaisuudesta. Tarvittiin toinen taktiikka. Päätin: seuraavalla kerralla en jää kotiin, vaan lähden mukaan.
Seuraava kerta tulikin pelottavan pian. Lauantaiaamuna olimme lähdössä kesämökille. Aurinko paistoi ja autossa marinoitui lohi, mielessäni kuvittelin miten istuisimme Jarkon kanssa terassilla viinilasin kanssa.
Jarkon puhelin soi, kun hän pakkasi grillihiiliä auton takakonttiin. Tunnistin Ainon oman soittoäänen heti.
No, Aino? Mitä nyt? Miten niin kipinöi? Jarkko hyytyi kesken lauseen. Paha haju koko kämpässä? Älä koske mihinkään, sammuta pääkytkin! Joo, mä tuun, odota vaan.
Hän lopetti puhelun ja vilkaisi minua, joka seisoin puutarhan portilla petunioiden taimirasian kanssa.
Leena, tää on vähän ikävä juttu
Pistorasia vai? keskeytin.
Pahempi, sähkötaulun päässä kipinöi ja koko asunto haisee palaneelle. Sähkömies ei tule lauantaina ja yksityiset vie aikaa ja rahaa.
Selvä, sanoin ja laitoin taimirasian maahan. Ei mökkiä siis?
On, on! Pistäydytään vaan pikaisesti. Mä tarkistan taulun, korjaan jos osaan, muuten hälytän korjaajan. Ei iso mutka, max tunti!
Hyvä, nyökkäsin. Mä tulen myös.
Jarkko hätkähti.
Mitä varten? Et sä sähköjä hoida
Me olemme menossa yhdessä mökille. Poiketaan Ainon kautta. Mä en aio enää odottaa kotona. En ole nähnyt Ainoa aikoihin, kiva nähdä taas.
Jarkko ei saanut sanoja suuhunsa mutta lähti liikkeelle.
Aino avasi oven silkkisessä aamutakissa, joka juuri ja juuri ylsi polvien yli ja kasvot laitettiin huolellisesti. Minut nähdessään hän hämmentyi sekunniksi huulet painuivat hymyn sijaan tiukaksi, silmissä vilahti pettymys mutta palasi pian energiseen rooliinsa.
Leena! Todellinen yllätys! Oon ihan järkyttyny täällä ja tukka pystyssä! No, tulkaa sisään. Jarkko, tuolla eteisessä kipinöi ja rätisee!
Menimme sisään. Kyllä, eteisessä tuoksui lievästi palaneelle. Jarkko suuntasi sähkökaapille, veti työkalut esiin.
Leena, tule juomaan kahvit, otetaan rauhassa naisten kesken, Aino yritti siirtää minua keittiöön, pois eteisestä.
Jään tähän, kiitos, sanoin päättäväisesti. Hyvä olla apuna, vaikka taskulamppua pitämässä.
Taskulamppu! Aino hihitti. Jarkko hoitaa kaiken vaikka silmät kiinni!
Aino, sanoin, mikset soittanut taloyhtiön päivystyspalveluun? Ne tulevat kaikkina vuorokauden aikoina. Sähkö on riski, tiedäthän.
Niillä on tosi töykeä porukka! Tulevat likaisina ja sotkuisina. Jarkko on turvallinen. Luotan häneen.
Jarkon pitäisi tänään grillata mökillä. Olimme menossa sinne yhdessä.
Anteeksi, oon aivan toivoton tapaus! Kaikki hajoaa kun ei ole miestä talossa. Leena, sulla on ainakin mies, saat olla turvassa.
Jarkko sai kytkennät kuntoon vartissa.
Tuli vähän liikaa jännitehäiriötä ja liitin palo. Vaihdoin sen, mutta Aino, kannattaa seuraavaksi vaihtaa automaattisulake. Nämä on jo vanhoja.
Voitko Jarkko hoitaa sulakkeen hankinnan ja asennuksen? Mä maksan sulle. Kulta, onnistuu varmaan?
Jarkko ei ehdi, vastasin hänen puolestaan. Me menemme mökille. Ensi viikonloppuna teatteriin. Soita sähkömies, Jarkko voi laittaa sinulle lapulle mallin.
Aino katsoi minua kylmästi, mutta pakotti hymyn takaisin kasvoilleen:
Kahvia? Osti just eklerie, sun herkkua Jarkko!
Kiitos, meillä on kiire, sanoin ja tartuin Jarkon käsivarteen. Mennään, meillä on aikataulu.
Ulko-ovella Jarkko huokaisi helpotuksesta, mutta alkoi puolustella Ainoa:
Oot kyllä aika tiukka. Eihän Aino mitään pahaa tarkoita.
Hän tarvitsee apuasi lähinnä huomion vuoksi. Etkö muka näe? Hämmentävä asu, katseet, tilanne sattumalta aina kun meillä on suunnitelmia.
Ollaan sentään lapsuudenystäviä! Olen kuin veli!
Veli, joka sattuu aina auttamaan ja kuuntelemaan. Erittäin kätevä veli.
Lähdimme mökille, mutta minulle jäi olo, ettei tämä ollut tässä. Tiesin Ainon nauttivan huomiosta ja siitä vallasta, mitä sai soittamalla mieheni paikalle.
Ratkaiseva hetki tuli parin viikon päästä. Jarkko oli työmatkalla ja palaisi myöhään perjantaina. Olin valmistellut lämpimän koti-illan. Kello kuusi Jarkko soitti:
Leena, jään vähän matkalla. Juuri sain soiton Ainolta sillä kävi taas joku juttu.
No nyt? Onko meteoriitti osunut parvekkeelle?
Ei, Aino osti uuden, rautaisen verhotangon. Yritti itse asentaa ja tiputti jalkapöydälle. Varvas nyt turvoksissa, ei voi kävellä. Verhotanko käytävällä. Pyysi nostamaan sen paikoilleen ja tuomaan lääkkeitä. Käyn nopsaan.
Minä hengitin syvään.
Mene kotiin, Jarkko. Minä käyn Ainoa katsomassa.
Sinä? Mitä varten?
Tiedän paremmin kuin mies, mitä laastareita ja lääkkeitä tarvitaan. Autan jalan kanssa. Lepää sinä. Mä menen puolestasi, tuun pian.
No jos todella tahdot. Mutta älä rupea riitelemään siellä, Aino on jo tosi kipeä.
Lopetin puhelun ja ryhdyin toimeen. En aikonut lääkintäapua antaa, vaan ratkaista tilanteen.
Googlasin TuntiMies-palvelun ja tilasin paikalle kokeneen korjaajan verhotangolle. Samalla tilasin apteekista tulevaan settiin lääkkeitä ja joustositeitä Ainon osoitteeseen.
Lähdin matkaan. Oven edessä näin apteekin kuriirin soittelevan ovikelloa, otin lääkepaketin ja nousin ylös. Aino oli jättänyt oven auki, koska odotti Jarkkoa pelastajakseen.
Astuin sisään ilmoittamatta.
Olohuoneessa oli hämy, kynttilöitä, viinipullo ja kaksi lasia. Aino makasi sohvalla tällä samalla silkkisellä aamutakilla, jalkaa dramaattisesti ojennellen. Verhotanko makasi lattialla, mutta se näytti enemmän asetellulta kuin putoamalta.
Kun hän kuuli askeleeni, Aino voihkaisi:
Jarkko, sinäkö? Toitko lääkkeet?
Sytytin katon kirkkaan valon, joka paljasti tilanteen farssin.
Aino hypähti ylös, unohti kipeän jalkansa.
Leena?! Miksi sinä tulit? Missä Jarkko?
Jarkko on kotona, laittaa iltapalaa. Toitin lääkkeet sinulle ja apua.
Minkälaista apua? Tarvitsin Jarkkoa nostamaan verhotangon!
Sen tekee korjaaja. TuntiMies-palvelusta, maksoin jo. Hän laittaa tangon seinään.
Ovella soi. Käytännöllisen näköinen mies haalareissa seisoi työkalulaukku kädessä.
Työtilaus, asentamaan verhotanko. Mihin se laitetaan?
Tuonne olohuoneeseen, ohjasin sisälle. Aino opastaa.
Tekijä alkoi hommiin. Aino tuijotti minua raivoissaan.
Miksi teit tämän? hän sihisi poranterän äänten yli.
Tulit apua pyytämään, sinulla on nyt apua. On lääkkeet, on korjaaja. Jarkko on väsynyt ja halusi viettää aikaa kanssani. Tarvitsitko apua todella vai vain minun mieheni?
Aino syöksyi pystyyn, unohtaen kokonaan letkuun jalkansa.
Häivy! Älä leiki pyhimystä! Jarkko kyllästyy sun sääntöihin! Hän kaipaa kepeyttä, iloa, et sinusta sellaista saa!
Ehkä, hymähdin. Mutta sinun verhotankosi ainakin on asennettu asiantuntijan toimesta. Hae itsellesi oma mies. Älä enää kerjää muiden ovilla.
Ulos! hän karjaisi.
Toki. Kunhan korjaaja on valmis. Kaikki on maksettu. Ja pidä huolta jalastasi oli hyvässä kunnossa kun tulin.
Kävelin ulos ja olo oli kevyt, helpottunut. En riidellyt Jarkon kanssa, en repinyt hiuksia kilpailijalta. Laitoin asiat näkyviksi.
Kotona Jarkko kohtasi minut huolestuneena.
Miten kävi? Jäi vaiheeseen En saanut Ainoa kiinni enää.
Istahdin pöytään, kaadoin teetä.
Ei ollut vakavaa. Aika ripeästi juoksi sinne tänne. Verhotankoa laittaa nyt asentaja, maksoin sen.
Miks ihmeessä? Minä olisin
Jarkko, istu alas.
Mies istui, silmät kiinni.
Näitkö oikeasti, mitä Aino yritti? Kynttilät, viini, aamutakki, ajankohdan ajoitus aina kun minä en ole tulossa.
Jarkko punastui. Ei katsonut silmiin.
Ehkä arvasin mutta en halunnut ajatella. Ollaan niin pitkään tuttuja, piti vain auttaa yksinäistä
Yksinäinen kyllä, mutta osaa käyttää toisia hyväkseen. Ja kun suostut hänen toiveisiinsa, jätät meidän ajan syrjään. Tänään näin kaiken itse: varta vasten järjestetty tilanne.
Jarkko oli hiljaa.
Sori, hän sanoi lopulta hiljaa. Olin tyhmä.
Vähän hölmö, mutta rakas silti. Mutta tästä eteenpäin, Jarkko, Aino soittaa apupalveluihin. Sinusta ei enää tule hänen pelastuspartiotaan.
Sovittu. Mä ymmärrän.
Aino ei enää soittanut. Ei seuraavalla viikolla, ei kuukaudessa. Luultavasti ylpeys estää palaamasta sinne, missä hänet ymmärrettiin väärin.
Puolen vuoden päästä näin Ainon sattumalta Stockmannilla. Hän kulki salkkumiehen kanssa, kalliit ostoskassit heiluen. Näyttivät tyytyväisiltä. Katseemme kohtasivat, Aino nosti leukaa ylpeänä ja jatkoi ohi, teeskenteli ettei tunnista.
Hymyilin. Olin jopa iloinen hänen puolestaan löysi ehkä jonkun, joka asettaa verhotangot kun pitää. Kotona Jarkon kanssa oli vihdoin rauha. Enää yhteiset hetket eivät katkenneet hätäpuheluihin.
Nykyään me istumme iltaisin teekupin ääressä ja teemme suunnitelmia vaikka tulevasta lomasta. Tiedämme, että jos olemme matkalla mökille, me myös pääsemme perille asti. Koska ainakin meidän kodissa rajat pidetään. Ja vaikka rajan rikkoja esittäisi haavoittuneinta lammasta maailmassa, perhe pitää puolensa.
Tästä oppi tuli selväksi: läheisyys ja ystävyys ovat hienoja asioita, mutta perhe ja sen rajat täytyy suojella myös suomalaiseen tapaan.
