Aino oli huono ihminen. Todella huono, suorastaan säälittävän huono näin kaikki ajattelivat Ainosta.
Jokainen yritti vihjata naiselle, että hän oli huono. Huono ja vielä surullinenkin.
Eihän hänellä ollut aviomiestä, poikakin oli jo aikuinen ja asui omillaan.
Aino oli yksin, tarpeeton kenellekään.
Hän saapui maanantaina töihin, ja siellä kaikki kehuivat toisiaan siitä, miten olivat koko viikonlopun siivonneet ja pyykänneet.
Yksi oli puurtanut mökillä, toinen keitellyt hilloa.
Aino oli hiljaa, mitäpä hänellä olisi kerrottavaa? Ei yhtään mitään, ei miestä, lapsikin jo aikuinen hän vain hymähtää, eikä sano sanaakaan.
Tänään hän pyysi päästä lähtemään aiemmin. Kaikki tiesivät, että pari kertaa kuussa hän lähtee töistä ajoissa.
Tuomitsevia katseita, kaikki arvasivat minne Aino menee: tapaamaan monia rakastajiaan.
Kaikkihan töissä olivat vakuuttuneita, että Ainolla on lauma miehiä hänhän on sellainen huono ihminen.
Aino, niin huono. Samaan aikaan he itse olivat hyviä, avioliitossa kiireisiä naisia, kun taas Aino oli huono.
Aino, sanoi äiti, miksi sinä olet tuollainen?
Millainen, äiti?
No noin asettumaton. Olisit nyt jonkun miehen löytänyt, voi hyvänen aika, tyttö. Vielä ei ole myöhäistä, toisenkin lapsen voisit synnyttää nykyään kaikki tekevät niin yli nelikymppisinä.
Äiti, miksi minulle pitäisi olla joku mies? Tai toinen lapsi jostain miehestä? Mihin minä sellaista? Minulla on Eero, se riittää aivan hyvin…
Ja mies, kuten sinä sanot, miksi minä sellaista kaipaisin, mitä tekisin hänellä? Minulla on jo Oskari.
Aino! huudahti äiti ahdistuneena, Aino, herää todellisuuteen! Oskari ei ole sinun miehesi!
Miten niin ei ole? Kyllä on, nauroi Aino, kutsuu minua treffeille kerran viikossa, tuo lahjoja, auttaa lomamatkoissa, ei jankuta, ei vaadi siivoamaan äitinsä mökkiä eikä pese ikkunoita, ei vaadi pesemään sukkiaan, ei halua illallista, ei tuo ongelmia, ei laiskottele sohvalla.
Taivas.
Totta kai, koska kaikki nämä velvollisuudet jäävät Oskarin vaimon tehtäväksi.
Haluaisitko sinä että kaikki nämä olisivat minun vastuullani?
Ei kiitos, minulle riittää tämä, olen yli neljänkymmenen, olen ollut kahdesti, muista, kahdesti naimisissa, ja siitä onnellisuudesta juoksin ulos sukkasillani.
Ensimmäinen aviomieheni Eeron isä, jos et ole unohtanut sinun patistelustasi juoksin suin päin naimisiin heti kahdeksantoistavuotiaana, kun häntä kehuttiin vanhemmaksi, viisaammaksi, varakkaaksi, rakastavaksi ja kunnioittavaksi, muistatko äiti?
Viisi vuotta olin kuin vankina, en saanut opiskella, en ollut ystävien kanssa, en edes saanut touhuta Eeron kanssa olin liian nuori, olisin kuitenkin tehnyt kaiken väärin, piti vain puurtaa miehen ja hänen äitinsä hyväksi.
Niin, kultaa sain pitää ylläni, niinkö.
Sitten hän esitteli minua kerran kuussa kuin näyttelykoiraa että katsokaa, nuori vaimo, kunnollinen, ei mikään teidän muovitukkane.
Itse kyllä pyöri niiden nukkien luona…
Ja kun vihdoin karkasin ja hain avioeroa kiitos rakkaalle mummolleni, että auttoi mies vaati kaiken takaisin, jopa alusvaatteet
Toisen kerran menin naimisiin rakkaudesta silloin opiskelin ja tein töitä, muistat varmaan, äiti.
Päivisin opiskelin kuin hullu päästäkseni kiinni ryöstettyihin mahdollisuuksiin, iltaisin töissä, etten olisi ollut teidän elätettävänä…
Aino! Kuinka voit noin sanoa? Olenko koskaan valittanut siitä että asuit meidän luona? Olenko koskaan pihistellyt ruokaa tyttäreltäni ja lapsenlapseltani?
Et sinä äiti… Mutta on muitakin kuin sinä. On niitä, joita pelotti, että roikun kaulassasi poikineen päivineen.
Mistä puhut?
Isästä ja veljestä. Oskari, poika, ei elämässään hetkeäkään itsenäistynyt miksi olisi, kun on äiti.
Sinä raadoit kahdessa työssä ja kotiin juostessa piti vielä käydä kaupassa, ettei lapset jää nälkäiseksi toinen sohvalla, toinen pelaa tietokoneella…
Sinä laitoit ruuat, siivosit, pesit…
Siksi kiirehdin toisen kerran naimisiin rakkaudesta, ilman rakkautta olin ollutkin.
Mitä muuttui?
Ei mitään. Huolia tuli lisää, Aino Enkeliinasta tuli Aino joka-kaikille-velkaa.
Rakasta makasi sohvalla, Aino töissä, sitten päiväkotiin minun lapseni, en saa kuormittaa miestään lapsella, ei ole hänen jälkeläisensä, ja vaikka olisikin, ei miehen asia. Mieshän väsyy.
Kaupasta kaikki kannoin lapsi, ostokset eihän minulla ollut autoa. Eikä tarvinnut ollakaan, mies autoilemaan töihin, vai ratikallako menisi? Kaikki naiset elävät niin, mitä se väsymys muka on? Kukas sen illallisen sitten tekisi?
Keitin, leivoin, pyykkäsin, silitin ja vielä piti ilahduttaa mies, ettei vain meneen syrjähyppäämään, tuo jalokivi…
Rahaa ei riittänyt? Sehän sun lapseen menee, etkö tajua, jos olisit synnyttänyt hänen omansa, se olisi toinen juttu, silloin voisi vaikka auttaa. Nyt etsi jostain hölmö, joka pitää sinusta ja lapsestasi huolen.
Sorry, väärä osoite…
Ai et anna rahaa auton korjaukseen? Entä sitten että se on minun, ollaanhan me perhe.
Katso nyt, paljonko tienaat, vaikka et mitään tee ja minä?
Sinulla kävi tuuri…
Miten niin lähdet?
No anna mennä vaan, kuka sua enää huolii yksinhuoltajana, haha!
Tällaista se oli, äiti. Olin naimisissa myös sellaisen kanssa joka tienasi enemmän, ja toisen joka tienasi vähemmän. Eroa ei ollut.
Kaikilla muilla oli hyvä olla paitsi minulla, äiti, minä olin se joka kärsi.
Aino, kaikkihan elävät noin, kultaseni.
Antakoot he elää, äiti! Minä en halua, en aio.
Miten vietit lauantain?
Noo, Niklas ja Marja toi Oonan ja Vesan meille, ulkoilin niiden kanssa, paistoin lettuja, muuten ei mitään ihmeellistä, pyyhin pölyt, imuroin, pesin lattiat, pesin pyykkiä, illalla nukutin lapset, syötin isän, silitin vuodevaatteet, ja menin nukkumaan joskus jälkeen puolenyön.
Aamulla lapsetkin halusi lettuja, Niklas ja Marja tuli, paistoin kanan, salaattia, pizzaakin, syötiin, saatoin heidät kotiin, vähän siivosin ja yhdentoista aikaan nukahdin sohvalle, yöllä isä herätti että menisin sänkyyn…
Äiti, en muista että sinä olisit koskaan halunnut hoitaa Eeroa yhtään ylimääräistä? En muista että olisin työnnellyt lasta sinun hoidettavaksesi ja painellut itse rentoutumaan pää kolmantena jalkana?
Aino, sinä olit niin itsenäinen nuo toiset, sanat ei riitä
Haluatko kuulla, miten vietin viime viikonlopun, äiti? Perjantaina Eero soitti, että voisinko ottaa Timon viikonlopuksi, kun he halusivat Marin kanssa Lappiin.
Totta kai otin, miksipä en?
Timo se on Marinan kissa, Eeron uuden tyttöystävän lemmikki, jos olisit ehtinyt Niklaksen perheeltä huomata, näin ne asiat nyt.
No, illalla poika tyttöystävineen tiputti kissan, toi minulle pizzan ja lähtivät.
Itse söin pizzaa ja uppouduin tv-sarjoihin koska minun ei tarvinnut nousta aikaisin aamulla.
Aamulla laitoin Timolle ruokaa, keitin kahvin, pyyhin pölyt, laitoin pyykit koneeseen ja soitin sinulle ajattelin kutsua museoon tai vaikka istumaan yhdessä.
Isä vastasi. Sinulla oli kädet märkinä, tiskasit.
Isä haukkui minut laiskuriksi, sanoi että äiti puuhaa hiki päässä sukulaisten lasten kanssa, minä vaan kuljen museoissa.
Olin loukkaantua, mutta ajattelin että mitäpä siitä. Isähän on aina oikeassa.
Kävin museossa, siellä oli lempitaiteilijasi näyttely, muistin kuinka siitä ennen pidit.
Sen jälkeen kahville, vähän kaupoilla, palasin kotiin Timo nukkui sohvalla, eikä halunnut edes ulos.
En enää viitsinyt lähteä mihinkään, vain katsoin tv:tä sohvalla.
Sunnuntaina Timo ja minä nukuttiin pitkään. Mietin että pyytäisin sinut joelle suvilaivaretkelle, mutta Marja vastasi ja sanoi että olit kiireinen varmaan tiskasit taas.
Illalla Oskari soitti ja vei minut ravintolaan. Arvaa, meninkö? Menin miksi en olisi mennyt?
Olen vapaa nainen, en kysele hänen vaimostaan, emme puhu niistä asioista hän ei raskauta minua ongelmillaan, enkä minä häntä.
Oli ihana ilta, nukuin hyvin ja maanantaina menin levänneenä töihin.
Olen yrittänyt tapailla naimattomia, äiti.
Se on kamalaa.
Ne on joko nuoria, jotka etsivät äidillistä hoivaa tai katkeroituneita, eronneita, lapsilaumalla siunattuja.
Miksi katsot noin, äiti?
Maailma on muuttunut.
Yksi kertoi jo ensimmäisellä treffillä, että minun täytyy hyväksyä hänen lapsensa minun naisena täytyy automaattisesti rakastaa kaikkia lapsia.
Hän pitää entistä vaimoa ja lapsia, koska entinenkin on lastensa äiti.
Me kuulemma elämme minun palkallani, koska mies käyttää omansa kalastukseen.
Vastalahjaksi hän sitten ruokkisi minua tuoreella kalalla.
Kysyin, tukisiko hän minun lastani? Mies hermostui ja sanoi: Eerolla on isä, sinun se ongelma.
Onko reilua?
No ihan varmasti on siksi mies sai lähteä. Eerolla on isä, mutta on myös äiti minä.
Olenpa sitten paha, pikkumainen, kylmä ja laskelmoiva. Olisin halunnut yrittää siirtää oman lapseni toisen niskoille ja elää leveästi
Siksi minulla on Oskari.
Minä olen paha teidän silmissänne, mutta minua ei hävetä. Minua surettaa ja satuttaa vain se, että sinä elät noin, äiti.
Siksi yritän saada sinut edes hetkeksi ulos kotoa, tänäänkin huijasin että tarvitsin apua.
Äiti, minulla on kaikki hyvin, mutta nyt mennään vietät hetken omaa aikaa, minun, tyttäresi kanssa.
Oletko järjiltäsi, Aino, entä isä?
Mikä hätänä? Onko isä sairaana?
Ei, mutta ruuathan…
En usko että sinulla ei olisi valmiita ruokia jääkaapissa.
No, ne pitää lämmittää, ja Niklaskin…
Äiti! Voin ihan oikeasti loukkaantua tiedän että olen huono, voisitko antaa minun hetken olla hyvä, mennään yhdessä pyydän…
Maanantaina töissä naiset kertovat miten rankkaa oli levätä viikonloppuna.
Aino virnistää salaa, kaikki tietävät että Aino on paha.
Hän kävelee kepein askelin, hymyilee vain itselleen kaikille on ihan selvää, että Ainolla on vain pahoja ajatuksia päässäänAino istahtaa työpöytänsä ääreen, nappaa muistikirjansa kannen alta pienen paketin suklaatasellaisen, jonka osti eilen äidin kanssa museokierroksen jälkeen. Hän päästää huomaamattoman hymyn huulilleen ja avaa sähköpostin. Ylhäällä odottaa viesti: Hei Aino, kiitos että autoit viime viikolla. Ilman sinua en olisi pärjännyt. Allekirjoituksena nuori uusi työntekijä, se sama, jonka kaikki moittivat hitautta.
Aino vilkaisee toimiston läpi. Toiset puhuvat arjesta, kehuvat toisiaan kuten aina, valittavat omasta kiireestään, eivätkä huomaa, miten heidänkin sylinsä on täynnä. Onpa hyvä olla juuri tässä. Ainolla on viikonloppuisin rauha, ystävä, joskus rakastaja, lapsi, ja välillä kissa. Hänellä on äiti, jonka kanssa jakaa museon ja lettukestit.
Kun kahvitauon aika koittaa, Aino kerää suklaapalan, nousee ja suuntaa taukotilan ikkunoiden ääreen. Hän katsoo kaupungin yli, jossa aamu on harmaa ja sumuinen, mutta jossain näkyy aurinkopilvien takana.
Huono ihminen, Aino hymähtää itsekseen. Ei lainkaanhän tietää nyt, että maailma on täynnä niitä, jotka rakentavat itselleen aitauksia velvollisuuksista ja tottumuksesta, mutta hänellä on avaimet omiin oviinsa.
Juuri kun muut astuvat huolten ja moitteiden harmaaseen virtaan, Aino kääntyy selin, nojaa kevyesti ikkunalautaa vasten ja maistelee suklaan makeaa, rauhallista makua. Hän ottaa esiin puhelimensa, kirjoittaa viestin äidille:
Museossa ensi viikonloppuna sinä päätät minne, minä tarjoan kahvit.
Hetken Aino vain hengittää syvään, ja hymy leviää kasvoille. On ihanaa olla vapaa, eikä yhtään huono.
