Eero, en halua satuttaa sinua, rakas.
Eero istui ikkunalaudalla ja katseli ulos ikkunasta, odottaen isänsä paluuta. Ajatukset pyörivät mielessä. Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun hänen äitinsä oli lähtenyt pois. Hän löysi uuden perheen itselleen, isä oli joskus todennut surullisena. Miksi äiti jätti pojan? Kukapa tietää. Eerosta se ei koskaan ollut täysin selvää. Vähitellen hän oli alkanut unohtaa.
Isä yritti tehdä kaikkensa poikansa hyväksi. Eero oli jo kymmenvuotias. Hän ymmärsi paljon, eikä hänelle voinut kaikkea salata. Mutta mikään ei tuntunut olevan järjellistä. Hän oli jo oppinut tiskaamaan ja laittamaan tavarat paikoilleen. Lelut eivät enää kiinnostaneet.
Hän oli melkein mies jo. Silti Eero oli hyvin yksinäinen. Hän unelmoi todella koirasta. Mutta isä oli jäänyt päätöksessään tiukaksi.
Kuka siitä sitten huolehtisi? Minä teen pitkää päivää töissä, sinä käyt koulua ja olet vielä niin nuori.
Lopulta isä toi kotiin koiran sijaan uuden ihmisen. Naisen nimi oli Kaisa. Kaisa alkoi asua heidän kanssaan. Eero ei juuri puhunut hänelle hän piti Kaisaa ulkopuolisena. Isä kutsui kuitenkin Kaisaa puolisokseen ja toivoi Eerolle äitiä.
En tarvitse häntä! Eero sanoi jyrkästi. Niin jatkui arki. Eero näki, miten isä viihtyi Kaisan kanssa. He olivat ystävällisiä toisilleen, nauroivat ja halasivat. Eeron sisällä silti kalvoi ärtymys ja nimetön kipu.
Isä, haluaisin että Kaisa lähtisi pois.
Eero, minä puolestani toivon että hän jää. Meillä on vaikeaa ilman äitiä ilman vaimoa ja äitiä.
Lämpimät kesäpäivät saapuivat. Eero juoksi pihalla muiden poikien kanssa. Uudet kaverit kertoivat, että ehkä isä ja uusi äiti lähettäisivät Eeron lastenkotiin.
Ajatus karmaisi Eeroa. Miksi he eivät jättäisi häntäkin ehkä he halusivat oman lapsen, ja hän vain olisi tiellä. Niinpä hän päätti olla varautunut kaikken pahimpaan.
Eräänä päivänä hän kuuli pätkän lausetta: Kyllä siellä hyvä olisi, ehkä pitäisi lähettää hänet sinne.
Se oli liikaa. Seuraavana yönä Eero ei saanut unta. Aamulla hän päätti hankkiutua Kaisasta eroon, koska tämän syyksi hän ajatteli kaiken johtuvan. Hän alkoi tehdä kiusaa: laittoi liikaa suolaa teehen, sytytti lieden tyhjälle pannulle. Hän oli töykeä. Kaisa ymmärsi, kuka oli kaiken takana, ja pyysi Eeron juttusille.
Meidän täytyy puhua. Olet selvästi harmistunut.
En minä mistään ole harmissani, Eero yritti väistellä.
Eero, en halua satuttaa sinua, rakas…
Olen vuokrannut meille mökin kesäksi. Isäsi ajatteli tehdä sinulle yllätyksen, mutta taitaa olla parempi kertoa totuus. Isä löysi koiranpennun, ja tänään olisi tarkoitus hakea se kotiin. Lähdetään yhdessä hakureissulle.
Oletko tosissasi? Eero hämmästyi ja halusi uskoa. Hän halasi Kaisaa lujasti.
Kaisan silmissä kiilsi kyyneleet: No nyt pitäisi olla iloinen, kaikki järjestyy kyllä. Ei tarvitse itkeä. Hän silitti pojan päätä.
Kun isä palasi töistä, he lähtivät yhdessä hakemaan pentua. Eeron viha oli muuttunut ystävyydeksi eikä Kaisa ollut enää vihollinen. He sopivat välinsä. Pieni pentu nukahti Eeron syliin. Kaikki olivat onnellisia.
Elämässä oppii, että yhteisymmärrys, avoimuus ja välittäminen voittavat väärinkäsitykset ja joskus suurimman ilon tuo ystävyyden löytäminen yllättävimmillä hetkillä.
