Petetty ja silti sanelee ehdot
Kuule, Suoma, mulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta kuunnella sun loputtomia valituksia.
Nyt on niin, että joko sammutat tuon marttyyrimoodin saman tien ja jatketaan normaalia elämää, tai huomenna pakkaan matkalaukun ja voit sitten itse selittää Ilonalle, miksi isi lähti.
Ihan itse! Ymmärsitkö?
Normaalia elämää miten, Jussi? Suoma kysyy hiljaa. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Ihan kuin en olisi nähnyt niitä viestejä?
Ihan kuin “Antti Autovaraosa” ei olisi laittanut sulle yöllä viestiä, kuinka ikävöi sun käsiä?
Jussi huokaisi raskaasti ja alkoi kiskoa lenkkareitaan jalasta ilman nauhoja, kanta painellen kovaa kantapään takaosaa.
Taas… Sama levy pyörii. Sanoinhan sulle suomeksi: se on mennyttä. Olenko kotona? Olen. Olenko sun kanssa? Olen. Annetaanko rahaa? Annetaan.
Mitä vielä puuttuu? Pitäisikö polvilleen heittäytyä? No ei tule tapahtumaan, turha odottaa!
Älä viitsi. Haluaisin, ettei sä puhu mulle enää kuin mä olisin joku riesa sun elämässä. Sähän törsäät joka käänteessä. Kivaat, piikität…
Siksi että sä oot mahdoton! Jussi keskeytti. Tallustat täällä kuin kummitus, naama kuin olisit sitruunaa pureskellut.
Miten luulet, että tänne on kiva palata? Heti vastassa kuulustelu tai täysi mykkäkoulu!
Kuka tahansa muu olisi painanut koko jutun villasella perheen takia. Mutta ei, sun pitää kaivaa tätä haavaa vielä kepillä.
Jussi ohitti Suoman keittiöön, olkapää kolahtaen toiseen. Suoma horjahti, mutta jäi pystyyn.
Hän oli aina ajatellut, että sai päävoiton. Jussi menestyvä, päättäväinen, hyvä isä. Heillä oli viisi-vuotias tytär Ilona, yhteinen koti, molemmilla kohtuulliset tulot.
Puoli vuotta sitten paljastunut syrjähyppy ei ollut jokin yksittäinen hetki, vaan mies oli elänyt toista elämää jo kuukausia.
Suoma sai tietää sattumalta Ilona leikki isän puhelimella ja ruudulle pomppasi viesti: “Antti Autovaraosa” kyseli, oliko Jussi ostanut ne samat alusvaatteet, jotka “sopivat hänen päälleen niin hyvin”.
Kun totuus paljastui, Jussi ei yrittänyt edes peitellä. Ensin hän vaikeni, sitten suuttui, lopulta sanoi:
Joo, sitä oli. Mutta se oli ja meni. Älä tee hyttysestä härkästä, oonhan mä kuitenkin täällä.
Nämä kuusi kuukautta hän ei kertaakaan pyytänyt anteeksi, ei katunut. Hän ei edes tunnustanut tuntevansa syyllisyyttä, ja juuri se satutti Suomaa eniten.
Keittiöön tullessa mies istui jo pöydän ääressä selaillen puhelinta. Edessään oli lautasella uunilohta, jonka Suoma oli peittänyt toisella lautasella ettei ruoka jäähtyisi.
Säästitkö suolassa? Jussi tokaisi, ottaen lautasen pois. Vai onko makuaistit mennyt ainaisten itkujesi jäljiltä?
Jussi, nyt riittää. Ilona on huoneessa, se kuulee kaiken.
Antaa kuulla, hän virnisti, suupala suussa. Antaa oppia, että äiti tekee kaikkensa saadakseen isän pakenemaan kotoa. Sitäkö sä haluat? Että mä lähden?
Haluan, että käyttäydyt ihmisenä. Sähän lupasit, että pidetään perhe kasassa. Tätäkö se sun työnteko itsesi kanssa sitten on? Mieluiten vain nöyryytät mua?
Jussi laski haarukan pöytään.
Kuule, rakas. Perhe on projekti, jossa mä panostan. Mä leikin Ilonan kanssa, maksan harrastukset, vien päiväkotiin.
Sä halusit, että lapsella on isä? Onhan sillä. Enkä mä ole sulle velkaa enää kohtelua edes keskinkertaisesti sen jälkeen, kun sä oot puoli vuotta jankannut samaa juttua!
Mä olen antanut sulle vaihtoehdon: joko tää asia haudataan iäksi, tai mä lähden. Mutta jos lähden, jää sulle vain rahatonta elämää.
Kämppä menee puoliksi, ja joudut myymään asunnon. Saat maksaa mulle kymmeniä tuhansia euroja.
Onko sulla niitä? Ei. Eli muuttaisit vuokralle, eri alueelle, uusi päiväkoti Ilonalle. Ootko valmis repimään lasta sellaiseen?
Suoma vaikeni. Jussi tunsi hänen heikoin kohtansa paremmin kuin itse. Ajatus siitä, että tytär joutuisi jättämään tutun arjen, ystävät ja kodin, lähtemään vieraaseen ankeaan kerrostaloon, Suoma sielullaan pelkäsi sitä.
Niin, pidäkin sitten suusi kiinni, Jussi totesi. Syö nyt, muuten näytät pian luurangolta. Ei tee mieli katsoa.
***
Illalla, kun Ilona oli jo nukahtanut puristaen pehmopupua, Suoma istui parvekkeella ajatuksissaan.
Totta oli, että Jussi oli “hyvä isä” perinteisessä mielessä: ei juo, ei nosta kättä, ja Ilona jumaloi häntä.
Iskä, sä oot mun sankari, tyttö supisi aamuisin.
Kuinka Suoma voisi hajottaa tämän maailman?
Olohuoneesta kuului Jussin ääni hän puhui jollekin puhelimessa. Suoma kuunteli vaistomaisesti.
Joo, huomenna se on ok. Totta kai. Kyllä mä hoidan tämän. Se rutisee hetken ja rauhoittuu. Mihinkäs se täältä karkaisi?
Suoma jähmettyi. Niinpä niin, tuolta hänestä oikeasti puhutaan… Suoma kiskaisi parvekkeen oven auki.
Jussi lojui rennosti sohvalla jalat ojossa. Nähdessään Suoman, hän sulki puhelun nopeasti.
Kenen kanssa puhuit? Suoma kysyi.
Työkaverin. Haluatko koko puhelinluettelon nähtäväksesi? Jussi ojensi näyttävästi puhelinta. Anna mennä, tarkista vaan. Sähän olet nykyään meidän vakiotutkija.
Mutta tiedä, jos löytyy yksikin väärä viesti tai poistettu ketju, jota et hyväksy mä lähden huomenna äidilleni. Sittenpähän näet.
Jussi, pelleiletkö sä nyt? Suoma astui lähemmäs. Kuvitteletko ihan oikeasti, että sulla on oikeus asettaa mulle ehtoja? Tämän jälkeen?
On mulla. Mä oon mies, minä päätän, miten meidän perhe elää. Sä oot joko mun mukana, tai sitte uit omillasi.
Hän nousi ja tuli aivan lähelle.
Ymmärräthän, Suoma, että vieras mies ei koskaan rakasta Ilonaa niin kuin minä? hän kuiskasi korvaan. Sietää vaan sen vuoksi, että sä oot nuori ja nätti.
Sitten kyllästyessään se alkaa häiritä. Tätäkö haluat tyttärellesi? Isäpuolta, jota ei oikeasti kiinnosta?
Sä oot sika, Jussi, Suoma huokasi.
Mä oon realisti, hän vetäytyi hymyillen. No, mä menen suihkuun. Ota mulle huomenna puhdas paita. Se viininpunainen. Ja muista silittää tänään oli kauluksessa ryppy. Raivostuttaa.
Hän katosi kylpyhuoneeseen ja Suoma jäi seisomaan olohuoneeseen.
***
Aamu lähti rutiineilla käyntiin. Suoma paistoi rahkalettuja, Ilona kitisi ettei halua sukkahousuja.
Jussi ilmestyi keittiöön juuri siinä viininpunaisessa paidassa, jonka Suoma oli silittänyt.
Äiti, mennäänkö me lauantaina Korkeasaareen?
Mennään, kulta, Suoma yritti hymyillä.
Isi, tuletko sinäkin? Luvattiinhan, että näytät leijonan!
Jussi silitti tytön tukkaa ja heti hänen kasvoillaan oli hymy, jota muut eivät nähneet.
Tottakai, aurinko. Jos äiti käyttäytyy hyvin eikä tee isille pahaa mieltä, mennään varmasti.
Suoma olisi pudottanut lastan kädestään, ellei olisi hillinnyt.
Jussi, mitä sä oikein puhut? hän sihahti, kun Ilona munahti piirrettyihin.
Mitäpä? hän nosti kulmakarvaansa. Kasvatan lapselle perheen hierarkiaa.
Et kai halua, että sun draaman takia jää viikonloppu väliin?
Suoma oli hiljaa. Mitä siihen voi sanoa mies osasi käyttää lasta kilpenään.
***
Koko työpäivän Suoma vaelteli omissa ajatuksissaan. Työkaverit kyselivät varovaisesti, mutta hän vain mumisi valvoneensa.
Lounaalla hän surffasi vuokra-asuntojen sivuilla. Hinnat olivat hurjia, ja hyvät vaihtoehdot omalla alueella vietiin käsistä.
Halvemmat kämpät löytyivät kaukaa periferioista.
Kaksi tuntia suuntaansa. Päiväkoti kuuteen. En ikinä ehtisi hakemaan. Suoma sulki kannettavan. Minne lähtisin? Miten tämän muka toteuttaisin?
Tunti ennen työpäivän loppua mies soitti:
Hei, mä jään tänään töihin vähän pidempään. Syödään ilman mua. Ja kuule Suoma…
Mitä?
Osta puolimakeaa. Hyvää, punaista viiniä. Koitetaan keskustella iltasella rauhassa ilman sun itkupotkuja.
Jussi, en…
Suoma, en mä kysele Jussi keskeytti. Tarjoan sulle mahdollisuuden parantaa tunnelmaa. Älä hukkaa sitä. Nähdään. Halaukset Ilonalle.
Puhelu katkesi. Suoma tuijotti puhelinta pitkään. Ehkä pitäisi yrittää puhua huonommaksi ei voi mennä…
***
Ilona nukahti heti, Suoma istui keittiössä jo toista tuntia. Pullollinen puolimakeaa viiniä seisoi pöydällä, hän oli lopulta ostanut sen vaikka inhosi itseään siitä.
Mies tuli kotiin vasta yhdentoista jälkeen, loistavalla tuulella.
Hyvä, hän henkäisi pusun poskelle, Suoma väisti vaistomaisesti. Älä nyt enää viitsi, lopeta ressaa. Kaadapas lasit.
Mietin… meidän pitäisi lomailla. Mitä jos lähdettäisiin Espanjaan ensi kuussa? Kolmistaan. Ilona rakastaa merta, mä katsoin jo sopivan hotellin.
Jussi, miten lomalle nyt? Suoma hämmästyi. Mehän eletään kuin kämppikset!
Sinä vaan vedät hernettä nenään kaikesta, Jussi siemaisi viiniä. Mä sentään yritän liimata palasia yhteen. Mutta! Mä haluan, että lupaat: ei sanaakaan enää siitä jutusta.
Ei kännykän tutkimista, ei vihjailuja, ei yhtään kyyneltä. Elää vaan ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut!
Entä luottamus? Suoma katsoi miestä suoraan silmiin.
Luottamus on ylellisyyttä, johon sulla ei nyt ole varaa, mies kummasteli. Sulla on turva, lapsella isä ja kodilla isäntä.
Kaikki olemassa. Ehtona vain sun hiljaisuus. Musta aika hyvä diili.
Entä jos en suostu?
Jussi laski viinilasin pöydälle hitaasti.
Sitten huomenna pakkaat laukun. Mä olen tosissani, Suoma. Olen kyllästynyt tähän kinasteluun.
Mä olen mies, tarvitsen kotirauhan, en loputtomasti nyrpistävää vaimoa.
Jos et pysty antamaan anteeksi ja unohtamaan, meillä ei ole tulevaisuutta.
Muista vaan otan mukaani kaiken minkä voin. Ja siitä saat syyttää vain omaa ylpeyttäsi!
Hän nousi ja poistui. Suoma jäi istumaan pimeään, kuunnellen kylpyhuoneessa solisevaa vettä. Hän tajusi, että tämä oli silkkaa röyhkeyttä, avointa kiristystä.
Että kuka tahansa “vahva nainen” olisi paiskannut viinilasin miehen naamalle ja poistunut näyttävästi. Mutta Suoma ei ollut sellainen…
Hän on ennen kaikkea äiti, ja hänellä oli vain yksi huoli: lapsen hyvinvointi. Jokaiselle ihmiselle kuuluu toinen mahdollisuus.
Mies horjahti vain kerran ehkä hän ansaitsee anteeksiannon. Ainakin Ilonan vuoksi on yritettävä unohtaa…
Äiti? kuului pelokas ääni eteisestä.
Suoma pyyhki silmät salamannopeasti ja kääntyi ovella seisoi Ilona.
Äiti, näin pahaa unta. Missä isi on?
Isi on täällä, rakas, Suoma nosti tytön syliin ja rutisti hellästi. Isi on suihkussa, ei ole mihinkään mennyt. Tule, kaikki on hyvin. Me ollaan kaikki täällä.
Ihanko oikeasti? Ilona painoi nenän äidin kaulaan. Ollaanko me aina yhdessä?
Suoma sulki silmänsä, sydän särkyi hiljaa.
Aina, kulta. Aina.
Viedessään tytärtä takaisin omaan sänkyynsä, Suoma oli päättänyt: tämän perheen hän pitää kasassa. Huomenna hän yrittää unohtaa kaiken. Mutta vasta huomenna…
