En halua asua tyttäreni perheen kanssa! Kerron teille miksi. Tyttäreni ja hänen perheensä jäivät ilman kotia. Tulvan jälkeen heidän asuntonsa oli asumiskelvoton ja se piti remontoida. Itsestään selvää oli, että tuleva miniäni ja hänen perheensä muuttivat luokseni. Oli selvää, ettei heillä ollut muita vaihtoehtoja, joten otin heidät kotiini. Keskusteltuani tyttäreni ja vävyni kanssa päätimme kuitenkin, että tämä oli poikkeustilanne ja he palaisivat omaan asuntoonsa mahdollisimman pian. Minulla on ihana tytär, eikä vävynikään ole hassumpi, joten he olivat täysin samaa mieltä kanssani: perhe on itsenäinen yksikkö, kaikki muut ihmiset ovat ikään kuin ulkopuolisia. Olen tästä asiasta melko jyrkkä ja nyt kerron tarkalleen, mihin näkemykseni perustuu. Minulla on oma elämänrytmini, joka poikkeaa täysin tyttäreni ja vävyni rytmistä. Esimerkiksi voin sietää tyttäreni läsnäoloa ympäristössäni, mutta vävyni on minulle täysin vieras, vaikka hänkin ansaitsee oman yksityisyytensä. Toisaalta ei ole mitään järkeä riidellä siitä, että nukahdan televisio päällä tai että tytär ja vävy haluavat kutsua vieraita kotiimme. Jokaisella on omat tapansa pitää asunto järjestyksessä, joten riitaa ei synny astiankuivaajasta – mutta tällaiset pienet asiat voivat pilata parhaatkin välit. Lisäksi meillä on täysin eri ruokailutottumukset. Entäpä tilanteet, kun vieraita ilmestyy ovelle yllättäen? Tunnettua on, että silloin saattaa tehdä mieli napostella toisen jääkaapista herkkuja – mutta jääkaapin lukitseminen ei ole ratkaisu. Myös erilaiset lepoajat voivat muuttua isoksi ongelmaksi, kun joutuu hipsimään varpaillaan koko ajan. Ihmiset eivät usein ole herkkiä toisten unelle, ja unenpuute voi laukaista kiukkua ja päänsärkyä – ikään kuin räjähteen, joka odottaa vain pientä kipinää. Enkä myöskään halua arvostella tyttäreni ja hänen miehensä elämää. Olen opettanut tyttäreni kaikessa, mutta nyt haluan nähdä vain sen osan, jonka he ovat valmiita minulle näyttämään – enkä halua tietää enempää. Jaettuun asuntoon tämä ei kuitenkaan onnistu. Tärkeintä on, että haluan päättää itse, missä voin ja haluan auttaa – ja haluan tehdä sen omasta vapaasta tahdostani. Haluan myös aikaa itselleni.

En halua asua tyttäreni perheen kanssa! Kerronpa miksi.

Tyttäreni ja hänen perheensä joutuivat pulaan, kun rankkasateet aiheuttivat vesivahingon heidän kerrostaloasunnossaan Helsingissä. Asunnosta tuli asumiskelvoton ja sinne oli pakko tehdä remontti. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa heidät luokseni asumaan.

Oli selvää, ettei heillä ollut muutakaan paikkaa minne mennä, joten totta kai tarjosin apuani. Silti sovimme yhdessä tyttäreni ja hänen miehensä kanssa, että tämä on vain väliaikainen ratkaisu ja he aikovat palata kotiinsa heti kun mahdollista.

Minulla on ihana suomalainen tytär ja vävyni on ihan fiksu mies, joten kaikki sujui sopuisasti: perhe on se pieni yhteisö, ja kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän ulkopuolisia. Olen tässä asiassa aika tiukkapipoinen, ja nyt kerron miksi.

Olen tottunut omaan rauhalliseen elämänrytmiini, joka poikkeaa melkoisesti tyttäreni ja vävyni tavoista. Voin kyllä hyvin elää tyttäreni kanssa saman katon alla, mutta vävy on minulle kuitenkin vieraampi toki hänellä on silti oikeus yksityisyyteensä. Ei ole mitään järkeä riidellä siitä, jos minä nukahdan iltaisin televisio päällä tai jos tyttäreni ja vävyni haluavat kutsua ystäviä kotiini. Meillä kaikilla on omat käsityksemme siisteydestä, joten tiski- tai siivousvuoroista kinastelu tuntuu turhalta. Juuri tällaiset pikkuasiat voivat pilata muuten loistavan suhteen.

Meillä on myös täysin erilaiset ruokamieltymykset. Aina ei tiedä, milloin yllätysvieraita piipahtaa kylään, ja silloin saattaa helposti käydä niin, että toisen herkkuja katoaa jääkaapista. Lukon asentaminen jääkaappiin ei oikein tunnu suomalaiselta ratkaisulta.

Myös erilaiset unirytmit aiheuttavat hankaluuksia, kun pitäisi hipsiä varpaisillaan, ettei häiritse toisten unta. Suomalaiseen tapaan ihmiset eivät yleensä huomioi toistensa unta kovin tarkkaan, joten jos joku ei saa tarpeeksi unta, pinna kiristyy nopeasti ja päänsärkykin voi iskeä riidan siemen kylvetään helposti yhdestä pienestä ärsytyksestä.

Lisäksi minä en halua olla se, joka arvostelee tyttäreni ja vävyni elämää. Olen antanut lapselleni ne eväät, joita olen voinut, ja nyt haluan nähdä heistä vain sen, mitä he itse haluavat minulle näyttää. Tämä taas on mahdotonta, jos asutaan koko ajan yhdessä ja kaikki tulee väistämättä esiin.

Kaikkein tärkeintä minulle on kuitenkin se, että saan itse päättää, milloin ja miten autan heitä. Haluan auttaa omasta tahdostani, en siksi, että sitä odotetaan. Lisäksi kaipaan aikaa itselleni haluan joskus vain olla rauhassa omien ajatusteni kanssa.

Siksi en halua asua tyttäreni perheen kanssa pysyvästi, vaan toivon, että kaikilla on mahdollisuus omaan elämäänsä ja rauhaansa täällä Suomessa.