Lähetettiin hoivakotiin
Lopeta nyt, Ilmatar, älä edes mainitse sellaisia! Kyllikki työnsi kaurapuuron pois edestään niin, että lautanen kolahti pöytään. Aiotko sinä oikeasti viedä minut johonkin laitokseen?
Että siellä lääkitään ties millä ja tukahdutetaan tyynyllä, jos ääneen sanon jotain?
Et tule sitä näkemään!
Hengitin syvään, yritin olla katsomatta mummon vapisevia käsiä.
Mummu, ei tämä ole mikään laitos. Se on yksityinen hoivakoti. Metsä ihan vieressä, hoitajat paikalla ympäri vuorokauden.
Saat seuraa, iso televisio, tekemistä.
Täällä taas oot yksin koko päivän, kun isä on töissä.
Seuraa muka, tiedän kyllä millaista se on, mummo kitisi ja järjesteli tyynyjään mukavampaan asentoon. Ryöväävät kaikki, vievät asunnonkin mennessään, minut heittävät ojaan.
Käsket sen Pasilankin tietämään: elävältä en tästä kodista lähde. Hoitakoon minut loppuun asti, kerran on minun poikani.
Minä häntä hoidin, kun oli tuhkarokko, en nukkunut öitä. Nyt on hänen vuoronsa.
Isä tekee kahta työtä, että saat lääkkeet! Hänellä on jo 53 ikää, verenpaineessa ongelmia, ei ole kolmeen vuoteen käynyt leffassa, lomasta puhumattakaan!
Hyvin pärjää, Kyllikki tiivisti suunsa. Nuorihan se vielä on.
Ja sinä pidä suusi kiinni, ei kananmunat kanaa opeta. Mene nyt siivoamaan puurot. Täällä on sotkuista!
Poistuin eteiseen ja huokaisin kovaan ääneen. Miten tämän ihmisen kanssa pitäisi puhua?
Isä tuli kotiin seitsemältä illalla. Hän istui jakkaralle eteisessä, ei riisunut kenkiään heti vaan tuijotti eteensä pitkään.
Isä, kuinka voit? Sain hänen painavan kauppakassin syliini.
Ihan hyvin, Iltu. Töissä kiire, tilintarkastus tulossa. Miten mummu?
Entisellään. Taas draamaa hoivakodista. Luulee, että yritämme päästä hänestä eroon.
Isä, tämä ei käy. Katoin tämän kuukauden tilit meille jää ruokaan vain kolmesataa euroa.
Mun täytyy maksaa vielä opiskelija-asuntolasta ja ostaa oppikirjat.
Katsotaan, isä nousi raskaasti, riisui kengät. Otin lisävuoroja. Yövartijana, joka toinen yö.
Oletko järjiltäsi? Koska aiot nukkua? Kaadut vielä johonkin!
Isä ei sanonut mitään. Hän meni keittiöön ja laittoi vettä kattilaan.
Onko hän syönyt?
Kaatoi puolet sänkyyn. Vaihdoin lakanat.
Hyvä on. Mene opiskelemaan, sinun täytyy valmistautua tentteihin. Mä ruokin ja pesen hänet vielä.
Katsoin, kuinka isä ontui hitaasti mummun huoneeseen.
Kävi isää niin sääliksi, että sydäntä särki. Näin, miten aiemmin vahva ja nauravainen mies oli muuttumassa pelkäksi varjoksi.
Ei vitsejä, ei iloa silmissä.
***
Viikon päästä tilanne paheni entisestään isä tuli kotiin vielä normaaliakin myöhemmin. Häntä huojutti, pelästyin heti.
Isä? Sattuiko jotain?
Kaikki hyvin, Iltu. Metrossa pyörrytti, siellä on niin tunkkaista.
Istu alas. Mittaan verenpaineen.
Mittari näytti 180/110. Otin lääkkeet pöydältä sanomatta sanaakaan.
Huomenna et mene töihin. Lääkäri paikalle.
Ei käy, isä irvisti. Huomenna tarkastus. Jos en ole paikalla, bonus jää saamatta. Saatiin juuri mummun asunnosta isompi kiinteistövero.
Myy se! kuiskasin melkein pelossa, ettei mummo kuulisi. Myy sen yksiö Kirkkonummelta.
Kuusisataatuhatta euroa, se riittää kaiken maksuun ja palkataan kunnon hoitaja!
Isä huokaisi:
Mummu ei anna lupaa
Isä, hän ei ole käynyt siellä viiteen vuoteen! Miksi sen pitää pitää asunto, jos ei pääse sinne?
Vastaus jäi tulematta mummun huoneesta alkoi kuulua kovaa kolinaa.
Kyllikki paukutti mukilla yöpöytään, ja vaati heti huomiota.
Pasi! Hei, Pasi, tule heti! Kenen kanssa siellä supisette? Puidaan taas mun asioita vai mitä? kaikui hänen särisevä äänensä.
Isä huokaisi, nielaisi lääkkeen, ja meni perässä.
***
Kuusi vuotta sitten isällä oli nainen. Helena, lempeä ja asiallinen, kävi meillä usein, toi pullaa ja suunnittelivat isän kanssa viikonloppureissuja Porkkalaan.
Kaikki loppui, kun mummu sairastui. Helena koetti auttaa, mutta mummu teki hänen elämänsä sellaiseksi, ettei kukaan olisi sitä kestänyt.
Kuule, tuli valmiiseen pöytään! Aikoo viedä mun pojan! karjui mummu niin, että koko talo kuuli, ja sai sydänkohtauksen kohtauksen joka kerta kun isä yritti tavata Helenaa. Talosta ulos moinen akka!
Helena jätti lopulta koko touhun, eikä isä yrittänyt häntä enää saada takaisin.
Olin lukemassa kokeisiin, kun puhelin soi illalla. Isää ei ollut vielä kotona.
Haloo?
Onko tämä Pasi Heikkilä? kysyi vieras mies.
Ei, tytär täällä. Onko jotain sattunut?
Täällä työterveys. Isänne menetti tänään tajuntansa kokouksessa. Hänet vietiin sairaalaan, tässä osoite.
Kirjoitin osoitteen ylös kirjan reunaan. Juuri kun laitoin luurin alas, mummu alkoi kailottaa huoneestaan.
Ilmatar! Mikä siinä oli? Missä Pasi? Tuo teetä, janottaa!
Astuin mummun huoneeseen. Hän oli puoli-istuvassa asennossa, tyynyillä tuettuna.
Isä on sairaalassa, sanoin lyhyesti.
Miten niin sairaalassa? Kyllikki hätkähti hetkeksi, mutta jatkoi heti: Katsos nyt, täällä minua rääkkäävät! Hänkin joutu sinne kun huusi mulle Jumala rankaisee!
Aina minua syytetään! Kuka minua nyt ruokkii? Laita vesi kiehumaan.
Poistuin sanomatta sanaakaan.
***
Kolme päivää juoksin sairaalan ja kodin väliä.
Isällä todettiin hypertensiivinen kriisi ja vakava uupumus.
Lääkäri määräsi lepoa ei edes ylös nousua.
Mitä mummulle kuuluu? isä kysyi heti, kun pääsin vierailulle.
Hyvin pärjään, naapurit auttavat. Mieti nyt itseäs. Lääkäri sanoi, että makaat vähintään pari viikkoa.
Kaksi viikkoa Minut irtisanotaan Rahat…
Nuku, peittelin isän. Minä selvitän kaiken. Lupaan.
Neljännen päivän iltana mennessäni kotiin, mummu hyökkäsi heti kimppuun.
Missä sä laahustat? Likaisena makaamassa täällä, Pasi laiskottelee, ja minä täällä kärsin!
Puristin kädet nyrkkiin ja sanoin aivan rauhallisesti:
Nyt kuuntelet, mummu. Isä on huonossa kunnossa, saattaa saada aivoinfarktin, jos vielä stressaa noin.
Pötyä! mummu tuhahti. Onhan se vahva mies, isänsä poika. Käännä minut nyt, lonkka puutui.
En käännä, istuin sängyn reunalle. Enkä ruoki sua enää.
Kyllikki pyöräytti silmiään.
Mitä tämä on? Oletko järjiltäsi tyttö?
En. Meillä ei ole rahaa. Ei enää lainkaan. Isä on sairas, ei ole palkkaa, ei bonuksia. Sun eläkkeellä ei saa edes vaippoja ja verenpainelääkkeitä.
Valehtelet! Kyllä Pasilla stashia on!
Ei ole mitään piilossa. Kaikki meni sun viime kuun lääkärikuluihin. Eli kaksi vaihtoehtoa: joko allekirjoitat asunnon myyntipaperit nyt, tai huomenna pyydän sosiaalitoimen katsomaan tilanteen läpi ja sinut viedään kunnalliseen hoivakotiin. Ilmaiseksi.
Et kehtaisi! mummu parkaisi. Olen Pasi poikasi äiti! Olen tämän kodin emäntä!
Minkä kodin? Olet tuhoamassa oman poikasi. Et mieti kuin sitä, milloin leipä on pehmeämpää ja viltti lämpimämpi.
Soitin tänään siihen hoivakotiin, josta puhuttiin. Siellä on vapaana paikka, asunnon myyntirahalla hoidetaan hoito. Siellä pidetään hyvin huolta.
En mene! mummu yskäisi kiivaasti.
No, sitten paastoat. Minulla ei ole sinulle ruokarahaa. Huomenna menen iltavuoroon, tulen vasta myöhemmin. Vesipullo on pöydällä. Mieti.
Lähdin ulos ja suljin oven. Kädet vapisivat. En ollut koskaan ollut kovasydäminen, mutta nyt tunsin, että jos en laita rajoja, menetän isänikin.
Ja mummu mummu kyllä elää vaikka meidät kaikki, jos vaan saa jatkaa samaan malliin.
Yö oli hiljainen. En mennyt hänen huoneeseensa, vaikka kuulin vuoroin kutsua, vuoroin itkua ja sadattelua. Menin sinne vasta aamulla.
Anna vettä mummu käheästi kuiskasi.
Annoin kupin hänen huulilleen.
No, allekirjoitatko? Notaarille sanoin tulla klo 12.
Kiroilijat mummu mutisi, mutta ilman aggressiota. Kaiken haluatte viedä… No, hoida sitten paperisi.
Kerro vaan Pasille että kävisi katsomassa.
Hän käy, kun pääsee liikkeelle. Minäkin tulen. Lupaan.
***
Pasi istui hoivakodin puistossa penkillä. Näytti hyvältä poskilla taas väriä, kroppa saanut voimia.
Vieressä istui hänen äitinsä puhtaassa villahuivissa, uudenkarheassa rullatuolissa, ja pureskeli omenaa vakavana.
Pasi? Pasi! hän huikkasi.
Joo, äiti?
Oletko soittanut Helenalle? Sovittu jo asiat?
Pasi katsoi oudoksuen äitiään.
Soitin. Tulee käymään lauantaina.
No hyvä, mummu käänsi pään kohti kukkapenkkiä. Käyköön vaan. On täällä yks hoitaja, Leena, oikein tyly, aina moittii mua.
Sinun Helena saa tulla katsomaan, miten täällä kohdellaan. Katso sitten ettet loukkaa Helenaa! Ei se hyvä ole, jos mies saa naisen itkemään.
Silloin sun isä
Pasi hymyili, puristi äidin kättä. Katua pitkin Ilmatar juoksi kohti, heilutti kättä ja hymyili leveästi.
Isä! Mummu! hän huusi jo kaukaa. Sain apurahan! Ja työssä sain lisää tunteja!
Pasi nousi seisomaan, levitti kätensä. Kyllikki seurasi tapahtumaa siristellen silmiään.
Hän oli edelleen katkera siitä, että hänet häädettiin omasta kodistaan, mutta ei enää jaksanut valittaa.
Kun hoitsukka tuli sanomaan, että olisi hieronta-aika, mummu vain nyökkäsi tärkeänä.
Mennään vaan, tyttö hyvä. Muista sitten, että käsittele varoen, mä olen hentorakenteinen. Viimeksi se hieroja painoi nilkkaa ihan liikaa…
Sano sille, että hellävaraisemmin! On kuin karhu, totta vie
Hoitaja vei hänet, Ilmatar rutisti isää, ja me jäimme pitkäksi aikaa yhdessä ihailemaan korkeita mäntyjä.
Ensimmäistä kertaa pitkään, koko perhe oli aidosti onnellinen.
***
Kyllikki ehti nähdä lapsenlapsenlapsensa Ilmatar valmistui, meni naimisiin oikein mukavan miehen kanssa, poika syntyi.
Pasi meni naimisiin Helenan kanssa, ja äiti oppi hyväksymään toisen miniän heidän välilleen kasvoi luottamus ja jopa lämpö, sillä Helena antoi anteeksi kaikki ilkeydet alkuajoilta.
Kyllikki nukkui pois rauhallisesti, unessa, jättämättä kaunoja jälkipolville.
