Miehen uudelleenkasvatus
Me olimme yhdessä, Salla. Silloin viimeisellä työmatkalla Turkuun. Kaikki tapahtui… typerästi.
Me otimme pari lasia esityksen jälkeen, ja minä sitten… En pystynyt pysähtymään, Salla…
Ja sinä vain sanot sen noin? Salla kohautti ääntään epäuskoisena. Pasi, myönsitkö juuri pettäneesi minua?
En voi enää pitää sitä sisälläni, mies laski katseensa. Anna anteeksi, Salla… Lupaan ettei sellainen enää ikinä toistu. Olen ymmärtänyt kaiken…
Salla laski viinilasinsa varovaisesti pöydälle. Hänen elämänsä juuri romahti
***
Aamu alkoi tavalliseen tapaan Salla seisoi hellan ääressä, keitti puuroa nuorimmalle ja yritti samanaikaisesti letittää seitsemänvuotiaan Hiljan hiuksia.
Äiti, sattuu, nykäisi Hilja päätään.
Anteeksi, kulta, minulla on kiire. Missä isä taas viipyy?! Kohta tulee taas kiire!
Mies tuli kylpyhuoneesta kauluspaidaan pukeutuen. Sallasta näki heti, ettei Pasilla ollut hyvä päivä.
Onko kahvia? hän kysyi vilkaisemattakaan Sallaansa.
Pannussa. Kaado itse, minulla on molemmat kädet täynnä.
Pasi kaatoi kahvin, joi pystypäin ja katseli ulos harmaalle sisäpihalle, missä talonmies haravoi lehtiä laiskasti.
Ei poskisuudelmaa, ei nukuitko hyvin viime vuosina he olivat alkaneet elää kuin kaksi kämppistä.
Salla työskenteli kirjanpitäjänä isossa tukkufirmassa. Kymmenen vuoden avioliitto takana.
Kolmio Vantaalla, tosin vielä pankin omistuksessa, auto upouusi farmari. Lapset terveinä, periaatteessa kaikki hyvin, mutta
Ilmassa ei ollut happea. Miehestä, entisestä Pasista, joka saattoi yöllä herättää ja yllättää jäätelöllä tai rutistaa niin että kylkiluut natisivat, oli tuskin enää jäljellä mitään.
Iltapäivällä puhelin värisi pöydällä.
Lähdetäänkö illalla syömään ulos? mies kirjoitti. Sovin jo Lilan kanssa, hän ottaa lapset yökylään.
Salla luki viestin kolme kertaa. Sydän teki voltin.
No jopas, hän kuiskasi. Onko Pasi viimein huomannut jotakin?
Loppupäivä meni sumussa. Hän pyysi päästä töistä aiemmin, juoksi kotiin, pysähtyi miettimään mekkoa.
Valitsi tummansinisen silkkimekon, joka korosti vartaloa. Hitunen enemmän ripsiväriä kuin tavallisesti, pisara hajuvettä korvien taakse.
Peilissä katsoi nainen, joka halusi taas kelvata omalle miehelleen.
Ravintola oli viihtyisä kynttilät, pehmeä live-musiikki. Salla saapui, kun Pasi jo odotti pöydässä. Puvussa, huoliteltu.
Pasi nousi pöydästä, ja hänen katseestaan vilahti jotain ihailun ja säälin väliltä. Salla ei ymmärtänyt kumpaa.
Näytät todella hyvältä, Salla, hän totesi, vetäen tuolin.
Kiitos. Olin kyllä yllättynyt kutsusta. Onko joku erityinen syy?
Ei erityistä… Tajusin vain, että emme puhu toisillemme enää oikeastaan lainkaan. Kämppiksiä enemmän kuin puolisoita.
Kyllä… Salla huokaisi ja maistoi viiniä. Työ, lapset ja tämä loputon arki…
Niin minäkin tunnen, Pasi pyöritteli veistä käsissään. Juoksen tässä oravanpyörässä enkä enää tiedä miksi.
He juttelivat pitkään. Muistivat kuinka menivät naimisiin, asuivat Kallion pienessä yksiössä talvisaikaan ja olivat onnellisia.
Nauroivat kuinka Pasi vaihtoi Hiljan ensimmäistä vaippaa ja meinasi pyörtyä.
Ilta oli ihana. Jää alkoi sulaa heidän välillään.
Näin pitäisi tehdä useammin, Salla ajatteli. Kaikki järjestyy, olemme vain väsyneitä…
Lähdetäänkö kotiin? Pasi ehdotti kun lasku tuotiin. Käyn vielä ostamassa viiniä, juodaan rauhassa kun lapset on poissa.
Kotona oli epätavallisen hiljaista, ilman lasten ääniä ja lelujen sekasortoa koti tuntui oudon suurelta ja tyhjältä.
He istuivat keittiössä. Pasi kaatoi viiniä laseihin. Tunnelma oli lämmin, mutta sitten…
Salla, meidän täytyy ihan oikeasti muuttaa jotakin, Pasi aloitti.
Olen samaa mieltä. Lähdetään vaikka yhdessä Lappiin tai kylpylähotelliin? Tarvitsemme hengähdystä.
Tarvitsemme. Mutta kyse ei ole vain lomasta. Tuntuu ettemme enää kuule toisiamme.
Sä olet lapsissa, minä töissä. Kun tulen kotiin, sä oot jo nukkumassa tai vihainen.
Ei ole läheisyyttä, tiedäthän? Ei edes sitä, että ymmärtää toista puoleen sanaan.
Salla varoittui:
Mitä sinä oikein tarkoitat? hän kysyi hiljaa.
Sitä että minä mokasin.
Ja silloin hän kertoi. Turusta, työkaverista, syrjähypystä.
Hän vain kuunteli minua, Salla, Pasi puhui nopeasti, sekavasti, kuin peläten hänen keskeyttävän. Me oltiin monta kertaa työmatkoilla, hän oikeasti välitti, ihan oikeasti.
En selittele. Olen törppö, tiedän sen. Kesti kauan ennen kuin sorruin. Mutta sillä kertaa… Juhlittiin porukalla, lopuksi jäätiin kaksin hotellin baariin
Salla oli hiljaa. Hänestä tuntui kuin rinnassa olisi räjähtänyt kranaatti, jonka sirpaleet leikkelivät sisuksia.
Anna anteeksi jos pystyt, hän jatkoi. Häpeän aivan hirveästi. En ole tiennyt miten olla tämän kanssa.
En voi katsoa sinua silmiin valehtelematta. En halua menettää teitä. Sinä ja lapset olette kaikki mitä minulla on. Olen valmis tekemään mitä vain.
Ihan mitä vain… Salla toisti ontosti.
Niin. Puhuin jo pomolle. Pyysin siirtoa toiseen tiimiin, ettei minun tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Jari lupasi, että asia järjestyy kuukauden sisällä.
Jätin myös lomalapun. Lähdetään pois. Minä ostan meille heti matkat, vain sinä ja minä. Alku uudelleen.
Pasi ojensi kättään peittääkseen Sallan käden omallaan, mutta Salla veti pois.
Alku uudelleen? Salla hymyili katkerasti. Pasi, ymmärrätkö edes mitä olet tehnyt?
Sinä et vain pettänyt minua jonkun kanssa, sinä murskasit minut!
Minä istuin töissä, ilahduin sun viestistä, mietin mitä puen päälle… Luulin että me korjataan tätä, että sä rakastat…
Rakastan sinua edelleen! Pasi melkein huusi. Siksi minä kerroin. En voinut valehdella.
Jos rakastaisit, et olisi mennyt hänen kanssaan sänkyyn Huolehtiva kollega sulla ollut. Minä kai vain olen se ilkeä.
En tarkoittanut sitä…
Hän nousi ja yritti halata Sallaselkävarresta.
Salla, pyydän…
Älä koske minuun! Salla työnsi hänet pois. Inhottaa.
Hän juoksi makuuhuoneeseen, lukitsi oven ja rojahti sängylle.
Kyyneleet valuivat vuolaana. Pasi pyöri ovella, kuiskaili, pyysi anteeksi, lopulta hiljeni Salla kuuli kun hän kävi sohvalle olohuoneeseen.
***
Aamulla Salla raahautui keittiöön turvonnein kasvoin. Mies istui samalla sohvalla, yhä samat vaatteet päällään. Kylmä kahvi odotti pöydällä.
En lähtenyt yöllä siksi, että lapset ovat Lilalla, hän sanoi kylmästi.
Salla…
Älä puhu mitään tunteista. En jaksa kuulla niistä nyt.
Ymmärrän.
Puhuimme siitä lomasta. Mihin aikomus oli mennä?
Ajattelin jotain rauhallista paikkaa, että voidaan vain kävellä ja puhua…
Hyvä, hän kääntyi ikkunaan. Mennään. Mutta älä kuvittele, että asiat muuttuvat entisiksi. Mennään, jotta näen pystynkö edes katsomaan sua enää ilman inhoa.
Pasi nyökkäsi, valmis mihin tahansa.
Mä hoidan kaikki järjestelyt tänään.
Ja vielä yksi asia, Salla kääntyi. Siirtopaperit. Haluan niistä kopion leimalla. Ja puhelimesi… siitä alkaa lähtien ei enää salasanaa.
Tietysti. Niin tehdään.
Hän ojensi puhelintaan, mutta Salla käänsi päätään inhoten.
Myöhemmin. Mene nyt suihkuun. Tarvitsen aikaa ennen kuin haen lapset Lilalta. En halua, että lapset näkevät meitä tuollaisina.
Kun kylpyhuoneen ovi meni kiinni, Salla lysähti keittiön tuolille. Olisi helpointa vain lähteä, jättää vielä eilen kaikkein rakkaimmalta tuntunut ihminen mutta ei voinut lasten vuoksi…
***
Matkaa odotellessa päivät kuluivat hitaasti, puhetta käytiin vain tärkeimmistä asioista.
Ostitko liput?
Ostin, lauantaille.
Käy hakemassa Hilja koulusta.
Selvä.
Lapset tajusivat, ettei kaikki ollut hyvin. Hilja hiljeni kun vanhemmat olivat samassa huoneessa, pojasta tuli tavallista itkuisempi.
Äiti, miksi isä nukkuu sohvalla? Hilja kysyi eräänä iltana peiton alta.
Salla nielaisi kyyneleet, peitteli tytärtään.
Isällä on töissä selkä kipeytynyt, sohvalla on parempi. Hän tekee liikaa töitä.
Riitelittekö?
Me ollaan vain vähän väsyneitä nyt. Kaikki järjestyy, kulta. Pian lähdetäänkin lomalle, muistatko?
Hilja nyökkäsi, mutta epäluulo jäi hänen silmiinsä. Lapsia ei voi huijata he aistivat kaiken.
***
Perjantaina ennen lähtöä Pasi tuli aikaisin kotiin, toi paperit tullessaan.
Tässä, hän laski pöydälle paperin. Vaihto toiseen tiimiin. Loman jälkeen aloitan analyytikoiden puolella.
Ei enää työmatkoja. Ja se nainen, hän jää hankintapuolelle. Meillä ei enää yhteisiä työjuttuja.
Salla vilkaisi sinettiä.
Hyvä.
Salla… Pasi epäröi keittiön ovella. Olen miettinyt tätä yötä päivää. Kuinka… alhainen olin…
Pasi, riittää! Teit päätöksesi silloin Turussa, nyt minä teen oman päätökseni mietin yhä pysynkö kanssasi ollenkaan!
Hän ei kertonut Pasille, että oli edellisenä iltana tarkastanut tämän kännykän.
Se ällötti, käsi tärisi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Viestit olivat jäljellä, viimeisin mieheltä:
Kaikki on ohi. Iso virhe, älä enää kirjoita tai tule lähelle.
Ja vastaus naiselta: No, kuin haluat. Onnea matkaan!
Saitko helpotusta? Et. Mutta syvällä sisimmässä jokin liikahti. Siinä mies ainakin oli ollut rehellinen yrittänyt katkaista kaiken.
***
Lauantaiaamu oli tihkusateinen. Tavarat pakattiin autoon sanomatta sanaakaan.
Pasi painotti huomaavaisuuttaan: ojensi kättä, tarkisti ikkunat, osti Sallalle hänen lempikahvia huoltoasemalta. Se tuntui vain pahentavan oloa.
Lentokentän odotustiloissa mies istui viereen kun lapset tuijottivat suurista ikkunoista nousevia koneita.
Tiedätkö, Pasi sanoi hiljaa, katsellen samaan suuntaan kuin lapset. Muistin eilen meidän ensimmäisen lomareissun, telttaretken Yyteriin. Kun teltta meinasi tuulessa lähteä lentoon.
Salla hymyili tahtomattaan.
Muistan. Sinä pidit siitä koko yön kiinni, minä nukuin sadeviitan alla.
Silloin ajattelin, ettei kukaan ole parempi kuin sinä. Ja ajattelen nytkin. Olen vain ollut aivan pihalla…
Niin minäkin, Pasi, Salla kohtasi miehen katseen ekan kerran viikkoon.
Hän tarttui Sallaa kädestä. Tällä kertaa Salla ei vetänyt pois mutta ei puristanut takaisin. Hän oli eksyksissä.
Todennäköisesti Salla antaisi vielä anteeksi. Lähinnä, koska ei halunnut rikkoa lasten maailmaa.
Mutta ennen anteeksiantoa mies saisi oppia läksynsä. Jotta ei enää koskaan katsoisi muihin naisiin.
Loma siitä hänen koulutuksensa vasta alkaisi…
