Se lähti – ja hyvä niin — Miten niin “tilaajaan ei saada yhteyttä”? Vielä viisi minuuttia sitten kuulin hänen ääntään! — Natali seisoi keskellä eteistä, puhelin korvalla. Hän vilkaisi lipastolle. Korurasia, jossa hänen arvokorunsa olivat, oli paikallaan. Jokin sen asennossa kuitenkin häiritsi — kansi ei ollut kunnolla kiinni. — Roni! — hän huusi asunnon syvyyksiin. — Oletko kylpyhuoneessa? Natali lähestyi varovasti lipastoa. Kun hän kosketti kiiltävää puuta, kylmä väreili pitkin selkää — rasia oli tyhjä. Täysin. Edes vanha kaupan kuitti, jota hän käytti kirjanmerkkinä, ei ollut jäljellä. Korujen lisäksi myös rahat olivat poissa. Tosin hän oli antanut ne itse… — Hyvä luoja… — hän kuiskasi, valahtaen istumaan lattialle. — Miten tämä on mahdollista? Vielä eilen riitelimme tapeteista… Lupasit, että mennään elokuussa Turkuun lomalle yhdessä… Ja kaikki alkoi niin arkipäiväisesti. Viime kesäkuussa Natalin “Käpynen” -autossa jumittui mäntä. Autohuolto antoi hintalapun, joka sai Natalin ärähtämään, ja niin hän meni oman alueen “Autoapu Suomi” -keskusteluryhmään verkossa. “Osaisiko joku sanoa, saako jumiutuneen jarrumännän irti itse? Liitteenä kuva likaisesta vanteesta”, hän kirjoitti. Kommentteja tuli heti. Joku kehotti pysymään erossa koneen sisältä, joku suositteli ostamaan uuden osan. Sitten tuli viesti käyttäjältä nimeltä Roni85: “Suotta kuuntelet muita. Osta WD-40:ä ja korjaussarja kolmellasadalla. Irrota rengas, paina mäntää jarrupolkimella mutta ei loppuun asti. Pese kaikki jarrunesteellä ja voitele osat. Jos sylinterin peili on ehjä, menee kuin uusi.” Natali piti neuvoja fiksuina – ei liioiteltua besser-wisseröintiä. “Entä jos sylinterissä on syvät pykälät?” hän kysyi. “Sitten ainoastaan vaihto. Mutta kuvasta päätellen autosi on hyvässä kunnossa, tuskin siellä niin pahasti. Jos tulee kysymyksiä, laita viestiä yksityisesti.” Siitä se lähti. Roni osoittautui teknisesti todella taitavaksi. Viikon aikana hän neuvoi öljynvaihdossa, sytytystulppien valinnassa ja varoitti, minkälaisia jäähdytysnesteitä ei kannata käyttää. Natali huomasi odottavansa hänen viestejään. “Kuule, Roni, olet pelastajani — mietin pitäisikö tavata? Kahvit tarjoan, tai vaikka jotain vahvempaa, kun säästin niin huollossa”, hän ehdotti heinäkuun lopulla. Vastaus tuli viiveellä, noin kolmen tunnin päästä. “Natali, mielelläni. Totta puhuen, mutta olen nyt… työkomennuksella. Pitkällä. Ja ulkomailla, voisi sanoa.” “Ai, kuinka kaukana?” Natali ihmetteli. “Kauempana kuin arvaat. En halua valehdella – tykkään sinusta, oikeasti. En kuitenkaan ole työmatkalla. Olen istumassa. Kylmäkosken vankilassa, IK-12, sanooko mitään?” Natali pudotti puhelimen sohvalle. Rintaan sattui. Vanki? Hän, kunnollinen nainen, ison firman kirjanpitäjä, on jo toista viikkoa kirjoitellut rikollisen kanssa?! “Miksi?” hän kysyi sormet täristen. “Petos. Jäin syöttinä – osa oli omaa syytä, osa huonoa onnea. Vähemmän kuin vuosi jäljellä. Jos haluat, poista keskustelu, ymmärrän kyllä.” Natali ei vastannut. Hän vain esti yhteyden ja oli kolme päivää pois tolaltaan. Työkaverit kysyivät, oliko hän kipeä. Hän mietti vain: “Miksi? Miksi noin älykäs, osaava, hyvä mies – ja silti vankilassa?!” Viikon kuluttua sähköpostiin kilahti viesti – Roni oli aiemmin pyytänyt hänen osoitettaan. Natali ei ollut poistanut kontaktia, vain sulkenut keskustelun. “Natali – ei haittaa, rehellisesti. Tiesin tämän käyvän. Olet hyvä ja valoisa. Ei tällaisia kuin minä tarvita sinun elämääsi. Halusin vain kiittää seurasta. Nämä kaksi viikkoa olivat parasta, mitä kolmeen vuoteen olen kokenut. Onnea. Hyvästi.” Natali luki viestin keittiössä ja purskahti itkuun. Häntä sääli sekä Ronia että itseään — ja koko epäreilua elämää. — Miksi kaikilla käy tuuri, mutta minulle osuu vain varattuja, mammanpoikia, ja ainoa kunnollinenkin on kaltereiden takana? — hän kysyi mielessään. Eikä vieläkään vastannut… * Natali yritti käydä treffeillä, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Yksi kavaljeeri selitti puolikkaan illan postimerkkikokoelmaa, toisella oli likaiset kynnet ja hän vaati maksamaan puoliksi. Maaliskuussa, 35-vuotissyntymäpäivänään, Natali tunsi olonsa erityisen yksinäiseksi. Aamulla tuli ilmoitus. “Hyvää syntymäpäivää, Natali! — kirjoitti Roni. — Tiedän, ettei minulla ole oikeutta vaivata, mutta en voinut olla lähettämättä. Toivon, että kaikki käy hyvin. Ansaitset, että sinua kannetaan sylissä. Tein täällä leivänpäällisestä ja rautalangasta yhden jutun… Jos voisin, antaisin sen sinulle. Muista vain, että jossain Kankaanpään suunnalla juodaan tänään paha makuista teetä sinun kunniaksesi.” “Kiitos, Roni, — vastasi Natali, murtuen. — Oli todella mukavaa” “Vastasit! — hän tuntui riemuitsevan. — Miten sinulla menee? Miten ‘Pikkuinen’? Toimiiko pakkasilla?” Ja siitä se taas alkoi. Nyt he juttelivat päivittäin. Roni soitti aina kun saattoi. Hänellä oli syvä, hieman käheä ääni. Hän kertoi elämästään: miten kasvoi veljen kanssa, kuinka veli kasvattaa nyt omia lapsiaan, miten Roni haaveilee kaikkien aloittamisesta alusta. — En halua takaisin omaan kaupunkiini, Natali, — hän sanoi kun Natali lämmitti iltaruokaa. — Siellä on vain vanhoja tuttuja, jotka vetäisivät huonoille teille. Haluan muuttaa paikkaan, missä kukaan ei tunne minua. Käsistäni kyllä on hyötyä, töitä löytyy raksalta tai huollosta. — Minne haluaisit muutaa? — Natali kysyi varovasti. — Sun luo. Vuokraisin pienen yksiön, ihan vaan jotta tietäisin, että hengitämme samaa ilmaa. Ja katsottaisiin sitten miten menee. En halua painostaa… Toukokuuhun mennessä Natali oli päätä myöten rakastunut. Hän tiesi hänen tarkastuksensa, saunaillat, työvuorot konehallissa. Hän lähetti paketteja: teetä, karkkia, villasukat, jotain tarvikkeita askarteluun. — Roni, istu rauhassa vaan loppuun asti, — hän pyysi. — Älä sotkeudu mihinkään ongelmiin. — Sun vuoksi pysyn ruodussa, — naurahti Roni. — Huhtikuussa olen vapaa. — Minä odotan sinua. * Huhtikuussa Natali meni vankilan portille. Hän osti Ronille uuden takin, farkut ja tennarit. Sydän hakkasi rinnassa. Kun hän asteli ulos, lyhyehkö, roteva mies, harmaantuvat siilitukka, Natali hätkähti. Kuvassa hän näytti hiukan erilaiselta. Mutta kun hän hymyili ja sanoi: — No, hei vaan, emäntä, — Natali syöksyi syleilyyn. — Elossa, — hän kuiskasi, painautuen sänkipartaa vasten. — En minä mihinkään katoa, — Roni rutisti häntä. — Tuoksut hyvälle. Jotain kukkaista. He lähtivät Natalin kotiin. Ensimmäinen viikko oli kuin sadusta. Roni tarttui heti toimeen; korjasi vuotavan hanan ja oikoi oven lukon, joka jumitti puoli vuotta. Iltaisin he istuivat keittiössä, joivat puolimakeaa ja Roni kertoi hauskoja tarinoita menneestä elämästä, vältellen arkoja aiheita. — Roni, — Natali sanoi kymmenentenä päivänä. — Puhuithan yksiön vuokraamisesta. Ehkä ei vaan tarvitse? Onhan minun luona tilaa, ja kahdestaan on hauskempaa. Rahatkin säästyvät, tarvitset kuitenkin työkaluja ja kaikkea uuteen alkuun. — Natali, ei tämä ihan oikealta tunnu, — Roni tuijotti kahviinsa. — Miehenä pitäisi maksaa kodista. On jo muutenkin kaikki sinun varassasi, syön ja elän sinun kustannuksellasi. — Lopeta jo! — Natali tarttui hänen käteensä. — Ei me olla vieraita toisillemme. Kyllä hommat järjestyy. Töitä löytyy, tilanne paranee. — Veli soitti eilen, — hän yhtäkkiä myönsi, katse poissa. — Veljenpoika on vakavasti sairas, leikkaus maksaa paljon. Pyysi minulta lainaa, mutta näet itsekin, että olen varaton. Olen niin nolona, Natali. Sukua ei voi jättää pulaan. — Paljonko tarvitaan? — Natali kysyi varovasti. — Paljon… Puoli miljoonaa. Mutta osa on jo kerätty. Ajattelin käydä Helsingissä rakennustyömailla. Siellä tienaa hyvin, rahat kertyvät nopeasti. Natali hiljeni. Se puoli miljoonaa oli säästössä korurasiassa. Hän oli kerännyt sen kolme vuotta, luopuen lähes kaikesta. Suunnitelmissa oli tehdä keittiöremontti, vaihtaa laatoitukset ja hankkia suihkukaappi hieronnalla… — Minulla on se raha, — hän sanoi hiljaa. Roni kavahti. — Älä! Se on sun rahaa. En ota niitä. — Roni, sehän on perhettäsi varten. Otat ja maksat takaisin sitten aikanaan. Mehän ollaan nyt yhdessä. Hän vastusteli pitkään. Pari päivää miehen kasvot olivat synkät, parvekkeella alkoi taas tupakansavu kiertää, vaikka oli luvannut lopettaa. Lopulta Natali nosti rahat pöydälle. — Ota. Vie veljellesi tai siirrä muuten. — Minä vien itse, — Roni kiitti halaten. — Puhutaan samalla töistä. Jos vaikka löytyisi sieltä järkevä vaihtoehto. Kaksi päivää menee vain, Natali. Pian palaan… * Natali istui eteisen lattialla tunnin. Jalat puutuneet, kipua hän ei tuntenut. Hän muisteli eilistä iltaa. He katsoivat typerää komediaa, Roni nauroi, halasi, Natali tunsi olevansa maailman onnellisin nainen. — Lähden varmaan jo huomenna, — hän sanoi illalla. Hän karkasi päivää aiemmin. Natali nukkui, ei kuullut hänen lähtöään. Vain ovensulkeutuminen kuului hämärästi unessa, mutta hän ajatteli sen olevan naapuri. Kahdelta iltapäivällä hän soitti Ronin veljen antamaan numeroon, “varmuuden vuoksi”. — Haloo? — vastasi karhea miehen ääni. — Kuka soittaa? — Hei, olen Roni… hänen tyttöystävänsä, Natali. Tuliko hän teille tänään? Puhelimeen tuli hiljaista. Sitten raskas huokaus. — Neiti hyvä, mikä Roni? Minun veljeni on nimeltään toisin, ja on vielä puoli vuotta vankilassa. Hänen tuomio on lokakuuhun asti. Natalilta musteni silmissä. — Mutta… hänhän vapautui huhtikuussa. Itse olin hakemassa portilta, IK-12. — Kuulkaahan, — äänessä alkoi kiukkua. — Minun veljeni, Aleksi, istuu IK-8:ssa. Roni… Roni on hänen entinen sellikaveri, pääsi vapaaksi pari kuukautta sitten. Hän varasti puhelimeni ollessani vielä työleirillä ja otti kaikki kontaktit talteen. Sä olet varmaan yksi “kirjekaveri” lisää, joita hän on huijannut. Kaverilla on tekninen koulutus, puhetaito kohdallaan. Natali laski puhelimen lattialle. Muisti hänen opettaneen vaihtamaan sytytystulpat. — Kantsii varoa vääntämästä liikaa, — hän oli sanonut. — Muuten menee kierteet, ja hyvästi. — Kierteet meni, — Natali kuiskasi. — Kaikki kierteet tuhottu. Itse hankin vaivat. Silloin Natali tajusi, ettei tiennyt miehestään mitään. Hän ei ollut nähnyt koskaan hänen passiaan, eikä mitään todistetta vapautumisesta. Ehkä hän ei ollut Roni ollenkaan?! * Totta kai Natali meni poliisille ja teki rikosilmoituksen. Poliisi näytti kuvaa – hän sai kuulla paljon “elämänkumppanistaan”. Mies oli oikeasti nimeltään Roni — se oli ainoa tosi asia. Hän oli saanut pitkän tuomion vakavasta rikoksesta, elänyt puolet elämästään vankilassa — ja tavannut Natalin ollessaan jo kolmatta kertaa laitoksessa. Natali risti kätensä, vaihtoi ovien lukot, ja päätti: selvisin vähällä. Verrattuna miehen edellisiin naisiin…

Polish

Author Brooks MathewsViews 1

Lähti ja hyvä niin

Mitä nyt tarkoittaa tilaajaan ei saada yhteyttä? Viisi minuuttia sittenhan se jutteli tuolla jollekin! Kaisa seisoi keskellä eteistä ja painoi kännykkää korvaansa.

Hän vilkaisi lipaston suuntaan.

Korurasia, jossa hänen aarteensa lepäsivät, oli paikoillaan. Mutta jokin mätti kansi oli jäänyt raolleen.

Roope! hän huusi syvemmälle asuntoon. Ootko suihkussa?

Kaisa hiipi kohti lipastoa. Koskettaessaan kiiltävää pintaa häntä viilsi selkää pitkin vilunväreet rasia oli tyhjä. Kokonaan.

Jopa se vanha S-ryhmän kuitti, jota hän piti kirjanmerkkinä, oli kadonnut.

Korujen mukana menivät myös rahat. Tosin ne hän oli itse antanut

Voi hyvä tavaton hän huokaisi lattialle lysähtäen. Miten tässä näin kävi? Mehän riideltiin eilen vain tapeteista Lupasit, että mennään Turkuun lomalle elokuussa

Kaikki alkoi nolon tavallisesti. Edellisen vuoden kesäkuussa, Kaisan pikku-käpynen autossa jumiutui jarrumäntä.

Korjaamolla pyysivät sellaisia summia, että teki mieli oksentaa, joten hän raivoissaan avasi Varsinais-Suomen Autoapua -ryhmän Facebookissa.

Onko kukaan rassannut itse jumittunutta jarrusylinteriä? Kuva mukana, älkää naurako pyörälle, hän kirjoitti.

Kommentteja sateli. Osa neuvoi pysymään kaukana raudasta, joku kehotti ostamaan uuden osan.

Sitten tuli viesti käyttäjältä nimimerkillä Roope85:

Älä kuuntele noita. Osta WD-40:tä ja tiivistesarja, menee ehkä 25 euroa.

Ota pyörä irti, paina varovasti mäntää polkimella, mutta älä ihan loppuun asti.

Pese jarrunesteellä ja voitele.

Jos sylinterin pinta on siisti, pelaa kuin uusi.

Kaisa jäi miettimään neuvoa. Kirjoitettu asiallisesti, ilman turhaa brassailua.

Entä jos pinta on kuoppainen? hän kysyi.

Silloin vain vaihto auttaa. Mutta sun auton perusteella tuskin tilanne on paha. Jos tulee pulmia, laita yksityisviestiä, neuvon.

Näin he päätyivät juttusille.

Roope osoittautui melkolailla tekniikan moniosaajaksi.

Viikon sisällä hän neuvoi öljynvaihdossa, sytytystulppien valinnassa ja antoi jopa vinkin mistä jäähdytysnesteestä kannattaa pysyä erossa.

Kaisa huomasi odottavansa hänen viestejään.

Roope, pelastit mut jo monta kertaa, hän kirjoitti heinäkuun lopussa. Mietin vaan nähtäiskö joskus? Tarjoan sulle kahvit tai vaikka siiderit, säästyneillä rahoilla.

Vastausta ei kuulunut heti. Kolmen tunnin kuluttua näyttö lopulta välähti.

Kaisa, se olisi kiva. Oikeasti. Mut mä oon nyt työkomennuksella. Ulkomailla, ihan tosissaan.

Ai missä asti? hän ihmetteli.

Ei kauempana voi olla. Mä en halua valehdella sulle. Tykkään susta tosi paljon. En ole työreissulla, olen istumassa. Kakolassa, jos nimi sanoo jotain.

Kaisa melkein pudotti puhelimen sohvalle. Pisto tuntui rinnassa.

Vanki? Hän, ihan tavallinen nainen, isolla tilitoimistolla kirjanpitäjänä, on tekstannut kaksi viikkoa kakkua kärsivän kanssa?!

Mistä syystä? hän sai kysyttyä tärisevin käsin.

Petos. Tyhmyyttä, vähän huijattiin ja vähän lähti homma käsistä. Alle vuosi jäljellä. Jos haluat, poista keskustelu ymmärrän kyllä.

Kaisa ei vastannut. Hän vain blokkasi Roopen ja kulki kolme päivää kuin zombie. Työkaverit jo epäilivät flunssaa.

Mutta: Miksi? Miten näin fiksu, osaava, käytännön mies voi olla siellä?

Viikon kuluttua sähköpostiin tipahti uusi viesti Roope oli aiemmin kysynyt hänen osoitettaan. Hän ei ollut poistanut häntä yhteystiedoista, vain sulkenut keskustelun.

Kaisa, Roope kirjoitti. Ei hätää. Arvasin, että tää meni näin. Oot hyväsydäminen ihminen, tällaiset kuin mä ei kuulu sun elämään.

Kiitos noista kahdesta viikosta, ne oli parhaat kolmeen vuoteen. Onnea sulle. Näkemiin.

Kaisa luki viestin keittiössä ja alkoi itkeä. Tuntui sääliä häntä, itseä ja koko epistä maailmaa kohtaan.

Miksi muilla onni potkii? Multa löytyy vaan naimisissa olevia tai äidinpoikia, ainoa hyvä tyyppi on vankilassa, hän voivotteli.

Eikä hän taaskaan vastannut mitään

***

Kaisa kokeili deittejä, mutta pieleen meni aina.

Yksi selosti koko illan postimerkeistään, toinen tuli likaisin käsin, kolmas makuutti laskua kahvilassa.

Maalaiskuussa, 35-vuotissynttärinään, Kaisa tunsi olevansa erityisen yksin.

Aamulla tuli viesti.

Onnittelut Kaisa! Roope kirjoitti. Anteeksi, etten saisi häiritä, mutta halusin vain toivoa sulle hyvää.

Ansaitset tulla kannetuksi käsivarsilla.

Rakensin sulle täällä leipäpalasta ja rautalangasta korun Jos voisin, toisin sen.

Muista, että täällä Satakunnassa joku nostaa sun kunniaksi kupposen tosi surkeaa teetä.

Kiitos, Roope Kaisa lopulta vastasi. Tuli hyvä mieli.

Sä vastasit! Roope suorastaan hihkui. Mitä kuuluu? Miten pikku-kyyhkynen? Toimiiko pakkasilla?

Ja taas alkoi viestittely.

Nyt yhteydenpitoa oli joka päivä. Roope soitti aina kun pystyi.

Hänen äänensä oli matala, vähän käheä.

Roope kertoi elämästään: miten oli kasvanut veljensä kanssa, miten veli nyt kasvatti omia lapsiaan ja kuinka Roope suunnitteli uutta alkua.

En mä palaa vanhalle paikkakunnalle, Kaisa, hän sanoi puhelimessa, Kaisa lämmitellessä pinaattilettuja. Vanhat kaverit vetäis heti takaisin huonoille poluille.

Tahdon muuttaa sinne, missä kukaan ei tunne mua. Kädet on kunnossa kyllä rakennukselle tai pajalle aina pääsee.

Missäpäin Suomea? Kaisa henkäili.

Kyllä mä voisin sullekin päin muuttaa. Ottaisin pienen vuokra-asunnon, ihan vaan tietääkseni että hengitän samaa ilmaa sun kanssa.

Muuta en vaadi, älä pelästy

Toukokuussa Kaisa oli jo mennyttä.

Hän tiesi Roopen kalenterin: milloin oli tarkastus, saunapäivä ja milloin duunivuoro.

Lahjoja lähti: teetä, suklaata, villasukat ja jotakin osia rakenteluun.

Roope, pysy nyt rauhallisena, hän rukoili. Älä sotkeennu mihinkään tappelupeleihin.

Sun takia, muru, pidän matalaa profiilia, Roope nauroi. Huhtikuussa vapauteen.

Mä odotan sua.

***

Huhtikuussa Kaisa seisoi Kakolan portilla, pussissa uusi takki, farkut ja lenkkarit.

Sydän hakkasi niin että meinasi lähteä irti.

Roope tuli ulos, matalana, tanakkana, lyhyet harmaantuvat hiukset. Hän näytti erilaiselta kuin kuvissa.

Mutta kun Roope hymyili ja sanoi:

No mutta moikka, talon emäntä Kaisa loikkasi hänen kaulaansa.

Elossa olet, hän sipisi, poski sängittyä sänkeä vasten.

Minne mä katoaisin, Roope rutisti. Tuoksut hyvältä. Jotakin kukkaista.

He menivät Kaisan kämpälle.

Ensimmäinen viikko oli kuin satu. Roope tarttui heti toimeen: korjasi vuotavan hanan, laittoi oven lukon kuntoon joka oli jumissa puoli vuotta.

Iltaisin he kittasivat puolimakeaa viiniä ja Roope tarinoi entisestä elämästään, kiertäen kaikki sudenkuopat mahdollisimman taitavasti.

Kuule, Roope, Kaisa tokaisi kymmenentenä iltana. Tän vuokra-asunnon kanssa, eikö olisi helpompaa, jos jäisit tänne? Tilaahan täällä on. Säästäisit, saisit työvälineitä.

Kaisa, eihän se oikein käy, Roope kurtisti kulmiaan sokeria hämmentäen. Miehenhän pitäisi elättää, ei loisia toisen nurkissa.

Älä höpsi, Kaisa tarttui hänen käteensä. Ei me olla vieraita toisillemme. Kyllä sä saat kaikki vielä kohdalleen.

Veli soitti eilen, Roope sanoi katsettaan vältellen. Siskonpojalle tuli paha tauti, tarvitaan kallis leikkaus.

Se pyytää lainaan. Mulla taas no, kuten näet, lompakossa pyörii vain pölypalleroita. Nolottaa.

Paljonko tarvittaisiin? Kaisa kysyi varovasti.

No, melkoisesti Viisi tonnia. Osa kuulemma saatiin jo kokoon.

Tekis mieli lähteä Ouluun hommiin, siellä palkkaisin nopeasti rahaa kasaan.

Kaisa oli hetken hiljaa. Se viis tonnia, 5000 euroa, lojui hänen korurasiassaan. Hän oli säästänyt vuositolkulla, unelmoinut kylpyhuoneen remontista ja uudesta suihkukaapista.

Kyllä multa ne rahat löytyy, hän sanoi hiljaa.

Roope nosti päätään.

Ei tule kuuloonkaan! Sun rahat. En voi ottaa.

Roope, se on sun perhe. Lupasit itse, että perhe menee kaiken edelle. Saat lainaksi, maksat myöhemmin. Mehän ollaan nyt tiimi.

Roope vastusteli. Kaksi päivää hän pureskeli huultaan, murjotti, alkoi jopa polttaa partsilla vaikka lupasi jättää.

Lopulta Kaisa latoi rahat pöytään.

Ota. Mene perhettä auttamaan.

Viemme ne itse, Roope halasi tiukasti. Kysyn samalla, löytyisikö sieltä kunnon työpaikkaa.

Oon pari päivää poissa, Kaisa. Menen ja tulen. Kohta taas täällä.

***

Kaisa makasi edelleen eteisen lattialla tunnin päästä. Housut jalassa puutuneina, mutta ei tuntenut mitään.

Hän muisteli eilistä. Olivat katselleet joku typerää kotimaista komediaa, Roope nauranut ja halannut, ja Kaisa tunsi olevansa maailman onnellisin nainen.

Lähden varmaan ylihuomenna, Roope oli sanonut illalla.

Oikeasti häipyi päivää aiemmin. Kaisa nukkui, ei kuullut kun Roope pukeutui.

Unessa hän vain ajatteli että ulko-ovi paukahti. Luuli naapureiksi.

Kahdelta päivällä Kaisa soitti Roopen veljelle, jonka numeron tämä oli joskus antanut varmuuden vuoksi.

Haloo? äreä miesääni vastasi.

Hei, tässä Kaisa, Roopen ystävä. Tuliko Roope luoksenne tänään?

Tuli hiljaista. Sitten lyhyt puuskahdus.

Rouva hyvä, mikä Roope? Mun veljen nimi on eri, ja istuu vielä, vähintään lokakuuhun.

Kaisan silmissä sumeni.

Mutta, miten niin lokakuuhun? Roopehan pääsi vapaaksi huhtikuussa. Itse olin häntä vastassa Kakolassa.

Kuunnelkaa, ääni tiukkeni. Minun veli, Aleksi, istuu Turussa, Kakolassa on ollut vasta puoli vuotta. Ja Roope Roope on vanha sellikaverini, joka pääsi pääsiäisenä ulos.

Se varasti kännykän, otti kaikki yhteystiedot ja taisitte olla yksi niistä moneista naisista, joita se naruttaa. Se kyllä osaa.

Tekniikan koulutus, supliikki pelaa.

Kaisa laski puhelimen hitaasti alas. Hän muisti, miten Roope neuvonut tulppien vaihdossa.

Ei saa kiristää liikaa, hän oli varoittanut. Muuten menee kierteet rikki ja avot, peli ohi.

Rikki meni, Kaisa kuiskasi. Katkesi kierteet ja hyväuskoisuus.

Kaisa tajusi, ettei tiennyt Roopesta juuri mitään. Ei ollut nähnyt tämän passia, ei yhtään paperia, ei mitään.

Entä jos Roope ei ollut Roope ollenkaan?

***

Kaisa marssi poliisille ja teki ilmoituksen. Toimitti kuvan, sai tietää ex-avomiehensä elämästä kaikenlaista.

Nimi oikein: Roope. Siinä ainoa totuus mitä hänestä oli kuullut.

Tuomio vakavasta rikoksesta, puolet elämää vankilassa Kaisan kanssa hän jutteli jo kolmatta kertaa tuomionsa aikana.

Kaisa teki ristinmerkkiä, vaihtoi ovilukot, ja tuumi että pääsi aika helpolla, jos edellisiin naisraukkohin vertaa.