Päivälliskäki kukkui harhaan
Ei se voi olla todellista! Helmi puuskahti. Jyri, tuu tänne nyt heti!
Mies, joka oli juuri potkaissut lenkkarinsa eteisen nurkkaan, kurkisti oviaukosta samalla, kun avasi paitansa nappia.
Mitä nyt taaskaan, Helmi? Mä tulin just töistä, pää on ihan räjähtämässä…
Taasko? Helmi osoitti kylpyammeen reunaa. Katso nyt tarkasti. Missä mun shampoo on? Missä mun uusi hiusnaamio, jonka ostin eilen?
Jyri siristi silmiään ja vilkaisi purkkirivistöä ammeen kulmalla.
Siellä törötti jättikokoinen tervashampoo, litran pullo Takiaisjuuri -merkkiä ja raskas, ruskea lasipurkki, jossa oli jotain mössöä.
Öö, äiti toi omat kamansa. Sen on varmaan helpompi kun kaikki on käden ulottuvilla… hän mutisi menemättä vaimonsa katsetta karkuun.
Helpompi vai? Jyri, se ei asu täällä! Katso nyt alas.
Helmi kumartui ja veti ammeen alta muovisen pesuvadin. Siellä hänen kalliit ranskalaiset hoitotuotteensa lojuivat sikin sokin, pesusieni ja höylä seassa.
Eli siis, Jyri, sun äiti heitti mun kamat likaseen vatiin ja järjesti omansa näytille!
Mun jutut kelpaa hänestä ammeen alle lattiarätin viereen, ja hänen Takiaisensa kuuluu kylppärin paraatipaikalle!
Jyri huokaisi syvään.
Helmi, älä nyt ala riiteleen. Äidillä on paha olla, sä tiedät sen. Mä vaihdan tavarat takaisin ja mennään syömään, jooko? Äiti teki muuten kaalilaatikkoa.
En syö enää sen kaalilaatikkoa, Helmi tokaisi. Ja miksi se oikein hengailee täällä koko ajan? Miksi se tekee mun kodista oman reviirinsä, Jyri?
Must tuntuu, et oon täällä vuokralainen, jolla armollisesti sallitaan käyttää vessaa.
Helmi työnsi Jyrin syrjään ja poistui. Jyri työnsi hiljaisesti Helmin tavaroiden vadin takaisin ammeen alle.
Asuntokriisi, joka miljoonille on tuonut murhetta, ei ollut Helmiä ja Jyriä koskaan koskenut.
Jyrillä oli oma, valoisa yksiö uudessa kerrostalossa, jäänyt isoisältä isän puolelta.
Helmille puolestaan periytyi kodikas kaksio mummolta.
Häiden jälkeen he päättivät asettua Jyrin kotiin siellä oli uudet pinnat ja ilmalämpöpumppu, Helmin kämppä vuokrattiin luotettavalle perheelle.
Jyrin vanhempiin suhtauduttiin aselevon hengessä, välillä jopa lämpimästi.
Pirkko ja Tapio, sivistyneet, melko hiljaiset ihmiset, asuivat kaupungin toisella laidalla.
Viikonloppuisin käytiin teellä, vaihdettiin kuulumisia ja hymyiltiin kohteliaasti.
Voi, Helmi-seni, sut on syöty ihan laihaksi, Pirkko sanoi kakkupala lautasella. Jyri, etkö sä yhtään ruokaa tarjoa vaimolle?
Äiti, käydään salilla, Jyri kohautti harteitaan.
Siihen se jäi: ei yllättävää pölähdystä ovelle, ei neuvoja arjen askareisiin.
Helmi kehui kavereilleen:
Mä oon niiiiin onnekas anopin kanssa. Kullannuppu, ei piilottele eikä neuvomista, eikä paina Jyriäkään.
Hetki rysähti nurin yhtenä räntäsateisena tiistaina, kun Tapio, joka oli elänyt Pirkon kanssa 32 vuotta, yhtäkkiä pakkasi laukkunsa, jätti keittiön pöydälle lapun: Lähdin Turkuun, älä etsi!, tukki kaikki kanavat ja katosi.
Sitten selvisi, että ikä ei tule yksin tarkoittikin täsmällisesti sitä hän oli karannut nuorekkaan vastaanottovirkailijan mukaan kylpylälomalla, jossa pariskunta oli käynyt kolmena viime kesänä.
Kuusikymppisen Pirkon maailma romahti.
Tulivat itkut, soitot keskellä yötä, loputtomat vuodatuspuhelut:
Miten se saattoi! Miksi! Helmi, miten näin kävi?!
Helmi sääli oikeasti. Hän kuskasi rauhoittavia, kuunteli itkuvuodatukset kerta toisensa jälkeen ja nyökytteli, kun Pirkko kirosi vanhan keppostelijan.
Kärsivällisyys kuitenkin loppui pian anopin loputon itku alkoi raastaa hermoja.
Jyri, se on soittanut viisi kertaa ennen aamupalaa, Helmi tokaisi kerran. Pyyntö käydä vaihtamassa eteiseen lamppu.
Mä ymmärrän kyllä, mutta… koska tää loppuu?
Jyri meni vaisuksi:
Yksin on varmasti vaikeaa. Koko elämä ollut niin, että joku mies on ollut vierellä Koita antaa anteeksi…
Lampun olisi voinut vaihtaa itekin tai pyytää kiinteistönhoitaja. Silti soittaa mulle tai sulle. Miksi mä lähtisin siihen mukaan?
Sitten alkoivat yökyläilyt mies lähti anoppilaan öiksi.
Helmi, äiti pelkää nukkua yksin, Jyri selitteli. Sanoo että hiljaisuus painaa. Mä meen muutamaksi yöksi, jooko?
Muutamaksi yöksi? Helmi kurtisti kulmiaan. Jyri, me ollaan just vasta naimisiin menty, ja sä karkaat jo kotoa! Mä en halua olla yksin puolet viikkoa.
Tää on vaan väliaikaista. Kyllä se siitä tasaantuu.
Väliaikainen venyi kuukauteen.
Pirkko vaati, että poika istuisi iltaisin ja öisin hänen kanssaan neljä kertaa viikossa.
Hän valitti verenpaineesta, simuloitui paniikkikohtauksia, tukkikin lavuaarin ihan itse.
Helmi seurasi, kuinka mies väsyi pendelöintiin kahden kodin välillä ja teki sen ratkaisevan liikkeen, jota katui joka päivä.
***
Hän päätti puhua suoraan anopille.
Kuulkaas, Pirkko, hän sanoi sunnuntaipäivällisellä. Jos seinät kaatuu päälle siellä yksin, mikset tulisi meille päivisin?
Jyrihän on töissä, mä teen paljon etänä. Käyt puistossa, istut meidän seurassa, ja illalla Jyri heittää sinut kotiin.
Pirkko vilkaisi häntä oudosti.
No Helmi, ootpa fiksu. Miksi istuisin kotona nyrpeänä?
Helmi kuvitteli, että vierailut jäisivät muutamaan kertaan viikossa, että anoppi tulisi päivällä ja lähtisi ennen kuin Jyri palaa
Mutta Pirkolla oli oma suunnitelma hän saapui tasan seitsemältä aamulla.
Kuka siellä? Jyri mutisi puoliunessa ovikelloa kuullessaan.
Hän meni itse avaamaan.
Se on äiti! kaiutin ilmoitti iloisesti Pirkon äänen. Toin teille tuoretta rahkaa!
Helmi vetäisi peiton päähän.
Herranjestas… hän ärisi. Jyri, kello on seitsemän! Mistä se rahkan tähän aikaan taikoi?!
Äiti on aamuvirkku, Jyri vetäisi jo housuja jalkaan. Nuku vaan, mä avaan.
Siitä lähtien elämä muuttui painajaiseksi. Pirkko ei vain käynyt vaan oli koko päivän.
Helmi yritti tehdä töitä, mutta korvan juuressa kaikuivat:
Helmi, miksi et oo pyyhkinyt telkkaria? Mäpä otan rievun ja hoidan.
Pirkko, mulla on palaveri viiden minuutin päästä!
Voi kuule, kyllähän mä nään että vaan katsot kuvia.
Ja muuten, lapsi, Jyrin kauluspaidat vois silittää niin, että prässit on suorat kuin partakone.
Kritiikkiä sateli.
Miten kasviksia pilkottiin: Jyri tykkää suikaleesta, sulla on mötiköitä kuin kouluruuassa.
Miten sänky pedattiin: Peiton pitää roikkua lattialle asti, muuten on ihan nysä.
Miten kylpyhuoneessa tuoksui: Pitäisi olla raikasta, nyt haisee tunkkaiselta.
Helmi, älä hermostu, anoppi tokaisi kurkistellen kattilaan. Mut tää sun keitto on ihan liian suolasta.
Jyri on lapsesta asti syönyt kevyttä. Sen vatsa menee palasiksi muuten, etkö tiedä?
Päästät sen vielä hautaan ruuillasi. Anna nyt, mä keitän uudelleen.
Tää on hyvää, Helmi puri hampaitaan yhteen. Ja Jyrin mielestä kans. Se söi eilen kaksi lautasellista!
No kun se on niin kohtelias. Ei halua loukata, siksi syö. Raukka.
Iltapäivällä Helmi oli taas romahtamaisillaan.
Hän livahti kahvilaan, istui siellä tuntikausia kunhan ei tarvinnut kuunnella anopin ääntä.
Kun tuli takaisin, ärsytti vielä enemmän.
Ensin keittiöön ilmestyi lempimuki iso törkeä kuppi tekstillä Maailman paras äiti.
Seuraavaksi eteisessä roikkui varatakki, ja viikossa kaappiin ilmestyi kokonainen hylly anopin vaihtoasut ja pari aamutakkia.
Mitä varten tänne aamutakkeja? Helmi puuskahti löydettyään vaaleanpunaisen froteemonsterin omien silkkialusvaatteidensa vierestä.
No, rakas, kun oon täällä koko päivän niin on kiva vaihtaa kotivaatteet.
Ollaanhan me yhtä perhettä!
Jyri vastasi aina samalla tavalla:
Koita ymmärtää, Helmi. Sen on paha olla. Se menetti puolisonsa, tarvitsee tunteen että on tarpeellinen. Yhen hyllynkö takia suutut?
Ei mulle hylly ole kiinni, Jyri! Sun äiti syrjäyttää mut omasta kodistani!
Älä liioittele. Se auttaa sentään siivoaa, laittaa ruokaa. Sanoithan ettet itse pidä silittämisestä.
Mieluummin kuljen ryppyisinä kuin annan hänen silittää! Helmi ärisi.
Mies oli kuin ei olisi kuullut sanakaan.
***
Purkit kylpyhuoneessa räjäyttivät padon.
Jyri, tuu, Pirkko huikkasi keittiöstä. Kaalilaatikko jäähtyy!
Helmi, tule sinäkin, tein sulle vähemmän pippuria, tiedän ettet välitä tulisesta.
Helmi marssi keittiöön, jossa anoppi asetteli jo lautasia pöytään.
Pirkko, hän kysyi rauhallisella äänellä. Miksi veit mun tavarat ammeen alle?
Anoppi ei hätkähtänyt. Hän laski haarukan hellästi Jyrin lautasen viereen ja hymyili.
Ai ne purkit? Ne oli melkein loppu. Veivät vaan tilaa.
Ja niiden haju… päätä särki.
Laitoin omat tilalle. Sinun tavarat panin alas, etteivät häiritse.
Tuskin sua haittaa, järjestyshän on hyvä?
Minua haittaa, Helmi astui pöytään kiinni. Tää on mun kylpyhuone. Mun tavarat. Mun koti!
No, ei tää nyt ihan sun ole? Pirkko istui alas ja huokaisi teatraalisesti. Kyllähän asunto on Jyrin.
Sinä olet toki emäntä, mutta pitää muistaa kunnioittaa anopin asemaa.
Jyri, joka oli jäänyt kynnykselle, kalpeni.
Äiti, ei nyt… Helmilläkin on oma asunto, me vain asutaan täällä
Mitä asunto? anoppi huitaisee. Vanha tunkkainen mummola.
Jyri, syömään nyt. Näetkö, vaimos taas kiukkuilee kun on varmaan nälkä.
Helmi katsoi miestä. Odotti.
Odotin, että hän sanoisi: Äiti, lopeta. Nyt meni raja. Pakkaa tavarasi ja mene kotiisi.
Jyri seisoi aikansa, katsoi äitiä, sitten Helmiä ja istui lopulta pöytään.
Helmi, tule jo syömään. Voitais juttella rauhassa. Äiti, ei sunkaan olisi pitänyt siirrellä mitään…
No näetkö! Pirkko riemuitsi. Poika ymmärtää.
Sinä olet vaan niin itsekäs. Perhe tarkoittaa, että kaikki on yhteistä.
Helmin mitta täyttyi viimein.
Kaikki yhteistä vai? hän hymähti. No, jos näin, sitten näin.
Helmi kääntyi ja poistui.
Jyri huusi jotakin perään, mutta se ei kiinnostanut. Tavarat menivät laukkuun vartissa.
Kylppäripurkkeja hän ei ottanut ajatteli ostaa uudet.
Hän lähti kahden äänen saattelemana: mies jankkasi ja rukoili, anoppi valitti ja suolasi kaihoisia piikkejä.
***
Helmi ei aikonut palata haki avioeroa heti paon jälkeen.
Aviomies soittelee päivittäin ja anelee takaisin, anoppi kantaa tavaroitaan yksiöön pojan luo.
Helmi oli varma, että juuri siihen lopputulokseen toinen olikin pyrkinyt.
