Jossain vaiheessa suhdetta saattaa yhtäkkiä käydä niin, että toiselta osapuolelta katoavat kaikki tunteet täysin kummallisesti. Näin kävi valitettavasti Markukselle. Hän ei ollut koskaan ennen seurustellut, vaikka ikää oli jo 17 vuotta. Muista pojista poiketen, joiden ympärillä tyttöjä pyöri, Markus päätti panostaa pelkästään itsensä kehittämiseen ja opiskeluun päämääränä unelmatyö lääkärinä. Kirurgiksi ei käynyt kevyet eväät, joten Markus istui tenttikirjojen äärellä kuin suomalainen järvellä pilkillä hiljaa, mutta päättäväisesti.
Vasta kun yliopisto alkoi, ja äidin pitkäaikaisen painostuksen seurauksena, Markus alkoi edes vilkaista tyttöjen suuntaan. Silloin osui kohdalleen. Markus ihastui reilusti Ainoon, joka sattui kulkemaan samassa opiskelijaporukassa kuin hän. Ainon hämmästys oli nähtävissä, kun Markus tuli juttelemaan hän ei nimittäin juuri ollut se poika, joka olisi kaveerannut tyttöjen kanssa, vaan pysytteli tutussa poikaporukassa. Sana vaihtui toiseen ja pian Markus oli jo pyytänyt Ainoa pari kertaa ravintolaan eikä Aino pistänyt pahakseen.
Pikkuhiljaa ystävyydestä rakentui vakavampi suhde, ja molemmat myönsivät tapailevansa toisiaan ihan virallisesti. Markuksen äiti oli enemmän kuin riemuissaan, koska oli ehtinyt jo vähän pelätä, kasvaisiko pojasta ikisinkku. Mutta kuten Suomessa usein, heti valmistumisen jälkeen Ainon tunteet tuntuivat haihtuvan kuin saunaillan löylyt. Ei mitenkään harvinaista, mutta surullista. Kun Markus kuuli, että homma oli hänen osaltaan taputeltu, oli olo kuin marraskuussa ilman kahvia vetämätön ja tyhjä. Aikuinen mies kyllä, mutta ensimmäistä kertaa elämässään Markus tiesi, miltä tuntuu oikea sydänsuru. Vaikka maailma oli täynnä uusia mahdollisuuksia, juuri sillä hetkellä syli tuntui tyhjältä kuin mummon villasukka.
