Koko ikänsä Seppo oli haaveillut pojasta. Olihan hänellä nimi valmiina – Timo. Mutta niin vain kävi, että perheessä kasvoikin kolme tytärtä…
Leena, Sepon vaimo, ei koskaan lannistunut.
— Katso, mitä kaunottaria meillä on! — hän toisteli.
Seppo hymyili ja nyökkäsi. Hän rakasti vilkkaita pikkuisiaan yli kaiken. Silti mies tunsi ajoittain piston kateutta nähdessään naapurin potkimassa palloa poikiensa kanssa.
— Älä nyt, Seppo! Sun Ainos käy karatessa. Se pieksee minkä tahansa pojan, — hänen ystävänsä sanoi.
Seppo nauroi. Kymmenvuotias Aino oli todellinen taistelijatyttö. Hänen siskonsa, seitsemänvuotiaat kaksoset Sini ja Kerttu, olivat yhtä sisukkaita.
Mutta haave pojasta ei koskaan jättänyt miestä…
Hänen tyttärillään oli omakin haave – lemmikki.
— Ei ikinä. En kestä jatkuvaa haukkumista kotona, — Seppo torjui tyttöjen pyynnöt koirasta.
— Kissa pilaa kaikki tapetit. Hamsterit haisevat. Papukaija on liian meluisa, — mies tyrmäsi jokaisen ehdotuksen.
Tytöt murjottivat ja loukkaantuivat.
— Nastilla ja Lillillä on kotona kaksi koiraa! Eikä mitään ongelmaa! — Aino mutisi hiljaa, mutta isä oli järkkymätön.
— Keksitään jotain, — Sini lohdutti muita, hän kun ei koskaan luovuttanut.
Sepon syntymäpäivä lähestyi. Tytöt istuivat Ainon huoneessa väitellen isän lahjaksi sopivasta.
— Termospullo? Partavesi?
— Ei, nuo ovat liian tylsiä!
— Keksi itse, jos olet niin fiksu! Me piirretään onnittelukortti! Kaksi päivää juhlaan!
— Ihan kuin tarhapäiväkodissa! Lahjan pitää olla yllättävä ja ikimuistoinen! Niin äiti sanoo.
Väittely oli kestänyt puoli tuntia ja uhkasi muuttua tappeluksi, kun puhelin soi:
— Aino, muistitteko viedä roskat? — Leena kysyi.
— Totta kai… vietiin. Oletko jo tulossa kotiin? — Aino valehteli silmää räpäyttämättä. Ja varmistuttuaan, ettei äiti ollut tulossa heti, hän alkoi hätäisesti valmistautua.
— Me tullaan mukaan! — kaksoset kannustivat siskoaan.
— Yhden roskapussin kanssa yhdessä? — Aino kurtisti kulmiaan.
Mutta hetken päästä koko porukka oli jo ulkona.
— Kuuletteko? Tuolla roskisten luona, — Kerttu kuiskasi.
Tytöt pysähtyivät ja nyökkäsivät. Lähemmäs tultuaan he tajusivat, että roskasäiliöstä kuului surkeaa naukumista.
— Ei kai sinne ole kissaa tungettu? — Aino sanoi epävarmasti.
Sini vain kohautti olkapäitään ja alkoi raivokkaasti heitellä säiliön täyttäneitä pusseja.
Siskot myhähtäen alkoivat auttaa. Ikään kuin kuultuaan pelastuksen olevan lähellä, kissa päästi epätoivoisen kirkunan.
— Toivottavasti se ei hyökkää päällemme. Miksei se ole jo tullut ulos? Onko se jumissa? — Aino ähki kumartuessaan roskiksen reunan yli.
Toisella puolella Sini ja Kerttu tekivät töitä kuin viimeistä päivää.
Muutaman minuutin päästä vastaus löytyi:
— Ihan järjettömiä nämä aikuiset. Kuka laittaa kissan roskapussiin ja heittää pois! — Aino paheksui samalla kun avasi muovipussia, jossa istui kauhuissaan oleva punainen kissa.
— Niin kaunis ja hellä! Kuinka joku voi hylätä tällaisen raukan? — Kerttu huokaisi.
Kissa kiipesi heti tytön syliin ja painautui lähelle, vapisten pelosta.
— Mitä te, pikku roistot, olette saaneet aikaan? Kaikki roskat maantiellä! Ilmiannan teidät vanhemmillenne. Huvia keksineet, kun isää ja äitiä ei ole kotona! — Mummo Aino huusi koko pihalle.
Riitaa uhkaavan naisen kanssa ei kannattanut alkaa. Hän lähestyi tyttöjä vauhdilla, iästään huolimatta.
— Juostaan, — Aino komensi.
Ja siskot juoksivat rappukäytävään. Perässä kaikui Mummo Ainon raivokkaat huudot.
— Huh, selvisimme, — Sini huokaisi sulkiessaan etuoven.
— Kyllä se vielä kantelee. Muistatteko, kun me rikottiin rappukäytävän ikkuna? Se oli heti paikalla ja kertoi isälle samana iltana, — Aino naurahti muistellessaan tempauksiaan.
Seppo palasi töistä kotiin. Mieli oli mainio. Edessä olivat viikonloppu ja syntymäpäivä. Hän oli aina rakastanut juhlaa ja halusi viettää sen perheensä kanssa.
Yhtäkkiä hänen viereensä ilmestyi mustalainen:
— Odottamaton lahja odottaa sinua, kultaseni! Iloitset, naurat! — nainen sanoi nopeasti koskettaen miehen kättä ja jatkoi matkaansa.
“Outoja nämä ennustajat ennen vanhaan. Ennen piti kullata kämmentä”, Seppo ajatteli hymyillen eikä kiinnittänyt sanaan huomiota, vaan kiirehti kotiin…
Kotona kävi vilkas keskustelu:
— Mitä äiti aikoo antaa? Tiedättekö? — Aino kysyi siskotiltaan, mutta he vain kohauttivat olkapäitään.
— Kysyin, mutta äiti sanoi sen olevan yllätys. Saamme tietää aikanaan, — Sini vastasi.
Se oli outoa. Äiti valmistautui aina isän juhlaan heidän kanssaan.
— Näin, kun hän laittoi jotain lahjakirjekuoreen. Ehkä kylpyläloman? Muistatteko, he haaveilivat yhteisestä matkasta? — Kerttu sanoi mietteliäänä.
— Mahdollista. Mutta meidän yllätyksemme ei ole yhtään huonompi. Ja se jää mieleen pitkäksi aikaa ja on täysi yllätys isälle, — Aino kikatti.
— Pääasia, ettei hän löydä sitä ennen aikojaan, — Sini painoi sormen huulilleen.
Sitten ovikello soi, ja tytöt ryntäsivät avaamaan. Oven takana olivat vanhemmat.
— Olette jotenkin liian hiljaisia tänään. Kertokaa heti, mitä olette keksineet, — Leena sanoi tutkien tyttäriä tarkasti.
Mutta siskot vakuuttivat kaiken olevan kunnossa.
— Veimme jopa roskat! — Aino ilmoitti.
— Hyvä. Miksi kylpyhuoneessa on niin märkää? — äiti kysyi lähestyessään allasta.
Tytöt katsoivat toisiaan.
— Anteeksi, äiti, halusin pestä paidan. Se vähän likaantui, — Kerttu laski katseensa.
— Ei päivääkään ilman seikkailua! — Seppo nauroi. Oli loistava mieli.
Tytöt häipyivät nopeasti huoneisiinsa ja menivät ilman turhaa hoputtamista nukkumaan.
— Kasvaa joukkue… Katso, miten kuuliaisia tänään. Varmasti valmistavat minulle yllätystä, — Seppo hymyili suudellessaan vaimoaan.
— Enemmän tämä vaikuttaa tyyneltä ennen myrskyä, — Leena sanoi epäillen. Hän tunsi tyttärensä liian hyvin…
He olivat jo menneet nukkumaan, kun Ainon huoneesta kuului ääniä.
— Minusta tuntui, että joku naukui, — Seppo kuiskasi unen läpi.
Kun he menivät lastenhuoneeseen, Aino istui Sinin kanssa:
— Näin pahaa unta, mutta nyt on kaikki hyvin. Saan nukkua Ainon kanssa, okei? — Sini sanoi hiljaa.
— Tietysti, kulta. Tarvitsetteko apua? — Leena kysyi.
Siskot nyökkäsivät ja loppuyö sujui rauhallisesti…
Syntymäpäivän aattona Seppo nukkui huonosti. Hän näki painajaisia punatukkaisesta mustalaisesta. Se naukui ja tuijotti häntä kirkkaanvihreillä silmillä.
Vihdoin mies avasi silmänsä ja jähmettyi. Suoraan hänen rinnallaan istui punainen hirviö ja porasi katsettaan!
— Miau, — otus tervehti Seppoa.
— Aaa, — miehestä pääsi huuto.
Leena hypähti heti pystyyn yrittäen ymmärtää, mitä tapahtui.
— Mikä? Mikä tämä on? — syntymäpäiväsankari änkytti tuijottaen punaista kissaa, joka oli jo aikeissa asettua hänen jalkopäähänsä.
Leena räpytteli silmiään ymmällään.
— Ai, isä! Olet jo nähnyt yllätyksemme! — yrittäen puhua mahdollisimman reippaasti Aino astui huoneeseen.
Perässä tulivat kaksoset:
— Hyvää syntymäpäivää, isi! Päätimme antaa sinulle ikimuistoisen lahjan. Tässä on Masu. Hän on todella kiltti, rauhallinen ja hyvätapainen kissa.
Muuten, hän on asunut meillä jo kaksi päivää, ettekä ole edes huomanneet. Kaikki sohvat ja tapetit ovat ehjiä, — Kerttu ja Sini puhuivat päällekkäin.
Leena nauroi nähdessään Sepon haukkovan henkeä.
— Älä huoli, isi. Äiti antaa sinulle nyt kylpyläloman, ja te lepäätte kaukana meistä. Me pärjäämme itse, — Aino ilmoitti.
— Mikä kylpyläloma? Hetki, tytöt, — Leena katsoi tyttäriään hämmästyneenä.
— Mutta eikö sinun lahjakirjekuoresi ollut matka? Minä näin sen, — Kerttu tuli sisarensa avuksi.
Leena nauroi hermostuneesti.
— Näköjään tässä talossa mikään ei pysy salassa, — hän sanoi vihdoin.
— Mutta mitä minä teen tämän pedon kanssa? — Seppo kysyi hämmentyneenä katsellen, kuinka kissa kehräsi hiljaa hänen jaloissaan.
— Isi, se tapahtui vahingossa. Menimme pihalle ja löysimme kissan pussista… roskiksesta. Sitten ilmestyi Mummo Aino. Se huusi niin. No, tiedät itse, millainen se on… — Aino aloitti.
— Me säikähdimme ja juoksimme kotiin, — Sini lisäsi arvovaltaisesti.
— Kaikki tapahtui itsestään, ja kissa päätyi kotiimme. Mutta emme voi heittää sitä takaisin roskikseen? Pesimme senkin. Se on todella rauhallinen ja kärsivällinen, — Kerttu sanoi kyyneleet silmissään.
Seppo huokaisi. Mieleen nousi mustalaisen sanat odottamattomasta lahjasta.
— No niin… Lahja oli kyllä jotakin, — hän mutisi katsellen koko rehellistä sakkia.
— Kultaseni, tytöt saattavat olla oikeassa. Kissaa on todella sääli. Kuinka paljon se onkaan joutunut kokemaan. Se vaikuttaa hyvin rauhalliselta ja hellältä, — äiti tuli tyttöjen avuksi.
Seppo huokaisi miettien tilannetta.
— Se pyytää meille hiiriä. Olen varma! — Sini esitti rautaisen argumentin.
— Mutta meillä ei ole koskaan ollut hiiriä, — Seppo sanoi surullisena ympärilleen katsellen.
— Kaikki on mahdollista, kuulin pari päivää sitten rapinaa seinästä, — Kerttu tuki siskoaan.
— Selvä, rosvot. Katsotaan, miten jatkossa käyttäydytte. Ja Masun käytös ratkaisee, — Seppo nauroi.
— Miksi Masu? — Leena päätti kysyä.
— Jos kuulisitte, miten hassusti se kehrää, kun sitä silittää mahasta, — tytöt hymyilivät.
— Mitä se lahja kirjekuoressa oikein oli? — Kerttu päätti varmistaa.
Leena punastui hieman. Sitten hän toi miehelleen pienen laatikon, jossa oli kirjekuori.
— Ei voi olla totta! — mies sanoi liikuttuneena katsellen kuoren sisältöä.
Hän ei voinut pidätellä kyyneleitään…
*****
— Pikkukaveri on tietysti ihana, mutta minusta Masu teki isään lähtemättömän vaikutuksen, — Kerttu kuiskasi illalla siskolleen sängyssä.
— Masu on todellinen petturi. Nukkui kaksi päivää meidän kanssamme, mutta tänään siirtyi vanhempien luo, — Sini kurtisti kulmiaan.
— Älä viitsi. Se on kuitenkin isän kissa, — Kerttu kikatti.
Seppo makasi onnellisena sängyssä ja kuunteli Masun kehräystä.
— Mikä rauhoittava ääni. Miksi emme ole hankkineet kissaa aiemmin? En ymmärrä, — hän kuiskasi vetäen vaimonsa lähemmäs.
— Nauti hiljaisuudesta ja rauhasta. Pian tässä talossa ei saa nukuttua, — Leena nauroi.
— Tiedätkö, on vaikea uskoa, että meillä on poika! Kiitos, kultaseni, tämä on paras lahja! — Seppo sanoi hymyillen ja sulki silmänsä onnesta.
