Koko ikänsä Mikko oli haaveillut pojasta. Oli jopa keksinyt nimen – Eino. Mutta niin vain kävi, että perheeseen syntyi kolme tytärtä…
Vaimo Elina ei lannistunut:
– Katso nyt, mitä kaunottaria meillä on! – hän toisteli.
Mikko hymyillen nyökkäsi. Totta kai hän rakasti teräviä tyttöjään yli kaiken. Välillä mies kuitenkin tunsi pientä kateuden piston, kun näki naapurin potkiskelevan palloa poikiensa kanssa.
– Älä nyt, Mikko! Sun Sini käy karaatessa. Se pieksee ketä tahansa poikaa, – sanoi hänen kaverinsa.
Mikko nauroi. Sini oli kymmenvuotiaana todellinen taistelijatyttö. Sen siskokset – seitsenvuotiaat kaksoset Aino ja Helmi – eivät myöskään olleet mitään hissukoita.
Mutta haave pojasta ei miestä jättänyt…
Hänen tyttärilläänkin oli unelma – lemmikkieläin.
– Ei. En kestä kotona jotain ikuisesti haukkuvaa otusta, – Mikko heilautti kättään tyttöjen aneluille koirasta.
– Kissa pilaa kaikki tapetit. Hamsterit haisevat. Papukaija on liian meteli, – mies tyrmäsi kaikki seuraavat ehdotukset.
Tytöt murjottivat ja jopa loukkaantuivat.
– Nastilla ja Lieralla on kotona kaksi koiraa! Eikä mitään ongelmaa! – kuiskasi Sini katkerasti, mutta isä oli järkkymätön.
– Keksitään jotain, – lohdutti toisia Aino, joka ei ollut tottunut luovuttamaan.
Mikon syntymäpäivä lähestyi. Tytöt istuivat Sinin huoneessa ja väittelivät, mitä isälle annettaisiin lahjaksi.
– Termospullo? Partasetti?
– Ei sentään! Aivan liian tylsää!
– Mieti itse, jos olet niin viisas! Me tehdään onnittelukortti! Kaksi päivää juhlaan!
– Ihan kuin päiväkodissa, pienin ryhmä! Lahjan pitää olla yllättävä ja mieleenpainuva! Äiti sanoo niin.
Keskustelu oli kestänyt puoli tuntia ja uhkasi muuttua tappeluksi, kun yhtäkkiä puhelin soi:
– Sini, muistitteko viedä roskat? – tiedusteli äiti.
– Totta kai… ei unohdettu. Kaikki vietiin. Oletko jo tulossa kotiin? – valehteli Sini häveliäästi. Ja varmistettuaan, että äidillä kestäisi, hän alkoi nopeasti varustautua.
– Me tullaan mukaan! – kannustivat kaksoset.
– No mitä me, yksi roskapussi ja kolme tyttöä? – Sini irvisti.
Mutta muutaman minuutin päästä koko joukko oli jo ulkona.
– Kuuletteko? Taitaa siellä, roskiksen luona, – sanoi Helmi hiljaa.
Tytöt pysähtyivät ja nyökkäsivät. Lähestyessään he tajusivat, että roskiksesta kuului surkeaa maukumista.
– Eihän sinne nyt kissaa oltu sullottu? – epäröi Sini.
Aino kohautti olkapäitään ja alkoi touhukkaasti heitellä roskapusseja pois.
Siskot, nenäänsä nyrpistäen, ryhtyivät auttamaan. Kuin kuultuaan, että apu oli lähellä, kissa päästi epätoivoisen kiljahduksen.
– Toivottavasti se ei hyökkää päällemme. Miksei se ole jo tullut ulos? Onko se jumissa? – puuskutti Sini roskiksen reunalla.
Siskokset Aino ja Helmi touhusivat toisella puolella.
Muutamassa minuutissa vastaus selvisi:
– Ihan hulluja nämä aikuiset. Kuka keksii pakata kissan roskapussiin ja heittää sen menemään! – suuttui Sini avatessaan muovipussia, jossa istui peloissaan oleva oranssi kissa.
– Kaunis ja hellä! Miten joku voi heittää raukan menemään? – huokaisi Helmi.
Kissa kiipesi heti tytön syliin ja painautui lähelle, tärähtäen pelosta.
– Mitä te täällä touhuatte, pikkurikolliset? Olette levittäneet kaikki roskat tielle! Minä valitan vanhemmillenne! Keksittekö viihdykettä, kun isä ja äiti eivät ole kotona! – huusi mummu Aila koko pihalle.
Väittely tämän mahtavan naisen kanssa oli turhaa. Hän lähestyi nopeasti tyttöjä, iästään huolimatta.
– Juostaan! – komensi Sini heti.
Ja siskokset ryntäsivät rappukäytävään. Heidän perässään kuului mummu Ailan uhkaavia huutoja.
– Huh, taisi mennä hyvin, – huokaisi Aino sulkiessaan oven.
– Se vielä valittaa. Muistatteko, kun rikoimme porraskäytävän ikkunan? Mummu Aila oli heti paikalla ja kertoi isälle samana iltana, – naurahti Sini muistellen kujeitaan.
Samaan aikaan Mikko oli tulossa töistä kotiin. Oli loistava fiilis. Edessä oli viikonloppu ja syntymäpäivä. Hän oli aina rakastanut tätä juhlaa ja halusi viettää sen perheensä kesken.
Yhtäkkiä hänen viereensä ilmestyi mustalainen:
– Odottamaton lahja odottaa sinua, kultsi! Iloitset, naurat kovasti! – hän sanoi nopeasti koskettaen miehen kättä ja lähti saman tien.
“Outoja nämä ennustajat. Ennen ne pyysivät kultaa kouraan”, Mikko virnisti itsekseen eikä kiinnittänyt mustalaisen sanaan mitään huomiota, vaan kiirehti kotiin…
Kotona kävi vilkas keskustelu:
– Mutta mitä äiti antaa? Tiedättekö? – kysyi Sini siskoksilta, jotka vain kohauttivat olkapäitään.
– Kysyin, mutta äiti sanoi, että se on yllätys. Kaikki selviää aikanaan, – vastasi Aino.
Se oli outoa. Äiti yleensä valmistautui isän juhlaan heidän kanssaan.
– Näin, kun hän laittoi jotain lahjakirjekuoreen. Ehkä loma kylpylään? Muistatteko, he haaveilivat yhteisestä lomasta? – sanoi Helmi mietteliäästi.
– Mahdollista. Mutta meidän yllätyksemme on yhtä hyvä. Se jää pitkäksi aikaa mieleen ja on isälle täysi yllätys, – hihitti Sini.
– Tärkeintä ettei hän löydä sitä ennen aikojaan, – laittoi Aino sormen huulilleen.
Sitten ovikello soi, ja tytöt ryntäsivät avaamaan. Oviaukossa seisoivat vanhemmat.
– Mikä teitä tänään vaivaa? Olette liian hiljaisia. Tunnustakaa heti, mitä olette nyt keksineet, – sanoi Elina tutkien tyttäriä tarkasti.
Mutta siskokset vakuuttivat kaiken olevan hyvin.
– Veimme jopa roskat! – ilmoitti Sini.
– Hyvä. Mutta miksi kylpyhuoneessa on niin märkää? – äiti tarkensi lähestyen allasta.
Tytöt katsoivat toisiaan.
– Anteeksi, äiti, halusin pestä paidan. Se oli vähän likainen, – painoi Helmi katseensa.
– Ei päivää ilman seikkailuja! – nauroi Mikko. Oli mahtava fiilis.
Tytöt hajaantuivat nopeasti huoneisiinsa ja menivät nukkumaan ilman ylimääräisiä pyyntöjä.
– Kasvaa joukko… Katso, miten kuuliaisia. Varmasti valmistavat minulle yllätyksen, – Mikko hymyili suudellessaan vaimoaan.
– Enemmän se on myrskyn tyyntä, – sanoi Elina epäilevästi. Liian hyvin hän tunsi tyttärensä.
He olivat jo nukkumassa, kun Sinin huoneesta kuului ääniä.
– Kuulin jonkun naukuvan, – kuiskasi Mikko unissaan.
Kun he menivät lastenhuoneeseen, Sini istui Ainon kanssa:
– Uneni oli kamala, mutta nyt on kaikki hyvin. Saanko nukkua Sinin kanssa? – kuiskasi tyttö.
– Tietenkin, kulta. Tarvitseeko meitä tulla? – Elina kysyi.
Siskokset nyökkäsivät ja loppuyö sujui rauhassa.
Mikko nukkui huonosti syntymäpäivänsä aattona. Hän näki painajaisia punatukkaisesta mustalaisesta, joka naukui ja tuijotti häntä kirkkaan vihreillä silmillä.
Lopulta mies avasi silmänsä ja jähmettyi. Aivan hänen rinnallaan istui punainen hirviö ja porasi häntä katseellaan!
– Miau, – tervehti hirviö Mikkoa.
– Aaah, – pääsi mieheltä.
Elina hypähti ylös yrittäen ymmärtää, mitä tapahtuu.
– Mikä? Mikä tämä on? – sanoi syntymäpäiväsankari änkyttäen tuijottaen punaista kissaa, joka yritti jo käpertyä hänen jalkoihinsa.
Elina räpäytti silmiään epäuskoisesti.
– Oi, isä! Näit jo yllätyksemme! – yritti pirteästi sanoa Sini astuessaan huoneeseen.
Kaksoset tulivat perässä:
– Hyvää syntymäpäivää, isä! Päätimme antaa mieleenpainuvan lahjan. Tapaa Pallero. Se on tosi kiltti, rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä kissa.
Se on asunut meillä jo kaksi päivää, ettekä huomanneet. Kaikki sohvat ja tapetit ovat ehjiä, – selittivät Helmi ja Aino kilpaa.
Elina nauroi, kun Mikko haukkoi henkeä.
– Älä suotta huoli, isä. Äiti antaa sinulle nyt lahjakortin kylpylään, ja te lepäätte kaukana meistä. Me pärjäämme täällä yksin, – päästi Sini.
– Mikä kylpylä? Odottakaa, tytöt, – Elina katsoi tyttäriä ihmeissään.
– Mutta eikö sinun lahjasi kirjekuoressa ollut loma? Näin itse, – tuli Helmi siskonsa avuksi.
Elina nauroi hermostuneesti.
– Taitaa tässä talossa mikään olla mahdotonta salata, – hän sanoi lopulta.
– Mutta mitä teen tälle otukselle? – kysyi Mikko hämmentyneenä katsellessaan kissaa, joka kehräsi hiljaa hänen jaloissaan.
– Kuule, isä, se tapahtui vahingossa. Menimme pihalle ja löysimme kissan roskiksesta… se oli pussissa. Sitten ilmestyi mummu Aila. Hän huusi niin kovaa. No, tiedät itse, miten hän osaa… – aloitti Sini.
– Me pelästyimme ja juoksimme henkemme edestä kotiin, – lisäsi Aino arvovaltaisesti.
– Kaikki vaan tapahtui, ja kissa oli kotona. Mutta emmehän voi heittää sitä takaisin roskiin? Pesimme sen ja teimme siitä siistin. Se on tosi rauhallinen ja kärsivällinen, – sanoi Helmi silmät kyynelissä.
Mikko huokaisi. Mieleen muistui mustalaisen sanat odottamattomasta lahjasta.
– No… Lahja oli ainakin järeä, – hän sanoi hiljaa katsellen koko porukkaa.
– Kultaseni, ehkä tytöt ovat oikeassa. Ollaan sääliksi kissaa. Paljon se on saanut kokea. Ja onhan se rauhallinen ja hellä, – puolusti äiti tyttäriä.
Mikko huokaisi ja mietti tilannetta.
– Se pyytää meille hiiriä. Varmasti! – kertoi Aino raudanlujan argumentin.
– Mutta meillä ei ole koskaan ollut hiiriä, – sanoi Mikko surullisesti ympärilleen katsoen.
– Kaikki on mahdollista, kuulin eilen rapinaa seinän takaa, – Helmi tuki siskoaan.
– No, pikkurikolliset. Katsotaan miten käyttäydytte jatkossa. Ja miten Pallero käyttäytyy, – naurahti Mikko.
– Miksi Pallero? – halusi Elina tietää.
– Kuulisitte, miten hassusti se kehrää, kun sitä rapsuttaa mahasta, – tytöt hymyilivät.
– Mutta mitä oli kirjekuoressa? – kysyi Helmi.
Elina punastui vähän. Sitten hän toi miehelleen pienen laatikon, jossa oli kirjekuori.
– Ei voi olla totta! – mies huudahti katsellessaan kuoren sisältöä.
Hän ei voinut pidätellä kyyneleitä…
*****
– Totta kai, veli on hieno juttu. Mutta meidän Pallero teki isään aika lähtemättömän vaikutuksen, – kuiskasi Helmi illalla siskolleen sängyssä.
– Meidän Pallero on petturi. Kaksi päivää se nukkui meidän kanssamme, ja nyt se siirtyi vanhemmille, – Aino irvisti.
– Älä nyt. Se on sentään isän kissa, – hihitti Helmi.
Mikko makasi onnellisena sängyssä ja kuunteli Palleron kehräämistä.
– Mikä rauhoittava ääni. Miksi ihmeessä meillä ei ollut kissaa aiemmin? En ymmärrä, – hän kuiskasi vaimolleen.
– Nauti nyt hiljaisuudesta, pian tässä talossa ei nukkumisesta tule mitään, – nauroi Elina.
– Tiedätkö, en meinaa uskoa, että meille tulee poika! Kiitos, kulta, tämä on paras lahja! – Mikko sanoi ja sulki silmänsä onnesta.
