Miksi kannattaa tuoda omat ruoat juhliin? Mieheni sisko ja veli perheineen ovat viettäneet joulua kanssamme viitenä vuotena peräkkäin. Olen itse kokannut kaiken, kattanut pöydän, huolehtinut kaikesta ja siivonnut jäljet. He vain juhlivat. Viime vuonna kuitenkin mittani tuli täyteen – koin kaiken sekä fyysisesti, henkisesti että taloudellisesti liian raskaaksi. Päätin jakaa vastuut kaikkien kesken. Mutta äskettäin anoppini yritti sanoa, että ovat jo vanhoja, aika ei ole helppo, ja olisi ihanaa viettää juhlat taas meidän kotona. Soitin mieheni sisaruksille ja kerroin, että äiti toivoo yhteistä juhlaa. Aluksi he ilahtuivat ja olivat sitä mieltä, että äidin toivetta tulee kuunnella. Sitten kerroin, että tällä kertaa jaamme ruoanlaitto- ja tarjoiluvastuut: minä tarjoan ruoat, teen kaksi lämmintä ruokaa ja kakun. Heidän tulisi valmistaa kaksi salaattia, kalaa, lihaa, juustoa, hedelmiä ja tuoda jokainen itse juomat. Kun luettelin tehtävät, ilo heidän äänistään katosi. He sanoivat, ettei heillä ole aikaa kokata, ovat töissä eikä jaksa ensin ostaa ja sitten valmistaa. Lisäksi he eivät ymmärrä miksi pitäisi tuoda ruokaa – he haluaisivat juhlia kotonaan. Kysyin: entä äiti? Arvatkaa, mitä he vastasivat… Toivotamme hänelle vain hyvät joulut puhelimessa, siinä kaikki. He eivät halua jakaa työtä ja kuluja. En ole vielä kertonut tästä anopille, enkä tiedä miten kertoisin. Hän pahoittaisi varmasti mielensä. Miten minun pitäisi toimia? Jaksanko taas järjestää joulun yksin, vai pitäisikö tehdä toisin?

Miksi ottaisit omat eväät mukaan?

Mieheni sisko ja veli perheineen ovat viettäneet joulua luonamme viitenä vuotena peräkkäin. Kaikki ruoat olen valmistanut itse, kattanut pöydän, pitänyt huolta järjestyksestä ja lopulta siivonnut kaiken heidän jäljiltään. He ovat vain juhlineet minä olen pyörinyt ympärillä kuin puoleksi näkymätön tonttu. Mutta viime jouluna kärsivällisyyteni loppui kuin ensimmäinen lumi keväällä. Kaikki alkoi tuntua raskaalta sekä ruumiille että mielelle, ja euron kolikotkin tuntuivat hupenevan.

Päätin kokeilla uudenlaista joulua: vastuuta kaikille, ei yhdelle.

Äskettäin anoppini ilmestyi luokseni kuin savua saunasta ja sanoi, että he ovat jo iäkkäitä, eikä aika ole armelias, joten toivoo jälleen juhlaa meidän kotonamme.

Soitin mieheni sisarelle ja veljelle. Kerroin, että anoppi haluaisi meidän kaikkien kokoontuvan yhteen. Aluksi he kuulostivat iloisilta kuin pikkulinnut juhannusyössä Totta kai, täytyy kunnioittaa äidin toivetta, tottakai tullaan!
Sitten mainitsin, että kaikille jaetaan joulupöydän antimia: kuka tuo minkäkin ruokalajin ja kuka valmistaa mitäkin.

Itse tarjoaisin pari lämpimää ruokalajia sekä leipoisin joulukakun.

Heidän osakseen jäisi salaatit, kala, liha, juusto, hedelmät ja juomat. Jokainen voisi tuoda mukanaan jotakin juotavaa vaikka pullo Vappu-simaa.

Heti, kun aloin luetella tehtäviä, ilo katosi heidän äänistään kuin järven jää kevättuulessa. Kuului mutinaa: Ei ole aikaa kokkailla, kun on töitä, pitäis ensin ostaa, sitten laittaa… Miksi muka pitäisi tuoda omaa ruokaa? Sen sijaan ehdottivat, että viettäisivät joulun omissa kodeissaan.

Kysyin: Entä miten käy äidin? Ja arvaa, mitä he vastasivat… Toivotetaan äidille hyvät joulut puhelimessa ja sillä selvä.

Joten he eivät halua jakaa työtä eivätkä ostoksia. En ole vielä kertonut tästä anopille. Enkä tiedä miten kertoisin tiedän jo nyt, että hän pettyy syvästi.

Mitä minun pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa? Ehkä sittenkin vietän tämän joulun taas ihan itsekseni, teen pöydän koreaksi ja annan hiljaisuuden olla seurana niin kuin hassu uni, jossa kukaan ei ehdi mukaan.