Melkein kaksi vuotta sitten kuulin mieheltäni lauseen, jota en tule unohtamaan koskaan: Elät elämääsi niin ennalta-arvattavasti, että olen kyllästynyt sinuun. Vaikka Jani piti meidän arkeamme tylsänä, olin itse onnellinen sen kanssa. Heräsin aikaisin aamulla, söin aamiaisen, tein kevyet jumppani ja pukeuduin töihin. Ensimmäisenä laitoin miehelleni aamiaisen ja lounaseväät mukaan, koska hän lähti kotoa ennen minua. Sen jälkeen valmistelin omat evääni. Kaikki ateriat teimme kotona; keräsin lounaat kulhoihin molemmille. Iltaisin poikkesin Prismassa tai K-Marketissa ruokaostoksilla kotimatkalla, sitten laitoin ruokaa, siivoilin ja pesin pyykit. Ennen nukkumaanmenoa katselimme elokuvia, jonka jälkeen menimme nukkumaan.
Olin varma, että olin oikeassa kaikki oli juuri kuten piti: miestäni pidettiin huolta, hänellä oli aina kunnon ruokaa, koti oli siisti ja tunnelma lämmin. Mitä muuta voisi toivoa? Joka lauantai teimme yhdessä perinpohjaisen siivouksen, leivoin usein pullaa tai karjalanpiirakoita ja kokkasin yhdessä. Illalla kutsuimme ystäviä kylään tai menimme itse kyläilemään. Sunnuntaisin vierailimme vanhempiemme luona puolet päivästä omieni, puolet Janin perheen luona. Autettiin kotitöissä, juteltiin ja nautimme ajasta yhdessä sukulaisten kanssa.
Illalla rentouduimme taas kotona. Emme riidelleet tai korottaneet ääntämme koskaan. Kotonamme vallitsi aina sopu ja rauha. Mutta kerran Jani tokaisi, että oli saanut tarpeekseen hän vain tylsistyi. Hän puhui kanssani tuntikausia siitä, kuinka elämästämme puuttui ilo hänen ystäviinsä verrattuna. He pitivät hauskaa, eivät pelänneet kokeilla uutta, heidän elämänsä ei ollut tylsä! Ei kuten meillä. Me emme edes koskaan riidelleet. Sillä kertaa hän vain lähti ulos.
Itse olin aivan tyytyväinen arkeemme, enkä halunnut muuttaa mitään. Silti, rakkaani vuoksi olin valmis mihin vain, vaikka muuttamaan itseäni. Päätin aloittaa ulkonäöstäni karsin vaatekaappini, ja säästöilläni, joita olin varannut mökin ostoon, ostin uudenlaisia, värikkäämpiä vaatteita. Leikkautin hiukseni lyhyeksi ja värjäsin ne aivan erilaisiksi kuin ennen. En halunnut enää näyttää tylsältä. Etsin myös uuden työn. Tavallinen konttorityö sai jäädä, päädyin juhlasuunnittelijaksi. Uuden työn myötä kohtasin uusia, hauskoja ideoita ja iloisia ihmisiä.
Viikon kuluttua Jani palasi kotiin ja oli suorastaan hämmentynyt muutoksestani. Lupasin, että alkaisimme elää ihan uudella tavalla. Niin teimmekin. Kotona olimme enää harvoin; olimme koko ajan liikkeessä, tapasimme uusia ihmisiä ja kokeilimme kaikenlaista: käytiin klubeilla, ravintoloissa ja ystävien luona, milloin missäkin. Käytiin telttaretkellä, pyöräiltiin ja melottiin, vaihdettiin maisemaa viikonlopuksi vaikkapa Tampereelle tai Turkuun.
Kuukausien päästä Jani huomasi yhtäkkiä kaipaavansa rauhaa ja hiljaisuutta, ihan vain kotona olemista. Hän ikävöi kotiruokaa ja minun leipomiani korvapuusteja. En ehtinyt enää olla keittiössä, olin niin tottunut uuteen elämänmenoon, ettei kotihommat tuntuneet enää lainkaan tärkeiltä. Olin muuttunut, eikä Jani enää viihtynyt seurassani.
Viikko myöhemmin Jani sanoi, ettei enää jaksa näin vauhdikasta menoa. Hän tahtoi palata entiseen: rauhallisiin iltoihin kotona, vanhemmilla käymiseen lauantaisin ja tuoreeseen, itsetehtyyn ruokaan ei enää lämmitettyjä eineksiä. Mutta minä huomasin, ettei vanha arki enää saanut minua iloiseksi. Olin kasvanut ja tottunut uusiin vastuisiin, ja elämä tuntui hyvältä tällaisenaan. Pidin toki aiemmastakin, mutta en enää halunnut palata siihen. Kun Jani ehdotti muutosta takaisin entiseen, riitelimme ensi kertaa kunnolla naapurit kuulivat kaiken ja poliisikin kävi ovella.
Lopulta Jani pakkasi tavaransa ja lähti äitinsä luokse. Luulen, että hän kuvitteli palatessaan löytävänsä minut samasta vanhasta arjesta. Mutta olen oppinut, ettei elämä ole elokuvaa, jossa voi palata entiseen vain päätöksellä. Jos Jani joskus palaa, pöydällä odottaa eropaperit ja lappu: Olen kyllästynyt en enää pysty elämään kanssasi.
Elämä opetti, että emme voi yrittää muuttaa itseämme vain toisen toiveiden vuoksi, eikä saman vanhan ylläpito koskaan tuo pysyvää onnea. Vain omalla polulla voi löytää rauhan ja siksi on tärkeää pysyä uskollisena itselleen, vaikka muut eivät sitä ymmärtäisi.
