Entinen miniäni ilmestyi joulupöytäämme – ja koko perheemme meni sanattomaksi Kun ovikello soi 31.12. klo 20.47, meidän koko perhe katsahti toisiinsa kuin palohälytyksen kuultuaan. Äiti pudotti kauhan papupataan, isä pysäytti joululaulun keskellä säkeistöä – ja minä olin tukehtua pipariin. – Ketä me enää odotetaan? äiti kysyi nopeasti mielessään laskien, oliko kaikki jo paikalla. Veljeni Jussi nosti katseensa sohvalta, missä hän rakensi palikkatornia nelivuotiaan tyttärensä Maijan kanssa. Hänen kasvonsa valahti harmaaksi. – Ei voi olla totta… hän mutisi. Mutta kyllä voi. Sillä kun avasimme oven, siellä seisoi entinen miniäni Anna – erostaan Jussista oli kulunut puoli vuotta – kädessään venäläistä salaattia ja viinipullo. – Perhe! hän hihkaisi säteilevästi. – Hyvää uutta vuotta! Hiljaisuus oli niin sakea, että sen olisi voinut leikata kinkkuveitsellä. – Anna… aloitin minä, mutta sanat takertuivat kurkkuun. – En meinaan… – Erosin Jussista? hän jatkoi sisään astellen kuin mitään ei olisi tapahtunut. – Totta kai. Mutta erosin HÄNESTÄ, en teistä. Eihän me Jussin kanssa olla juhlimassa? Ei, me ollaan PERHEEN kanssa. Äitini – siunattu diplomaattinen sielu – reagoi ensimmäisenä. – No… on siinä kyllä järkeä. – Äiti! Jussi murahti loukkaantuneena. – Anna-täti! Maija kiljaisi ja syöksyi halaamaan. Silloin me ymmärsimme kaikki, että tästä illasta tulisi erilainen. Seurasi elämäni oudoimman harmoninen ja yhtä aikaa täysin surrealistinen jouluateria. Anna istahti entiselle paikalleen, auttoi kattauksessa ja ojensi Jussille suolan sellaisella luonnollisuudella, että me kaikki jäimme monttu auki tuijottamaan. – Lisää perunamuusia? hän kysyi Jussilta. – …Joo, kiitos, Jussi vastasi täysin hämillään. – Kuorsaatko muuten edelleen moottorisahan lailla? – Anna, pliis… – Onhan sun uusi tyttöystävä tietoinen siitä. Tärkeä juttu. – EI OLE uutta tyttöystävää! – No hyvä, sitten ei ole kiire. Isä potkaisi minua pöydän alla yrittäessään olla nauramatta, äiti teeskenteli keskittyvänsä viinilasiinsa. Kaikkein oudoin hetki koitti, kun oli lahjojen jako. Anna oli tuonut KAIKILLE lahjan. Myös Jussille – stressinhallinnasta ja meditaatiosta kertovan kirjan. – Olet välillä aika kireä, kun puhutaan jätteiden lajittelusta, Anna totesi lempeästi Jussin purkaessa lahjaa hampaat irvessä. Lopullisesti kaikki jäykkyys suli, kun Maija nukahti sohvalle – pää äidin sylissä ja jalat isän reisillä. Anna ja Jussi vaihtoivat katseen – sellaisen, jonka voi jakaa vain kaksi ihmistä, joilla on yhteinen menneisyys. – Olet edelleen perhettä, äiti kuiskasi Annan kädelle. – Ero tai ei. Ja kun pesimme astioita illallisen jälkeen, en voinut olla ajattelematta, että meidän perhe on täysin epätäydellinen… ja silti juuri oikea meille. Jussi käveli keittiön läpi kantaen nukkuvaa Maijaa autolle. – Mä voin heittää sut kotiin, hän sanoi Annalle huokaisten. – Mikä herrasmies! Näetkö nyt miksi menin kanssasi naimisiin? – Näetkö nyt miksi erottiin? Mutta molemmat hymyilivät. Mitenköhän tämä tarina jatkuu ensi vuonna?

Entinen miniäni ilmestyi joulupöytään ja me kaikki menimme täysin sanattomiksi.

Kun ovikello soi tarkalleen klo 20.47 jouluaattona, koko perheemme katsoi toisiaan kuin olisi ukkonen iskenyt olohuoneeseen. Äiti pudotti kauhan hernekeittokattilaan. Isä pysäytti Kesäillan valssi -levyn juuri ennen kertosäettä. Ja minä… minä meinasi tukehtua pipariin.

Ketä me enää odotetaan? äiti kysyi, nopeasti käyden läpi kutsulistan päässään.

Veljeni Juhani nosti katseensa sohvalta, missä hän rakensi duplotornia nelivuotiaan tyttärensä Kertun kanssa. Kasvoilta karkasi kaikki väri.

Eihän se voi olla… Juhani mumisi.

Mutta niinhän siinä kävi. Kun avasimme oven, siellä seisoi Elisa ex-miniämme jo puoli vuotta venäläisen salaatin laatikko toisessa kädessä, viinipullo toisessa.

Hyvää joulua perhe! hän toivotti heleästi hymyillen.

Seurasi hiljaisuus, paksu ja nieltävä, jonka olisi voinut leikata kinkkuveitsellä.

Elisa… aloitin, yrittäen keksiä oikeita sanoja. Eikös…?

Että erosin Juhanista? Elisa jatkoi, astellen sisään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niin, totta. Mutta erosin HÄNESTÄ, en teistä. Juhani ei sentään ole koko perhe, eihän? Tänään on perheen joulu.

Äidilläni diplomaattisuuden ruumiillistuma oli ensimmäinen, joka toipui.

No… tuossahan on järkeä.

Äiti! Juhani parkaisi.

Elisa-täti! Kerttu kiljaisi ja juoksi halaamaan Elisaa.

Tässä vaiheessa tiesin, että peli oli menetetty.

Seurasi ehkä elämäni oudoin ja samaan aikaan kummallisen sopuisa joulupäivällinen. Elisa istui tutulle paikalleen, auttoi lanttulaatikon kanssa ja ojensi suolan Juhanille niin luontevasti, että meille muille suu loksahti auki.

Otatko lisää perunalaatikkoa? hän kysyi Juhania.

…Joo, kiitos, tämä mutisi hämmentyneenä.

Kuorsaatko muuten yhä kuin metsuri?

Elisa, älä nyt viitsi…

Vai pitäisikö varoittaa siitä uutta tyttöystävääsi varten? Sehän on aika oleellinen tieto.

Ei minulla edes ole uutta tyttöystävää!

No hyvä. Ei siis kiirettä.

Isä potkaisi minua pöydän alla yrittäen hillitä nauruaan. Äiti taas keskittyi viinilasiinsa kuin sen pohjasta löytyisi vastaus ikuisiin kysymyksiin.

Surrealismin huippu saavutettiin lahjoja jaettaessa. Elisaa oli tuonut paketin KAIKILLE myös Juhanille. Siltä paljastui kirja Meditaatio ja mielen rauha vihan hallinnan opas.

Olisit ehkä vähemmän kireä, jos et käy niin kuumana jätteiden lajittelusta, hän sanoi pehmeästi Juhanin avatessa kirjaa leukapieli jännittyneenä.

Mutta viimeinen pisara, joka sulatti kaiken vastustuksen, oli kun Kerttu nukahti sohvalle päänsä äitinsä sylissä, jalat isänsä reisillä. Elisa ja Juhani katsoivat toisiinsa sillä katseella, jonka vain tärkeää elämää yhdessä jakaneet voivat jakaa.

Sinä olet edelleen perhettä, äiti kuiskasi laskien kätensä Elisan kämmenselälle. Ero ei muuta sitä.

Tiskatessamme illan päätteeksi en voinut olla ajattelematta, kuinka ristiriitainen ja samalla täydellisen meidän näköisemme perhe on.

Juhani kantoi nukkuvan Kertun huoneen halki autoon.

Heitän sinut kotiin, Juhani huokaisi Elisaa kohti.

Onpa herrasmies! Näetkö nyt miksi menin kanssasi naimisiin?

Ja miksi erosimme, muistatko?

Mutta molemmat hymyilivät. Mietin, miten tämä tarina jatkuukaan ensi jouluna vai jatkuuko ollenkaan.