Valmistuttuani yliopistosta, aloitin työt suuressa helsinkiläisessä yrityksessä, jossa oli tiivis ja sydämellinen tiimi. Kaikki olivat ystävällisiä ilmapiiri oli lämmin kuin kesäilta mökillä. Pian meidän joukkoomme liittyi uusi kollega, Sanni Virtanen, jonka tulo vain kohensi työporukan yhteishenkeä entisestään. Sanni oli niitä ihmisiä, joiden seurassa tunsi olonsa heti kotoisaksi. Hän osasi saada jokaisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja luottamus rakentui luonnostaan.
Sanni asui aivan konttorin naapurissa, uudessa kerrostalossa Lauttasaaressa. Minä, Matti Heikkilä, aloin pitää hänestä välittömästi. Kuulin pian, että Sanni omisti oman yksiön keskustasta se tuntui uskomattomalta, sillä minulla, kolmekymppisenä, ei ollut mitään omaa. Olin aina tullut bussilla Nurmijärveltä töihin. Yleensä lähdin illalla huokaisten pitkälle kotimatkalle, mutta joskus olin onnekas ja joku ystävällinen kollega kutsui minut luokseen yökylään. Sanni vaikutti täydelliseltä kaikilla tavoin niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. Siksi liimauduin hänen seuraansa kolmeksi vuodeksi.
Sanni matkusteli paljon työnsä puolesta ja tili karttui mukavasti. Minä sen sijaan olin yhä opiskelija, rahatilanne oli tiukka, eikä terveyteni ollut kehuttava. Lääkäri tuli tutuksi liian usein, eikä perheen perustamisestakaan voinut puhua meillä ei ollut mahdollisuutta lapseen.
Kihlautuminen ei ollut koskaan puheissa. Välillä esimiehemme kertoi tarinaa siskonpojasta, joka oli kihlannut tyttöystävänsä, mutta aivan häiden alla tyttö sairastui vakavasti. Nuori mies jaksoi kuitenkin pitää huolta rakkaastaan loppuun asti tarina jäi mieltä vaivaamaan.
Kolmen vuoden jälkeen Sanni pysähtyi miettimään: Matti asuu minun asuntoni suojissa, kaiken maksan minä ja sormuksestakaan ei ole kuulunut. Kun Sanni ilmaisi huolensa minulle, ostin kiireellä sormuksen ja kerroin kaikille kihlauksesta. Mutta erään työmatkan jälkeen paljastin Sannille: En pysty menemään naimisiin. Olen liian vastuuntuntoinen en kykene kantamaan toisen koko elämän kohtaloa harteillani. Pidä sormus, muistona kauniista yhteisistä vuosista. Sanni muuttui sellaista yllätystä hän ei ollut osannut kuvitellakaan.
Pian pomo määräsi Sannin työmatkalle Turkuun, antoi teatteriliput ja vitsaili, että potkut tulee jos ei mene. Teatterissa Sanni tapasi pomon leskeksi jääneen veljenpojan, Ilkka Lappalaisen. He istuivat rinnakkain ja viettivät kaiken vapaa-ajan yhdessä. Työmatkan lopussa Sanni odotti lasta molemmat olivat maailmaansa tyytyväisiä!
Heti järjestettiin suuret häät. Sanni sai olla päivänsä prinsessa. Kymmenen vuoden päästä perheessä oli jo kaksi poikaa ja haaveissa pyöri mahdollinen kolmaskin lapsi sukupuolella ei ollut väliä, kunhan vain olisi terve. Yhteiselo on sujunut lämminhenkinen, tiivis perhe.
Itse Adam tai minun tapauksessani Matti en uskaltanut koskaan ottaa vastuuta toisen onnesta. Uskoin, että perhe on vain kallis ilo ja kaikki energia meni itseni ympärille. Maksoin juuri autolainan pois ja ostin uuden tietokoneen siitä riitti puhetta kahvihuoneessa viikoiksi. Ei tiedä milloin se velkataakka loppuu
Lopulta opin: onni syntyy, kun uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa, eikä vain kerää tavaroita. Elämässä täytyy uskaltaa ottaa riski, jotta voi oikeasti voittaa.
